maanantai 4. tammikuuta 2016

23. Ponien juoksutus, osa 1: Piipa

Lauantaina Anniina (http://friisilainen.blogspot.com) tuli kameran kanssa moikkaamaan kahta karvapullaa eli Piipaa ja Elliä ja meitä helli tietenkin paitsi kirpeä pakkanen, myös ihana auringonpaiste! Otollinen sää kuvien ottamiselle - vai mitä mieltä Anniina sormiensa pakkasen kestävyydestä? Noo, poneille ainakin tuli lämmin!

Tässä tulin pohtineeksi myös, voiko postauksessa olla liikaa kuvia? Siis varmasti voi, mutta mikä on liikaa. Näitä kuvia kun tuli valittua Anniinan nettiin laittamista viisikymmentä. Siis VIISIKYMMENTÄ ihanaa kuvaa jotka välttämättä haluaisin jakaa blogissa! Noh, ehkä siis jaan postauksen kahteen ja kerron ensin Piipan lauantaista.



Piipa oli jo lähes valmiina odottelemassa tallissa, koska se oli juuri saanut kengät jalkaansa! Ensimmäiset kengät ja kieltämättä ponin liikkuminen näytti hieman hassulta, kun se ei oikein ollut ihan varma mitä niillä takajaloilla olisi pitänyt kengät jalassa tehdä. Kenkien myötä myös suojat laitettiin ensimmäistä kertaa ponin jalkaan ja jotta uusien asioiden opettelu ei olisi loppunut vielä tähän, laitettiin suuhun myös ajokuolain johon Piipan olisi nyt hyvä alkaa totuttelemaan.



Piipalla oli kovin paljon virtaa, joten annoin sen hetken aikaa juosta ympyrällä ennen kuin kiinnitin toisen liinan. Totesin hyvin pian, että parempi vain laittaa kumpikin liina kiinni jotta sai ponin heiman miettimään liikkumista.

Jännitystähän pitää aina olla pienen poniparan elämässä ja tullessani tallille ohitin monta metsästäjää koiriensa kanssa ja mietin jo silloin, että mitenköhän mahtaa käydä. Ihan siihen juoksutuksen alkuun lähimetsästä kuuluikin monta laukausta peräkkäin komean kaiun saattelemana ja tietenkin Piipa siihen reagoi, vaikkakin hyvin lievästi.




Mutta siinä missä Piipa olisi vielä muutama kuukausi sitten vetänyt aivan täysin herneet nenään tässä kohtaa ja lopettanut kaiken yhteistyön, nyt sillä kesti ympyrän tai kahden ympyrän verran toipua järkytyksestä. Se on kaikin puolin henkisesti kasvanut ja aikuistunut lyhyen ajan sisällä. Jos se tajusi kääntyneensä nyt 6-vuotiaaksi?



Silti välillä Piipalla esiintyy vielä niitä vanhoja vinkeitä. Mutta koskaan ne temppuilut eivät tule ilman syytä, sen on Piipan kanssa kyllä oppinut. Joko vika on juoksuttajassa/kuskissa, joka laittaa painetta liikaa ja väärällä hetkellä tai sitten syy on jossain ulkopuolella. Tällä kertaa suuntaa vaihtaessa Piipa yhtäkkiä vain totesi, että nyt ei sitten onnistu enkä aio liikkua eteenpäin, enkä olisi muuten kyllä tiennyt missä vika mahtaa olla mutta pellon laidalta ponien omistaja huusi, että toisella pellolla menee metsämiehiä koiriensa kanssa. Piipa näki miehet ja halusi pysähtyä ensin niitä katsomaan, ennen kuin voi jatkaa työskentelyä.



Piipan kanssa on alusta asti ja on edelleen tärkeää se, että homma pidetään mukavana. Se on poni, joka heittää nopeasti hanskat tiskiin jos noustaan vaativuustasossa liian nopeasti. Toisaalta nykyään sen itsevarmuus on jo sen verran parempi, että sietokyky on myös noussut, joten ehkäpä se jatkaa kehittymistä myös tälläkin saralla. Sen reaktiot kaikkeen ovat muutenkin jo sen verran lieviä, että niiden kanssa pärjää kyllä.



Juoksutuksen päätteeksi ohjasajan ponit aina suoralla uralla. Ne toimivat kyllä jo joka tilanteessa niin hienosti ja ovat hyväntuntuisia suustaan. Tuntuma on tasainen ja rauhallinen.



Ohja ei ollut tarkoituksellisesti niin rintaremmin ohjasrenkaasta kuin rintaremmin alta, mutta eipä tuo suoritusta haitannut.

 Kiitos Anniinalle ihanista kuvista, näitä palaa katsomaan varmasti uudestaan ja uudestaan <3

10 kommenttia:

  1. Taitaa ponilla aika hyvin kasvaa karva takaisin vai leikkasitteko aluperin miten lyhyeksi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä vain kasvaa! Ihan kaljuiksi ne vedettiin (paitsi pää ja jalat) ja ahkerasti on myös loimitettu, mutta niin ne vain muistuttavat taas minimammutteja :D Uusintaklippaus sitten kun alkaa karva pudota jo muutenkin ja etenkin siinä kohtaa jos ja kun ilmat alkavat lämmetä. Jaksavat sitten työskennelläkin :)

      Poista
  2. Tuli niin hyvä ieli katsellessa kuvia, niin ihania ! :)

    http://riskiraja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin! Ellin postaus onkin vielä kuvapainoitteisempi, en vain osaa karsia...

      Poista
  3. Ihania kuvia! todella, todella upeita. Varsinkin toi pystyyn hyppykuva. :)

    VastaaPoista
  4. Voi eii miten hieno Piipa <3 Ihania kuvia tosiaan, Ellin postausta odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellin postaus on tekeillä, kuvat ovat vain niiin ihania että vaikeuksia karsia edes muutama pois...!

      Poista
  5. Ihana jos kuvat miellyttivät! Ponit oli kyllä huippusöpöjä<3 Muutaks vielä mun blogin osotteen oikein (http://friisilainen.blogspot.fi) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, ei pitäisi koskaan luottaa muistiinsa osoitteiden tai nimien kanssa :D Muutettu!

      Poista