lauantai 27. helmikuuta 2016

44. Sunnuntain valmennuksen antia

Olen sanonut jo pitkään hevosteleville tutuilleni ja ystävilleni, että olen tätiytynyt. Mietin asiat monesti sen kautta, että mitä kaikkea voisi tapahtua ja yritän toimia sillä tavoin, ettei niin tapahdu. En mene enää hevosen selkään, jos en ole ensin nähnyt sitä jonkun toisen ratsastamana. Haluan tietää mitä odottaa ja miettiä valmiiksi miten toimin erilaisissa tilanteissa. En sanoisi, että ratsastus varsinaisesti pelottaisi, mutta se jännittää nykyään enemmän. Mutta olen todennut, että ei se mitään. Olen nyt äiti ja olen hieman vanhempi kuin öh, no, nuorempana? Nuorena sitä teki mitä vain, meni minkälaisen hevosen selkään tahansa, monesti niin että nappasin hevosen (josta en tiennyt mitään, se oli valmiina tallissa ja hain sen vain) tallista ja painelin kentälle myrskytuuleen. Selässä saatoin todeta, että niin enhän minä edes tiedä onko tällä laukattu vielä, no ei se mitään, nyt mennään.

No ei enää. Ei todellakaan. Haluan tietää iän, suvun, tason, kuka hevosen on ratsuttanut, miten sen ratsutus on mennyt alusta asti... Käytännössä mieluiten koko hevosen historian. Tarkastan sen varusteiden sopivuuden ja saatan kieltäytyä nousemasta kyytiin, jos totean jonkun olevan pielessä. Ei ole mitään syytä riskeerata omaa terveyttään joka ei kosketa nykyään enää pelkästään itseäni, vaan myös perhettäni.

Ikinä en ole noussut hevosen selkään ilman kypärää. Ikinä.

Miksi sitten ajan jatkuvasti ilman kypärää? Mitä ihmettä? Istun suoraan hevosen takana ja teen sen ilman kypärää. Minä, joka saarnaan sen tärkeydestä muille. Olen tuudittautunut siihen, että vaunuilta pääsee hätätapauksessa vaikka hyppäämään pois. Ja ei, en hyppäisi sieltä ikinä pois ennen kuin tilanne vaatisi sitä oman henkeni suojelemiseksi. Irrallaan oleva hevonen/poni vaunujen kanssa on vaaraksi sivullisille ja itselleen. Mutta joka tapauksessa, jos tilanne siihen menisi, vaunuilta pääsisi pois. Mutta kun joskus sieltä ei ehdi pois!

Lauantaina saimme muistutuksen siitä, että vaunuillakaan ei ole "turvassa". Jokainen ajoi sunnuntain ajot kypärän kera. Hyvä muistutus meille kaikille ja vaikka lauantain tilannetta ei kypärä olisi pelastanutkaan, voi tulla eteen se tilanne jossa kypärä pelastaa. En halua eikä kannata odottaa sitä hetkeä, kun miettii, että "Olisipa ollut kypärä..."


No se siitä pienestä saarnasta. Joka tapauksessa hyvillä mielin aloitimme sunnuntaina ajot. Tonnie tuli nyt auttamaan meidät alkuun ja koitti kyllä kovasti, että minä olisin itse istahtanut kuskin paikalle saman tien, mutta se tätiytynyt järjen ääneni sanoi: "Mene sinä vain..." Joten Tonnie aloitti ponien kanssa. Talutimme normaaliin tapaan ponit kahdelta puolelta kentälle ja Tonnie tästä kyselikin, ehkä hieman ihmeissään koska hänen mielestään ponit olivat vallan hyväkäytöksisen näköisiä (Elli nyt steppasi normaaliin tapaansa, mutta se ei kuulemma haittaa...) joten muutaman kymmenen metrin päästä saimmekin irroittaa liinat ja itse kiipesin groomin paikalle.

Ja olin kauhuissani! Tuo mies ajoi poneilla välillä yhdellä kädellä (koska toinen käsi selitti, heh) ja katsoi puhuessaan välillä minua, ei poneja. Teki mieli jatkuvasti sanoa, että nyt ne kädet ohjiin ja katse poneihin. Itsehän tapitin Piipaa silmiäni räpäyttämättä, koska olin varma, että edestä singahtaa vähintäänkin hirvi juuri sillä hetkellä, kun Tonnie keskittyy selostamiseen.

Ei sieltä hirveä hypännyt ja ponitkin olivat ihan rennosti. Totesin heti, että minä ajattelen nykyään ihan liikaa. Ei pitäisi murehtia NIIN paljon, kuin nykyään teen. Opetus nro 1, ajattele vähemmän.


Tonnie siirsi ponit raviin ja painotti sitä, että poneja ei kannata alkaa heti alussa "jahtaamaan" vahvalla tuntumalla vaan antaa niiden edetä hetken matkaa enemmän omilla jaloillaan. Niiden ei tarvitse tässä vaiheessa olla heti ensimmäisestä askeleesta alkaen täydellisessä kontrollissa. Opetus nro 2, anna ponien löytää itse oma tasapainonsa.


Parin kierroksen jälkeen teimme vaihdon. Tonnie sanoi, että Piipa tuntui oikein hyvältä sustaan, mutta Elli tuntui hieman painavan ohjalle. Kerroin huomanneeni tuon kyllä, mutta oletin sen johtuvan siitä, että Elli tulee niin paljon helpommin tasaiselle tuntumalle. Piipalla tuntuma hieman "seilaa". Ajattelin, että siitä syystä käteen tulee se tuntuma, kuin Elli olisi raskaampi. Mutta kyllä se kuulemma vain on yksinkertaisesti raskas ja makaa hieman ohjalla. En väittänyt vastaankaan, koska tehtyämme saman muutoksen Ellin ohjiin kuin Piipan ohjiin teimme edellisenä päivänä, oli edessäni kaksi höyhenenkevyttä ponia joita oli vain niin helppo ajaa ja ohjata.


Ponit olivat nyt toisena päivänä alusta asti paljon enemmän "yhdessä", tarkoittaen siis sitä, että ne etenivät paljon paremmin samassa tahdissa. Samoja juttuja teimme kuin lauantainakin, ponien taivuttamista ympyrällä, muistaen että sisäponi malttaa odottaa, ulkoponia pitää auttaa hieman piiskalla tarvittaessa (etenkin Piipaa). Lisäksi puolipidätteen kautta myötäämistä ja paremmalle tuntumalle hakeutumista. Ponit olivat todella skarppeina ja tekivät ahkerasti töitä.



Väsyn niistä tosin huomasi. Elli painui aika pitkäksi loppua kohti, mutta ei voi vaatia vielä että ponit jaksavat kahta päivää putkeen 30min ajoa ihan täysin. Elli lisäksi tekee helposti enemmän töitä kuin Piipa ja näin ollen väsyykin nopeammin. Tosin, Tonnie sanoikin, että joskus pitää mennä hieman "yli" jotta kehitystä tapahtuu. Välillä ponit saakin väsyä.

Teimme vielä lopuksi nelikaarista kiemurauraa. Silloin kun homma sujuu ja on helppoa, pitää mennä eteenpäin eikä jäädä hinkkaamaan samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Opetus nro 3, tarjoa poneille ja itsellesi myös haasteita, jotta mielenkiinto pysyy yllä.



Olimme kaikki kyllä todella tyytyväisiä sunnuntain valmennukseen kuten koko viikonlopun antiin. Tästä sai niin paljon motivaatiota jatkaa eteenpäin ja olemme kuulemma täysin valmiita starttaamaan kesällä. Nyt pitäisi vain päästä kasvattamaan ponien kuntoa, joka onneksi onkin tästä lähtien hieman helpompi hoitaa käytännössä koska...

Poneille tuli omat vaunut! Ja ne on ihanat!! Nyt päästään ajamaan kotonakin. Ensin Heidin ohjauksessa jotaikin kertoja, mutta Tonniekin totesi jo että kyllä me pärjäämme myös ilman Heidiä. Ensin ajattelin, että joopa joo katsellaan... Mutta mitä enemmän mietin asiaa, sitä enemmän se ajatus vahvistuu myös minussa. Kyllä me pärjätään jo. Minä luotan poneihin ja ponit luottaa minuun. Se on ehkä isoin asia jonka saimme viikonloppuna, molemminpuolisen luottamuksen. Se on ollut kateissa etenkin minulta poneja kohtaan, mutta nyt se on löytynyt. Ja luottamus myös omaan tekemiseeni ja siihen, että osaan reagoida oikein erilaisiin tilanteisiin.

Joten nyt vain kovaa ajoa tiedossa, jee! Vaunut tulee näkymään täällä blogissa myöhemmin... :)

Tässä vielä video sunnuntain ajosta:


perjantai 26. helmikuuta 2016

43. Valjakkotäytteinen viikonloppu Urjalassa

Viime viikonloppuna meillä oli ponien kanssa ns. tulikoe. Ensimmäinen kerta valmennettavana, tavoitteet korkealla... No ei ollut. Kirjoittelin blogiin viime viikolla tulevasta koitoksesta näin:

"Tehdään sen verran mitä pystytään ja mitä ponit kestävät. Tavoitteet pidetään hyvin matalana. Oikeastaan jo se, että ponit saadaan sekä la että su ajoon kentälle tai maneesiin ja mitään ei satu, on aika jees, haha!"


Aika vähin odotuksin siis lähdettiin lauantaina ajamaan kohti Urjalaa. Lähdimme jo aikoinaan, jotta ehdimme Urjalassa viedä sekä ponien että omat tavaramme ja sitten vielä kävelyttämään kaksikkoa siellä muiden valjakoiden seassa. Nehän eivät ole vielä juurikaan nähneet muita hevosia vaunut perässä, joten pieni jännitysmomentti oli olemassa, kun nyt niitä valjakoita oli sitten joka paikassa. Eivät onneksi tuntuneet juuri välittävän, ihmettelivät kyllä mutta kumpikin poni oli onneksi lähinnä utelias ja menossa kohti, ei pakenemassa kauhuissaan paikalta...


Tuli aika valjastaa ja onneksi, ONNEKSI saimme Heidin auttamaan ponien laittamisessa vaunujen eteen ja niiden saamisessa kentälle asti. Huojensi mieltä aika paljon, kun oli joku meille kaikille osapuolille tuttu ammattilainen saattamassa meidät ensimmäiseen valmennukseen, täysin vieraan ihmisen ohjaukseen. Noh, eihän Tonnie minulle täysin vieras ole, hänen valmennuksiaan olen ollut seuraamassa, mutta meille valjakkona hän oli aivan uusi tuttavuus.

Nyt yritän toimia muistini varassa ja kieltämättä se alkaa jo pätkimään, olisi pitänyt ehtiä kirjoittaa nämä vaikka jo heti lauantai-iltana. Tämä muistiin itselleni, kone mukaan seuraavalla kerralla!
Kerroin hieman poneista ja mitä niiden kanssa on tähän asti tehty, mitkä ovat niiden ongelmat ja taisin osata sivuta myös hieman niiden vahvuuksia. Tonnie vaikutti alusta asti todella rennolta. Ellin kiirehtimisestä ei kannattanut ottaa paineita, Tonnien mielestä se selittyy myös näiden kahden kokoerolla. Ellillä on alkuun hieman vaikeuksia pysyä Piipan pitkän käynnin mukana ja siksi sille tulee tunne, että sen pitäisi hieman laittaa vauhtia lisää. Juttelimme kokoerosta, joka ei Tonnien mielestä ole mitenkään paha, pienillä poneilla se vaan vaikuttaa paljon herkemmin kuin isommilla hevosilla. Tosin hän sanoi myös, että Elli luultavasti tuosta vielä kasvaa ja kehittyy joten ei ole ollenkaan huolissaan asiasta. Ponit ovat myös saman pituisia, joka vaikuttaa itse asiassa paljon enemmän kuin korkeus, joten se oli oikein hyvä asia.



Lähdimme ravaamaan kenttää ympäri ja Tonnie pyysi välillä tekemään päätyyn ympyrää ja vaihtamaan suuntaa. Samalla hän kyseli, miltä ponit tuntuvat ja tuntuvatko ne samanlaisilta kuin yleensä vai onko jotain eroa huomattavissa. Totesin, että en osaa sanoa, kun tämä on oikeastaan eka kerta kun ajan niitä oikeasti. Aikaisemminhan olen ajanut niillä aina hetken Heidin jälkeen, mutta nyt ajoin alusta asti. Kerroin kyllä, että Piipa kääntyy heikosti oikealle ja on ylipäätään vaikea saada tuntumalle. Pysähdyttiin ja Tonnie teki säätöä ohjiin. En osaa nyt tarkalleen kertoa mitä muutoksia tehtiin, vaikka tiedänkin mitkä ne ovat, mutta siis ohjia lyhennettiin toiselta puolelta ja pidennettiin toiselta puolelta (kun ohjien pituutta säädetään, täytyy aina säätää kumpaakin puolta). Näin saatiin Piipan sisäkuolainrenkaaseen menevä ristiohja lyhyemmäksi, koska se oli kovin löysä. Ohja myös laitettiin isosta renkaasta ensimmäiseen "pieneen reikään", jolloin ohjasote on hieman nopeampi ja vakaampi. Muutos lisäsi myös hieman vipua kuolaimeen.




Jatkettiin heti ravissa, koska muutoksen tuntee kuulemma paljon paremmin kun jatkaa heti siitä mihin oltiin jääty. Ja tuntuihan se. Kaikki ongelmat Piipan kääntämisestä poistui ja poni alkoi hakeutumaan paljon paremmin tuntumalle. Toki se on vielä epätasainen, mutta sillä on edelleen hakemista oman tasapainon kanssa joten täydellistä tasaisuutta ei voi vaatiakaan. Oma kätenikään ei varmasti ole vielä harjaantunut parin ajamiseen niin, että osaisin tarjota niin tasaista tuntumaa. Pikku hiljaa!



Ympyrällä piti huolehtia siitä, että sisäponi malttoi hieman odottaa ja ulkoponi otti hieman isompaa askelta. Pyydän helposti äänellä eteenpäin, mutta Tonnie huomautti että kumpikin poni kuuntelee. Ja ihan tottahan se on! Ei voi pyytää äänellä, jos ei halua kummankin vastaavan siihen. Tässä kohtaa piti yrittää olla itse hiljaa ja piiskalla pyytää ulkoponia hieman reippaammaksi, samalla kun pyysi puolipidätteillä sisäponia hieman lyhyemmäksi.

Piipan alkoi saada paremmin tuntumalle muistamalla puolipidätteen ja sen jälkeen myötäyksen joka oli jopa tärkeämmässä osassa kuin itse pidäte. Samalla toki piti huolehtia, että poni liikkuu energisesti eteenpäin. Hiljalleen se alkoi lähteä myötäyksen mukana kohti kuolaintuntumaa.

Piiska oli mukana taivutuksessa ja sisäponi oli haastavampi saada taipumaan kaarteen suuntaisesti - ulkoponi taipui hieman helpommin puomin ja toisen ponin "ympärille". Mutta puolipidätteen ja piiskan avulla alkoi kumpikin taipua myös sisäponina.


Lauantaina ei tehty juuri muuta, kuin ympyröitä ja siirtymisiä - mutta silti tehtiin niin paljon enemmän kuin aikaisemmin! Tehtiin ohjiin säätöjä, taivuteltiin poneja, tehtiin siirtymisiä askellajin sisällä... Tehtiin kaikki tähän mennessä opittu sellaisella tarkkuudella ja tarmokkuudella, että haluaisin koko ajan takaisin vaunuille tekemään kaiken uudestaan ja kokeilemaan, jäikö oppi muistiini. AJOIN poneilla, en vain kärrytellyt vaan ajoin ihan tosissani. Tonnie vaati juuri sopivasti, ei liikaa mutta ei myöskään tyytynyt vaatimaan vain vähän.

Melkoisen hyvillä mielin kävelytimme ponit ilman vaunuja ja jatkoimme lauantaita seuraamalla muiden valmennuksia. Ensiaputaidotkin tuli illan aikana kertailtua mielessään, vaikka itse ei niitä nyt joutunutkaan käyttämään, joten ihan kommelluksitta ei tästä viikonlopusta selvitty. Mutta hevosten kanssa voi aina sattua, koskaan ei voi tuudittautua siihen että edessä on kiltti ja nöyrä hevonen... Kaikki on joka tapauksessa hengissä ja kunnossa, joten onneksi päällimmäiseksi tunteeksi viikonlopusta jäi kuitenkin se tekemisen ilo ponien kanssa ja hyvä fiilis omanlaisestaan seurasta. Seuraavassa osassa sunnuntain tarinointia... :)

Video lauantailta:

torstai 25. helmikuuta 2016

42. Playsson.netin kuntohaaste

Boom! Kyllähän tämä oli pakko tehdä! Kiitos kovasti Petralle, joka pisti ainakin täällä ahterin nousemaan sohvalta ja liikkumaan kunnolla. Olen toki nyt muutaman viikon kuluttanut salilla laitteita enemmän ja vähemmän ahkerasti, 2-4 kertaa viikossa miten on sattunut aikatauluihin ja kuntoon (kiitos flunssakausi) sopimaan. Kivaa on ollut. Tulosta en vielä näe, mutta pakko vain puristaa ja jatkaa ja yrittää kaikkensa, eiköhän se sieltä ala tulla. Olen syönyt terveellisesti, välttänyt turhia hiilareita, lisännyt proteiinia ja juonut paljon vettä. Vielä en ole ottanut käyttöön tuota ruokavaliota jonka pt minulle aikanaan teki, mutta jos nyt ei ala näkymään minkäänlaista hoikistumista niin pakkohan se sitte on...

Pahoittelen videoiden laatua, oli mukavaa todeta vasta käsittelyvaiheessa, että perseelleen meni kameran asettelu ;) Noh, näkee näistä sen verran, että tuli kuitenkin jotain tehtyä.







Joka tapauksessa, tässä on minun vastaukseni Playsson.netin haasteeseen. Tekniikasta saa nälviä, näen virheet videoilta jo itsekin. :D

Haastan vielä viime hetken puristukseen (osallistumisaikaa 29.2 asti) seuraavat bloggaajat:
Nukkelis / http://nukkelis.blogspot.com/
Sissi / http://ripaushulluutta.blogspot.fi/
Annina / http://friisilainen.blogspot.fi/


maanantai 22. helmikuuta 2016

41. Ensimmäinen valmennusviikonloppu ohi

Ja kunnialla siitä kyllä suoriuduimme! Kaikki odotukset ponien kanssa tuli ylitettyä, kirkkaasti.

Valitettavasti haastattelu jäi tekemättä. Lauantaina iltapäivällä sattui ikävä onnettomuus joka oli kaikkien mielessä lopun illan. Arvon silti lupaamani yllätyspalkinnon kyllä!

Mutta sain kuitenkin muuta mielenkiintoista materiaalia bloginkin puolelle, kun yhdeltä hevoselta mitattiin verikokeilla laktaattitasoa rasituksessa. Nämä testit ovat hyödyllisiä kuntoharjoittelun kannalta. Teen tästä mahdollisimman pian laajemman postauksen blogiin videoineen ja kuvineen.

Muutenkin viikonlopusta on tulossa tarkempaa postausta, kunhan saan kuvat ja videot käsiteltyä. Tämä voi jokusen päivän viedä. Lisäksi vastaukseni Playsson.netin kuntohaasteeseen odottaa julkaisuaan, sen kimppuun yritän käydä tänään. :)

Ihanaa viikkoa kaikille!


torstai 18. helmikuuta 2016

40. Mitä haluaisit tietää valjakkoajosta? (yllätyspalkinto)

Aika nopea kysely blogin lukijoille. Mitä haluaisit tietää valjakkoajosta? Yritän saada aikaiseksi tehdä pienen haastattelun tulevana viikonloppuna, kun Urjalaan tulee meitä koutsaamaan kaksi maailmanluokan valjakkokuskia, Tonnie Cazemier​ ja Rudolf Pestman. Mitä sinä haluaisit kysyä heiltä? Valjakkoajosta, nuoren hevosen valmentamisesta, koulutusmetodeista... Nyt vain kysymyksiä satelemaan, niin monta kuin mieleen juolahtaa. Muutama on jo omassa takataskussa, mutta enemmän on aina parempi, vai?

Jotta saataisiin tähänkin pieni porkkana, laitetaan yllätyspalkinto jollekin kysyjälle. Palkinnon saaja arvotaan kysyjien joukosta ja aikaa osallistua on perjantai-iltaan asti. Joten hop hop vain :)!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

39. Tuplaa mahdollisuutesi arvonnassa!

Meneillään on edelleen arvonta, jossa voit voittaa itsellesi ohjasajo-ohjat SEKÄ ihanat blingbling-hanskat.

Haluaisitko tuplata mahdollisuutesi voittaa tämän arvokkaan palkinnon itsellesi?


Kopioi yllä oleva kuva, lisää se blogiisi linkin kera (linkki suoraan arvontapostaukseen eli, http://valjakkoajo.blogspot.fi/2016/02/37-monta-syyta-olla-kiitollinen-arvonta.html) ja osallistuessasi arvontaan lisää kommenttiisi linkki siihen postaukseen, jossa olet arvontaa mainostanut.

JOS olet jo osallistunut arvontaan, voit edelleen saada itsellesi yhden arvan lisää tekemällä ylläolevan toiminnon ja kommentoimalla omaa aikaisempaa osallistumiskommenttiasia liittämällä siihen linkin postaukseen, jossa olet arvontaa mainostanut.

Tarpeeksi epäselvää, eikö? Eli osallistu näin:

Emmi, ylimaki.emmi@gmail.com
Mainostin arvontaa täällä: http://valjakkoajo.blogspot.fi/mainostinarvontaasi

Jos olet jo osallistunut, saat toisen arvonnan näin:

Ensimmäinen kommenttisi arvontapostauksessa:Emmi, ylimaki.emmi@gmail.com
Kommentoi tätä viestiäsi:Otan mielelläni myös toisen arvan tähän arvontaan, jee! Mainostin täällä: http://valjakkoajo.blogspot.fi/mainostinarvontaasi

38. Treenailua kevätauringossa

Eilen meitä hellittiin aivan ihanalla auringonpaisteella. Kevään todellakin huomaa olevan tulossa, kun aurinko alkaa jo selvästi lämmittää kasvoja. Talvessa ei olisi mielestäni mitään vikaa, jos se olisi aina vain auringonpaistetta ja pikkupakkasia. Oikeastaan suuremmatkaan pakkaset ei niin haittaisi. Mutta ne jääkelit! Löytyykö jääkelien faneja? En usko.

Mutta eilen pääsimme taas pitkästä aikaa ulkokentälle. Kentällä oli oikein hyvä lumipeite ja lumen alta pilkisteli hiekkaa. Ei jäästä tietoakaan, aivan huippua! Poneilla oli nyt isommat mäkivyöt, koska viime kerran jälkeen Elli on tuntunut olevan hieman jumissa takareisistä ja lautasiltaan joten mieleen tuli, että onko hieman ahdas mäkivyö kiristänyt ja aiheuttanut Ellissä sen paniikkireaktion joka purkautui hyppäämällä ylös. Spekulointia, mutta sitähän se on, turhaan se ei niin reagoinut joten joko kyseessä oli vain se, että ponilla oli liikaa virtaa (tuskin, nämä eivät mitään huippukuntoisia kilpureita vielä ole) tai sitten se, että jokin ahdisti sitä (henkisesti tai fyysisesti).


Viime kerran jälkeen tuntui paremmalta nyt suorittaa ajo taas niin, että Heidi aloittaa ja minä ajan sitten jo hieman läpiajetuilla poneilla, jotka ovat saaneet jo kulutettua turhat energiat pois. Elli sipsutteli taas ensimmäiset viitisen minuuttia pientä ravia Piipan vierellä ja kävi kyllä kierroksilla. Piipa löntysteli päätään roikottaen sählääjäsiskon vierellä.


Sannin kanssa talutimme poneja ensimmäiset kierrokset ja otimme myös ensimmäiset ravit niin, että ponit olivat liinojen päässä. Piipa oli rauhallinen ja Ellikin alkoi rauhoittua. Minä jättäydyin vaunujen perään groomiksi ja Sanni sai vielä taluttaa hetken Elliä. Näin otimme vielä vähän ravia ja lopulta Sannikin jäi edelleen hieman liinalla varmistamaan, että kaikki sujuu, mutta tuli vierelleni seisomaan vaunujen perään. Tässä kohtaa pienten ponivaunujen jouset alkoivat ääntää, koska painoa oli liikaa ja Piipa jännittyi heti kun oli ylimääräistä ääntä ja kolinaa.


Itseasiassa tässä kohtaa aloin miettimään, kuinka fiksuja nämä kaksi ovat. Alusta asti näiden kahden reaktiot ovat menneet ns. "ristiin". Piipan panikoidessa Elli jopa ihan ylirentoutuu ja jolkottelee pää roikkuen, todella rauhallisena ja vailla mitään kiirettä. Ellin kiirehtiessä ja hermoillessa ja jopa viimeksi panikoidessa Piipa on todella rauhallinen ja rento, mitkään kolinat ja tilanteet eivät haittaa. Tekevätköhän ne sen tarkoituksellisesti? Toisen panikoidessa toinen yrittää olemuksellaan rauhoittaa toista?

Niin tai näin, jätettiin sitten Sanni kokonaan pois kyydistä, koska Elli oli jo todella rauhallinen ja vaunut eivät ole tarkoitettu kahden aikuisen ihmisen kuskaamiseen groomin paikalla.


Heidi ravaili kumpaankin suuntaan poneilla ja totesi, että aika rauhallisia ovat ja kääntyvät hyvin. Elli oli suustaan jähmeämpi kuin aikaisemmin. Lihaskireyttä, totesin heti mielessäni. Onneksi poneille on tulossa tänään keskiviikkona hieroja. Hampaathan niillä on raspattu aivan vasta, mutta maanantaina niiden suu tarkistetaan vielä varmuuden vuoksi, kun eläinlääkäri tulee joka tapauksessa raspaamaan ponien tallille muita hevosia.



Pääsin ottamaan loppuun vielä vähän ravia ja huomasin erään hankaluuden tässä kohtaa ponien kanssa. Koska niillä ei ole vielä hyvää peruskuntoa, ne väsähtävät nopeasti. Eli ensimmäiset viisi minuuttia menee sählätessä, koska energiaa on liikaa ja loppuaika menee sitten niin, että täytyy olla tarkkana ettei väsytä niitä liikaa. Etenkin kaarteissa ulkopuolella olevan ponin kanssa pitää olla huolellinen siitä, ettei se jää kovasti jälkeen.


Hyvin nopeasti pitkin sitten lopettaa ja kävelyttää ponit vaunujenpurkupaikalle, koska niitä oli ihan turha kävelyttää siinä vaunujen kanssa lumihangessa. Parempi huolehtia loppujäähdyttelyistä ilman vaunuja tasaisella tiellä.

Ihan hyvillä fiiliksillä siis kohti viikonlopun valmennuksia. Tehdään sen verran mitä pystytään ja mitä ponit kestävät. Tavoitteet pidetään hyvin matalana. Oikeastaan jo se, että ponit saadaan sekä la että su ajoon kentälle tai maneesiin ja mitään ei satu, on aika jees, haha!

torstai 11. helmikuuta 2016

37. Monta syytä olla kiitollinen - arvonta!

Yhteistyössä Just Dressage!
En olisi osannut ikinä arvata, kuinka hyvin vuosi 2016 voi lähteäkään käyntiin. Voin vain toivoa, että vuoden hieno alku enteilee hyvää myös koko tälle vuodelle.

Ponit etenivät hurjaa vauhtia tammikuun aikana. Ne alkavat olla jo täysin ajettavissa, ihan oikeiden valjakkoponien tavoin. Eteneminen niiden kanssa tulee varmasti jatkumaan samaa tahtia, tässä alussa edistymisen askeleet ovat niin mittavia. Jossain kohtaa tulee ihan takuulla se hetki, kun tuntuu että junnataan vain paikallaan, mutta niin se ainakin minun kohdallani on yleensä tapahtunut. Mitä enemmän opitaan, sitä enemmän voidaan todeta ettei osata vielä oikein mitään... Heh!

Myös blogin puolella on tapahtunut kaikkea hienoa. Blogi sai koko tammikuun ajan paistatella valokeilassa Jalustin.netin kuukauden blogina. Nyt "kruunu" on jo annettu eteenpäin. Mutta mikä tulee jatkumaan, toivottavasti hyvin, hyvin pitkään, on yhteistyö Playsson.netin kanssa. Playsson.net tarjosi tilaisuuden jollaista en ole blogimaailmassa aikaisemmin saanut, ja olen siitä edelleen todella otettu ja todella, todella iloinen.

Te lukijat olette olleet mukana tällä matkalla ja se on toinen asia josta saan olla erittäin kiitollinen. Siksi halusinkin oikeastaan viime tammikuun kunniaksi järjestää blogin lukijoille jotain kivaa. Nyt on niin monta aihetta juhlaan!

Just Dressagelta lähdettiin yhteistyöhön arvonnan muodossa ja sainkin teille mitä hienoimmat palkinnot tänne blogin puolelle arvottavaksi! Arvonnan voittajaa hemmotellaan jopa kahdella hienolla tuotepalkinnolla...


Palkintoina on siis QHP:n ohjasajo-ohjat ja Imperial Ridingin ihanat blingbling-hanskat, malli Loraine.

QHP:n ohjat esitellään Just Dressagen sivuilla näin: "Extra pehmeät, pitkät ohjasajo-ohjat QHP:ltä. Nailonmateriaali liukuu helposti ohjasajovyön renkaissa. Toimitetaan omassa, vetoketjullisessa säilytyspussissaan."

Nuo ohjasajo-ohjat voisin kotiuttaa tänne meillekin, kiitos... Mutta nyt joku teistä saa mahdollisuuden sellaiset voittaa ja esimerkiksi aloittaa hevosensa/poninsa kanssa uuden treenimuodon. Jos taas lukijoista löytyy sellaisia jotka ovat minun tavallani ohjasajaneet kahdella liinalla niin tästä nyt kunnolliset ohjat siihen hommaan, helpottuu huomattavasti kun ei tarvitse pitää kädessään niin paljon liikkuvia osia...

Hanskoissa värivalikoimassa on musta ja valkoinen ja koot XXS-L. Ohjan kohdat ovat vahvistetut ja lisäksi etusormen ja peukalon päät on käsitelty touchscreen-kankaalla, joten voit käyttää kosketusnäyttöjä myös hanskat kädessä.

Miten arvontaan sitten voi osallistua? Muutama ehto tietenkin löytyy...

1. Käy tykkäämässä Just Dressagen Facebook-sivusta.
2. Liity Valjakkoajon viemää -blogin lukijaksi.
3. Kirjoita tämän postauksen kommenttikenttään nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Saat myös toisen arvan, mikäli toimit tämän postauksen mukaisesti eli:
4. Mainosta arvontaa omassa blogissasi alla olevan kuvan kanssa ja linkittämällä kuvan yhteyteen meidän arvontapostauksen:

http://valjakkoajo.blogspot.fi/2016/02/37-monta-syyta-olla-kiitollinen-arvonta.html
Tällä tavalla olet mukana arvonnassa ja voit voittaa itsellesi QHP:n ohjasajo-ohjat ja IR:n Loraine-hanskat!

Aikaa osallistumiseen on 29.02.2016 klo 18.00 asti.

Onnea kaikille!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

36. Viikonlopun treenejä, villejä poneja ja kipeitä lihaksia

Yritän kovasti pitää blogin tällä hetkellä vähintäänkin ajan tasalla, mutta vähän tuntuu siltä että teksteistä on toistaiseksi kateissa se punainen lanka joka saisi ihmiset näistä teksteistä kiinnostumaan. Pahoittelen sitä, olen hurahtanut aivan täysin tuohon salilla käymiseen ja siellä saa helposti kulumaan muutamankin tunnin, etenkin kun olen nyt opastanut siellä myös mieheni kahta siskoa. Itsekin olen aivan aloittelija, mutta olen kuitenkin saanut ohjausta liikkeiden tekemiseen ja kaikin tavoin pyrin samat neuvot opettamaan myös kälyilleni. On ollut mukavaa, kun on saanut käydä salilla hyvässä seurassa. Kaksin ja tässä tapauksessa kolmisin tulee tehtyä aika paljon tehokkaammin, kun joku on katsomassa vieressä että onko se selkä suorassa vai ei...

Salin lisäksi tämä kuukausi on ollut täynnä juhlia ja viimeisimmät viime viikonloppuna ja niiden järjestelemiseen meni pari päivää, koska juhlat järjestettiin täällä meillä. Tuli ainakin siivottua koko talo aika hyvin.

Mutta joka tapauksessa, ponienkin kanssa on tullut touhuttua. Sunnuntaina kävimme ns. ylimääräisissä treeneissä Urjalassa, koska totesimme että pakkohan minun on pystyä niillä ajamaan ennen valmennukseen menoa. Tarkoitus oli tosiaan, että olisin ajanut itse vähän enemmän tällä kerralla, mutta toisin kävi. Maneesissa oli tapahtumaa yllin kyllin, kun meidän kanssamme seuraan liittyi nuori oripoika jota oli kaiketi tarkoitus juoksuttaa. Ori otti vähän kierroksia meidän poniparistamme, mutta ponit taas ottivat aika lunkisti asian. Tulipahan siedätystä - kummallekin osapuolelle! Ihan hyödyllistä treeniä tuokin.

Heidi ajoikin siis ponit suurimmaksi osaksi ja itse astuin puikkoihin ihan lopussa ottamaan hieman ravia ja loppukäynneille. Videota treenistä alhaalla, minun osuuteni alkaa kohdassa 03:26. Kannattaa katsoa vähintäänkin siitä kohdasta hetken matkaa, Piipa tekee hieman mielenkiintoisen itse keksimänsä koululiikkeen heti minun ajon alkuun... Hauska tyyppi!



Tiistaina menimme taas totuttuun tapaan Urjalaan "viikkoajollemme". Matkalla rekka ohitti kopin aika vauhdikkasti ja heilautti koppia sekä roiskasi vettä aika kuuluvasti kylkeen. Trailerikamerasta katselimme hieman jännittyneinä, kun Piipa veti tästä pienen paniikin päälle, mutta onneksi selvisi siitä hyvin nopeasti ja loppumatka sujui kommelluksitta.

Tällä kertaa päätimme valjastaa ponit maneesissa sisällä, koska ulkona tuli vettä ja kastuminen ei houkutellut ketään, kun tarjolla oli myös katto pään päälle... Sanni tuli muuten tällä kerralla mukaan - ja onneksi juuri tällä kerralla, nyt kun jälkeenpäin ajattelee asiaa. Ponit talutettiin valjaat päällä ns. vaunukatokselle ja siellä niiden perään laitettiin lainavaunut, ihan kuten tähänkin asti. Nyt kuitenkin istahdin heti vaunukatoksella kuskin paikalle. Ensimmäistä kertaa siis alusta asti ponien ohjissa. Elli oli ensimmäisistä askeleista lähtien todella kovilla kierroksilla ja piti jatkuvasti jopa pyytää Sannia ottamaan siitä hieman parempaa otetta, etten joutunut jatkuvasti tekemään pidätteitä jotka vaikuttivat tietenkin toisen ohjan kautta myös Piipaan.

Maneesissa käveleskelimme kahden taluttajan kera ja Heidi seisoi groomin paikalla kyydissä antaen sieltä käsin ohjeita. Hetkittäin Ellikin malttoi kävellä, mutta enimmäkseen se teputti pientä ravia Piipan rinnalla. Ravasimme myös kahden taluttajan kanssa ja sitten Heidi loikkasi kyydistä pois laittamaan maneesiin muutaman keilan, jotta pääsimme harjoittelemaan vähän tarkkuusajoa keilojen välistä. Kaikki sujui hienosti ja ponitkaan eivät keiloja onneksi pelänneet vaan kävelivät niiden välistä hyvin luottavaisin mielin.

Jotain kuitenkin tapahtui ihan normaalissa tilanteessa missä kävelimme pitkää sivua pitkin, Ellillä kävi päässä selvä "naps" (tai sitten se kävi sieraimessa, kun herne loikkasi sinne ja meni myös syvälle...) ja se alkoi loikkia rajusti pystyyn. Sanni sai pidellä todella lujasti pystyyn hyppivää ponia ja itse en voinut muuta kuin toivoa, että se ei a. kaadu tai b. saa mitään remmejä jalkoihinsa, koska se lisäisi vain paniikkia. Jos tilanne olisi tullut niin, ettei taluttajia olisi ollut, olisi ollut pakko yrittää ajaa poneja eteenpäin ja vaikka raviin, mutta nyt turvallisempaa oli yrittää taluttajien saada ponit hallintaansa. Heidi tuli myös nopeasti apuun ja tarrasi Elliä kaulasta kiinni, jotta se ei pääsisi enää ylöspäin.

Tilanteesta päästiin kuitenkin kävellen pois, Heidi edelleen Ellin kaulassa kiinni. Hyvin nopeasti, ehkä puolen kierroksen jälkeen Heidikin tuli kuitenkin kyytiin ja jatkettiin treeniä siitä mihin oli jääty. Keilojen välistä päästiin myös ravaamaan ja ravissa kaikki sujui ihan yhtälailla hyvin.

Maneesista pois kävellessämme ponit selvästi hieman huokaisivat helpotuksesta ja rentoutuivat viimein.

Jälkeenpäin analysoimme tilannetta ponien omistajien kanssa kotimatkalla. Oli miljoona eri asiaa jotka olisivat voineet johtaa tuohon, että Ellillä kaatui kuppi nurin aivan täysin. Olivatko muut hevoset olleet aamulla ehkä hieman rauhattomampia? Oliko tallin pihassa käynyt joku eläin? Ponit olivat jo kopissa levottomampia kuin aikaisemmin ja sitten rekka vielä heilautti koppia. Oliko Piipa kopissa osunut Elliin ja kolauttanut sitä esimerkiksi johonkin jalkaan? Entä olisikohan kyse ollut siitä, että poneilla ei ole aikaisemmin ajettu näin tiiviisti, että ajojen välissä olisi vain yksi päivä. Jos ne olivat vieläkin hapoilla parin päivän takaisesta ajosta ja näin ollen Elli koki tilanteen liian raskaaksi? Kuulostaa järkevimmältä selitykseltä.

Tallilla laitettiin ponit solariumin alle kuivattelemaan ja lämmittelemään. Tässä huomasimme Ellin aristavan takareisiään jonkin verran. Siinäkö se syy sitten olikin? Lihaskireys olisi aivan luonnollista, kun kyseessä on kaksi nuorta ponia jotka ovat aivan vasta alkaneet tehdä "oikeita töitä" ja käyttää lihaksiaan. Ei muuta kuin hierojaa paikalle siis ja onneksi saamme sellaisen vielä ennen valmennusviikonloppua. Tajusimme myös siinä ponien seistessä vierekkäin, että Piipa on alkanut hoikistumaan ja vaikka ne eivät laihoja olekaan, niin selvästi saisi ruokaa alkaa lisäämään. Siispä Piipa saa tästä lähtien hieman reilummat yöheinät, päivisin Elli tuntuu syövän enemmän joten sen yöheinämäärä pysyy edelleen samana. Jossain kohtaa täytyy miettiä, pitäisikö poneille aloittaa jokin täysrehu, mutta tässä kohtaa ne pärjäävät vielä pelkällä heinällä ja kivennäisellä.

Nyt siis katseet vain kohti ensi viikkoa, ehdimme ainakin yhden kerran ajaa ennen valmennuksia ja valmennuksissa toivottavasti meillä on vetreät ja toimivat ponit. Mitään paineita ei oteta, tehdään sen verran mitä poneilla pystyy tehdä ja vaikka valmennukset menisivät edelleen taluttajien kanssa, niin tilanne on poneille silti uusi ja erilainen.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

35. Vihdoin ohjissa!

Viime ajokerralla, eli viime tiistaina, tapahtui viimein se mitä olen odottanut jo todella suurella innolla. Sain vihdoin ponien ohjat käsiini!

Ponit ajettiin nyt maneesissa, koska parin viikon päästä olevat valmennukset tulevat aika suurella todennäköisyydellä olemaan myös maneesissa - ainakin siltä tämän hetkinen keli ja sääennuste näyttää... Ei paljon ole kentälle asiaa.

Poneilla oli kovasti virtaa ja Elli jopa laukkaili Piipan vierellä, kun ne ravasivat maneesia ympäri kahden taluttajan kanssa. Puhti loppui kuitenkin aika nopeasti, koska maneesin pehmeä hiekkapohja oli poneille oudokseltaan raskas vetää. Ajo lopetettiinkin ennen kuin ponit olisivat menneet aivan maitohapoille... Alussa treenit pidetään lyhyinä ja sellaisina, että ponit jaksavat mielellään tehdä töitä.

Minä pääsin myös kävelemään loppukäynnit ponien kanssa!

Lyhyestä virsi kaunis, tässä video viime tiistain treeneistä.


maanantai 1. helmikuuta 2016

34. Saako valjakkokuski olla huonokuntoinen?

Viime aikoina blogit ovat täyttyneet erilaisista elämäntapamuutoksista - on kyse ollut sitten kuntoilun aloittamisesta, ruokailutapojen muutoksesta tai kokonaisvaltaisen, terveellisemmän elämän tavoittelusta. Hevosblogeista puhuttaessa järjestäen kaikki ovat olleet kuitenkin ratsastajia. Ratsastajalla kehonhallinta on lähes tulkoon kaiken a ja o, joten monesti elämäntapamuutoksen tavoite on ollut, että tuota kehonhallintaa saadaan kuntoon lihaskunnon parantamisen kautta. Toki kuntoilulla ja terveellisillä ruokailutottumuksilla on paljon muitakin hyviä vaikutuksia. Aloinkin pohtimaan asiaa valjakkokuskin kannalta. Voiko - tai sanotaan paremminkin, että SAAKO valjakkokuski olla huonossa kunnossa? Ratsastajalla on kaikki lihakset käytössä hevosen selässä, se on selvä. Valjakkokuski kuitenkin vain istuu vaunuilla, hevonen tekee kaiken työn. Vai voisiko ollakin niin, että valjakkokuskin tulisi olla hyvässä kunnossa ihan siinä missä ratsastajankin?


Aika harva itseasiassa tietää, kuinka paljon töitä valjakkokuski saa vaunuilla tehdä. Kehonhallinta on siellä vaunuillakin todella suuressa roolissa. Tuntuman hevoseen (tai hevosiin) täytyy pysyä tasaisena, ryhdin hyvänä, jalat pitävät jatkuvasti hieman vastaan koska muutenhan kuski putoaisi penkiltä hyvin nopeasti. Puhumattakaan kaikesta siitä muusta hyvästä mitä terveelliset elämäntavat tuovat.

Valjakkokilpailut ovat kolmiosaiset, suurimmaksi osaksi myös kolmipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä on kouluosuus. Radat ovat pitkiä ja päivässä on paljon kaikkea jännitettävää ja muistettavaa. Ote sivustolta www.huippukuntoon.fi: "Tiesitkö, että lähes puolet ihmisen aivosoluista on varattu liikkumiseen? Fyysinen aktiivisuus muovaa aivoja eli päässämme sijaitsevaa hermoverkkoa. Aivojen eri osien väliset yhteistyötoiminnot paranevat liikunnan ansiosta. Aivojen aktivointi liikunnalla ikään kuin kiillottaa aivojen tiedonkulkuväyliä sekä luo ja tehostaa neuronien välisiä yhteyksiä." Eli liikkumalla pystyt parantamaan myös muistiasi! Helpottaa huomattavasti, jos ei tarvitse pinnistellä jokaista radan osaa sieltä mielen sopukoista vaan ne soljuvat sujuvasti toinen toisensa jälkeen suoritettavaksi.


Toisen päivän maratonilta on itsellänikin jo olemassa se kokemus, kun aivot menevät täysin black-out -tilaan. Ajat ohi yhden esteen yhdestä portista. Käytännössä sama kuin kenttäratsastuksen maasto-osuudella jättäisit yhden esteen hyppäämättä. Kaikki tietää mihin tämä johtaa. No se johtaa siihen hylkäykseen. Sen lisäksi, että tulet hylätyksi maraton-osuudelta, edellisen päivän mahdollisesti hyvin muistettu ja suoritettu kouluosuus on lähes yhtä tyhjän kanssa, koska et tule saamaan kokonaistulosta. Maraton on myös kuskille fyysisesti rankka suoritus. Sykkeet nousevat takuulla, kun yrität saada hevosesta kaiken irti radalla ja kannustaa sitä yhä parempaan suoritukseen. Puhumattakaan siitä, että tasapainottelet vaunuilla tiukoissa kaarteissa ja töysyissä. Ensimmäisten maratonosuuksien jälkeen olin aina kipeä jaloista ja selästäni.

Rataa harjoittelemassa. Ilta venyy monesti pitkäksi, kun rataa kävellään monta kertaa ja piirretään nuotteja valmiiksi.


Kolmantena päivänä alkaa kaikkia jo väsyttää. Siinä mitataan sekä hevosen, että kuskin kuntoa. Groomille päivä on kohtalaisen helppo, mikä on ihan ok koska groomi on tässä kohtaa tehnyt paljon töitä maratonilla. Groomi saa nyt istua ja nauttia kyydistä (ja jännittää toki, sekä kannustaa kuskia ja huoltaa hevosta). Taas pitäisi muistaa koko rata alusta loppuun asti. Muisti ei saisi pettää siinäkään kohtaa, kun tajuat yllätykseksesi päässeenne uusintaan. Jos tässä kohtaa aivot huutavat, että "Ei pysty enää!" niin mahdollisesti annat sijoituksesi tarjottimella toiselle hieman parempimuistiselle. Kaarteissa pidät itseäsi mahdollisimman pystyssä jaloillasi, nojaten samalla eteenpäin ja käsiäsi kaarteiden mukaan nostaen. Painon muutokset kuskin penkillä vaikuttavat hevoseen. Siihen kuitenkin tarvitsee sitä lihaskuntoa vielä kolmantenakin päivänä ja takana on se vaativa ja kaikille raskas maraton. Jos pääsette maaliin ehjin nahoin, pitäisi vielä jaksaa huoltaa hevonen huolellisesti, pakata ja matkustaa kotiin. Siinä kohtaa se hyväkuntoinenkin luultavasti rojahtaa heti kotiin päästyä sänkyynsä ja nukahtaa hyvin helposti...



Joten voidaanko siis todeta, että terveelliset elämäntavat olisivat tärkeä asia myös valjakkoajossa ja että hevonen ei ehkä teekään kaikkea työtä, vaikka se tekeekin sen fyysisimmän osuuden? Siispä minullakin on edessä nyt elämäntapojen muutos. Taas, sanotaanko että ehkä viidennen kerran.

Olen ollut aina pienikokoinen. Siis pienikokoisella tarkoitan sitä, että en ole esim. painanut yli 58kg paitsi raskauden jälkeen. Raskaana ollessani painoa oli noin 65kg ja synnytyksen jälkeen sairaalasta lähdettyäni noin 60kg. Kevyimmilläni olin 5-6v sitten tallitöitä tehdessäni 49kg. Se oli jo vähän liian vähän, vaikka pituuttakin minulta löytyy vain 164cm mutta tuo on painoindeksissä jo alarajankin alapuolella. 

Minä hoikimmillani. Omasta mielestäni liian hoikka, jopa vähän nälkiintyneen näköinen...

Viimeksi lähes onnistuneen elämänmuutoksen tein 2014 syksyllä. Kävin lenkillä sekä juosten että kävellen päivittäin ja opin tykkäämään siitä. Lisäksi söin terveellisesti enkä kokenut sitäkään yhtään hankalaksi. Kolmen onnistuneen kuukauden jälkeen koin, että tilanne alkaa olla aika vakiintunut ja lenkkeilykin lähtee jo aika rutiininomaisesti eikä niin, että joka päivä täytyy muistuttaa ja pakottaa itsensä ulos. Kaikki kaatui keuhkokuume+mononukleoosi -komboon ja kuuden viikon sairastamiseen. Sen jälkeen kunnon suhteen lähtötaso oli sama kuin ennen elämänmuutosta ja aloittaminen taas hankalaa. Ei se oikein sitten alkanutkaan.

Kunnes alkukeväällä 2015 lähestyvien häiden innoittamana (tai ehkä pakottamana, koska puvun piti mahtua tulevana kesänä päälleni...) ostin personal trainerilta sali- ja ravinto-ohjelman sekä yhden ohjauskerran salille. Taas lähes onnistunut muutos. Salilta alkoi tulla tulosta ja kropassa näkyi selkeitä muutoksia. Sitten lähdin töihin tallille, koin tekeväni fyysistä työtä päivittäin enkä jaksanut enkä oikeastaan ehtinytkään (pitkä työmatka, kotona perhettä...) enää salille. Samalla opittu terveellinen, minulle henkilökohtaisesti laskettu ruokaohjelma jouti roskakoriin, koska en enää vain jaksanut tehdä eri ruokia minulle ja muulle perheelle enkä jaksanut käyttää vaakaa kaiken punnitsemiseen.

Polttari-Emmi! Tässä mielestäni parhaimmassa kunnossa ulkoisesti. Nuo housut eivät tosissaan muuten mene nyt reisiä ylemmäs...
Nyt tilanne on siis se, etten enää ratsasta enkä tee fyysistä työtä. Kesällä painoa ennen häitä oli noin 54kg. Olin todella tyytyväinen silloin tilanteeseen. Nyt painoa on saman verran kuin synnytyssairaalasta lähdettyäni. Tarvitseeko edes sanoakaan, että olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen...

En tarkoita, että kun katson omaa kuvaani, näkisin pelkkiä epäkohtia. Näen naisen, 4 vuotta sitten synnyttäneen jolla on kymmeniä tekosyitä siihen, miksi ei voi syödä terveellisesti tai liikkua joka päivä. Koirien kanssa kyllä jonkin verran kävelee, mutta meillä on sen verran lääniä tässä kotona että monesti tulee luistettua sillä, että avaa oven takapihalle ja menee sinne koirien kanssa käpöttelemään ja heittelemään frisbeetä.

Marras-joulukuun vaihteessa. Tässä kohtaa jo tilanne, että kesällä hyvin istuneet vaatteet eivät enää istuneetkaan. Olo väsynyt ja kärsin jatkuvasta palelusta sekä selkäkivuista.
Paitsi että en liiku tarpeeksi, en myöskään syö terveellisesti. Syön epäsäännöllisesti, napostelen, syön valmisruokia ja olen iltaherkuttelija. Televisiota on vaikea iltaisin katsella ilman, että on jotain syötävää. Herkutella saisi toki, mutta rajansa kaikella. Saatan vetäistä sipsipussin illassa aivan kevyesti dippeineen päivineen. Kaikki tekosyyt ovat huonoja syitä, koska käytännössä minulla on tällä hetkellä elämäntilanne sellainen, että aikaa on vaikka ja kuinka. Voisin vaikka omistaa elämäni kuntoilulle, jos haluaisin ja viitsisin.

Tiedostan tilanteeni ja sen, että tässä kohtaa kannataisi tähän tosissaan tarttua. Tällä menolla vaa'an lukema vain kasvaa eikä siitä ole ketään muuta tai mitään muuta kuin itseäni syyttäminen. Lisäksi olen todella kipeä selästäni koko ajan, joka päivä. Olen väsynyt ja ihoni on huonossa kunnossa. Housut jotka kesällä vielä menivät hienosti päälleni jäävät reisien kohdalle kiinni, kaikki rasva kun on pakkautunut alakroppaani...

Tästä sisuuntuneena olen lähdössä kohta puoliin lataamaan salilätkääni käyntejä, koska edelliset ovat vanhentuneet. Nyt on pakko tehdä muutos tilanteeseen.

Koska tiedostan myöskin oman rajallisuuteni enkä haluaisi aloittaa liian rajusti, joka useimmiten on johtanut kyllästymiseen ja muutoksen lopettamiseen hyvin nopeasti, en etsi ruokaohjelmaani tuolta arkistoistani. Vähennän arkimässyttelyä ja lisään huomattavasti vedenjuontia ja pyrin etenkin arkipäivinä siihen, että syön säännöllisesti ja terveellisesti. Ihan normaalia kotiruokaahan meillä syödään, viikonloppuisin on välillä pizzapäivä mutta aika harvoin. Meidän 4v likka ei nimittäin tykkää pizzasta. Meidän 4v:n lempiruokaa on pinaattikeitto. Jokin kasvatuksessa on mennyt perille... Heh!

En tule täyttämään blogia kuntoiluintoilullani, mutta tulen kyllä päivittämään tilannetta välillä. Se, että kirjoitan asian tänne blogiin, asettaa pienet paineet sille että saan myös jotain aikaiseksi, joten tämä oli sen kannalta ihan suunniteltu juttu... Toivottavasti muutaman viikon päästä voin kertoa, että hyvin on alkanut ja selkäkään ei ole enää niin kipeä ja että vaaka alkaa näyttää hiljalleen pienempää lukemaa. Tavoite olisi nyt ensin päästä sinne alle 60kg lukemaan, eli esim. 59 kiloon ja sitten katsotaan lisää. Siinä kohtaa luultavasti muistaa jo taas sen hyvän tunteen minkä salilta saa ja voisi olla valmis kaivamaan sen ravinto-ohjelmankin esille...

Tästä se lähtee!
Onko lukijoissa muita vastaavanlaisen muutoksen tehneitä? Vertaistuki olisi nyt ainakin tänne paikallaan :)!