30. Pienillä askeleilla suuria harppauksia

En tiedä mitä kirjoittaisin. Olen niin hämmentynyt tästä ilosta ja ylpeydestä etten osaa oikein pukea sitä järkeviksi sanoiksi. Ponit ovat nyt, voisiko sanoa, sisäänajettuja parivaljakossa. Siis oikeasti sisäänajettu, niin että niillä on todistetusti kaasu, jarru ja ratti ja ne selviävät yhdessä haastavistakin tilanteista ilman ihmisen tuomaa turvaa. Ponit on siis nyt ajettu ilman taluttajaa, mikä on aivan todella iso harppaus sekä niille, että meille "niiden ihmisille". Pidän tämän tekstin kuvapainoitteisena koska en vain yksinkertaisesti osaa sanoa nyt mitään. Tunnen niin suurta iloa tällä hetkellä noiden ponien ansiosta, etten tiedä oikein mihin sen kaiken hyvän olon voisin kohdistaa koska se halkaisee minut ihan juuri...

Kuvaamassa meitä oli Siiri Kaskinen, kiitos Siirille!

Lumi on kyllä mahtava elementti nuorten ponien koulutusta ajatellen. Se tuo juuri sopivasti vastusta ja tekee treenistä juuri sopivan verran rankempaa, jotta keskittyminen pysyy tekemisessä eikä sähläämisessä. Tässä kohtaa katse harhautuu tuohon Piipan suloiseen naamaan. Voi sitä palluraa. Tällä kerralla ei puomikaan haitannut, se sai koskea kylkeä ja takamusta kaarteissa ilman, että Piipa järjesti tilanteestsa minkäänlaista kohtausta. Lumen alla oli vähän möykkyjä ja vaunut kolisivat ja paukkuivat ponien perässä, hyppivät möykkyjen yli mennessä ja ne kestivät senkin. Yhdessä, ilman että joku oli vieressä sanomassa "Prr soo, prr soo".

Enkä voi kyllä kylliksi kiittää Heidi Sindaa kaikesta tästä avusta. Suosittelen jokaiselle pyytämään ammattilaisen apuun tässä kohtaa koulutusta. Jos minä olisin ollut tuolla kuskin paikalla ja joku olisi sanonut minulle, että hei laitetaas tuo taluttaja groomiksi taakse, ei ponit enää mitään tukea tarvitse niin olisin varmasti nauranut kauhuissani. Ammattilainen taas näkee tilanteen ja tekee ratkaisut sen mukaan, etenee sen mukaisesti miten näkee ponien edistyvän. Ammattilainen näkee kyllä, milloin on sopiva aika edetä ja minkälaisin harppauksin. Nyt otettiin yksi suuri harppaus.

Nyt vihdoin voisi varmaan huokaista ja todeta, että meillä todella on käsissämme parivaljakko. Heidin mukana vielä hyvinkin lahjakas parivaljakko, joten en voisi enää tätä suuremmalla innolla odottaa tulevia koitoksia... Nyt kun vielä uskaltautuisin tuonne kuskin penkillekin niin johan oltaisiin taas iso askel lähempänä sitä mitä tässä nyt tavoitellaan! Jippii!