maanantai 24. lokakuuta 2016

86. Aina ei voi onnistua - Keilakunkku, 2. osakilpailu

Ei edes joka kerta. Keilakunkku Cupin 2. osakilpailu kisattiin tuossa pari viikkoa takaperin ja mekin suuntasimme sinne. Cupin tilannetta katsellessa harmitti kyllä, ettei Piipa ja Elli ole nyt ajossa, koska meillä olisi mahdollisuudet voittaa koko Cup nuorten hevosten osalta... Mutta ensi vuonna sitten? Ei tosin enää nuorissa, koska Piipa on ensi vuonna jo 7v! Hurjaa. Mutta Spartan kanssa lähdimme yrittämään hyvää tulosta sennumestaruusluokkaan.

Ensin Sparta tosin kilpaili omistajansa kanssa ja hienosti veti ponin omistaja ensikertalaiseksi! Onneksi, jäi sentään kokonaisuudessaan reissusta kaikille hyvä mieli, kun edes toinen meistä onnistui tavoitteessaan... ;)

Rata oli mukava, ei liian kinkkinen mutta tekemistä toki oli silti. Aika paljon pitkiä linjoja jotka tosin ovat siinä mielessä pahoja, että pallo tulee yleensä ainakin minun kohdallani alas nimenomaan helposta portista johon herkästi ajaa ehkä vähän huolimattomasti, koska se on helpossa paikassa, suoralla linjalla, "eihän tässä voi mennä mikään vikaan". EiPÄ!


Otettiin sitten elämäni ennätysvirhepisteet. Palloja tippui niin, että plop plop plop vain kuului. Kyllä harmitti.

Toki pitää spekuloida nyt kuten silloin radan jälkeenkin tuli tehtyä.

Sparta laitettiin kahden suorituksen välissä karsinaan odottelemaan, koska meidän luokkien välissä oli noin tunti. Eikö tämä ollutkaan hyvä idea, olisiko pitänyt pitää se vain liikkeessä (taluttaen) tuo väli? En saanut millään ajettua ponia kahdelle ohjalle vaan se etenkin oikealle vain kaatui, ei kääntynyt. Oliko se vetänyt odotellessaan vaikka jumiin?

Otin myös liian vähän verkka-aikaa siihen nähden, että totesin jo ponin olevan kummallinen siinä tallialuetta ympäri kävellessäni odotellessani, että verkkakentälle kannattaa mennä. Kyseinen kenttä oli pehmeämpi kuin kisakenttä enkä halunnut rasittaa Spartaa liikaa, olihan sillä jo yksi rata alla. Mutta nyt jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt vain raaskia se tehdä ja ajaa poni kunnolla molemmille ohjille. Olisiko se onnistunut, sitä en toki voi tietää... Edellisen päivän valmennuksessa Sparta oli ihan SUPER hyvä ja nyt ihan eri maata.


Oliko kyse omasta jännityksestäni? En kokenut jännittäväni, tarkkuus on meille ollut ihan "piece of cake" mutta voihan se alitajunta tehdä tepposensa.

Alkaako oma reaktionopeus olla vaan jo niin huono? Olo on toki aika kankea, mutta en ole kokenut sen vielä haittaavan ajoa, koska kankeus tulee esille lähinnä kävellessä ja esimerkiksi portaita noustessa, mutta yläkroppa on pelannut kyllä. Ajaessakin vain sitä alakroppaakin tarvitsee käyttää, samoin kuin keskivartaloa, alkaako jo näkymään se ettei se liiku enää samalla tavalla?

Yksi iso virhe minkä tein - ajoin ihan liian nopeassa tempossa! Tuloslistaa kun katsoo, olisimme olleet yli 13 sekuntia voittajaa nopeampia! Ei todellakaan olisi tarvinnut ajaa olenkaan noin lujaa kuin ajoin. Kasiportilta kun otimme pallon alas, otin vauhtia vielä lisää. "Kun nyt tuli pallo niin ajetaan edes lujaa". Väärin, kun arvostelu on sellainen, että virhepisteet merkkaa ensin ja sitten vasta aika. On olemassa myös arvostelu jossa virhepisteet muutetaan ajaksi, silloin kannattaakin ajaa pallojen tiputtua vain lujaa...

Kymppiportilla huomasi selvästi sen, että heti kun vasemmasta ohjasta päästi, poni kaatui voimakkaasti oikealle ja siitä taas pallo alas. Videolta näkee, kuinka poni tekee saman sitten portilla 14, kaatuu keskellä porttia oikealle, kun teen pienen suoristavan liikkeen vasemmalla ohjalla (tai siis yritän tehdä). Loppuradasta ajoin itse jo todella huolimattomasti ja plop plop kuului vain.


Radan jälkeen itketti ja harmitti ja olisin halunnut aloittaa kokonaan uudestaan. Totesin todella nopeasti itsekseni, että miksi en kasiportin jälkeen ottanut vauhtia pois ja alkanut ajaa tarkemmin, miksi piti lisätä tempoa! Mutta nämä on näitä, oppimisen hetkiä. Harmi, että tälläiset opit yleensä takoo kalloonsa kisatilanteissa, kun treenit menevät usein todella hyvin (koska joku on huutamassa, että aja paremmin).



Mutta tästä katsotaan taas eteenpäin ja jatketaan treenejä! Joulukuussa olisi vielä yksi Keilakunkku-osakoe, sen suhteen katsotaan tilannetta sitten ennen hollantilaisvalmennuksia tai hollantilaisvalmennusten jälkeen. Sparta osallistuu joka tapauksessa, mutta ajaako omistaja vai ajanko minä, katsotaan se sitten kun näkee mikä oma kuntoni on. Hollantilaisvalkit kertoo varmasti hyvin sen, olenko enää niin hyvässä terässä kuin voisin olla. Ponille on parempi saada alle hyviä ratoja ja hyviä kokemuksia.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

85. Hollantilaisvalmennukset

No niin, välillä blogin puolelle vähän valjakkoajoakin esille! Hollantilaisvalmennukset olivat jo useampi viikko sitten, mutta olen odotellut kuvia jotta saisin tämän postauksen kirjoitettua. Nyt kun kuvat ovat hyppysissäni, on vaikeaa enää saada tekstiä aikaiseksi.

Perjantaina ponin omistaja ajoi ja itse seurasin silmä tarkkana ja kuuntelin korvanapista mitä Tonnie milloinkin ohjeisti. Perjantai oli siis minulle vielä "lepopäivä" ja sain vain nauttia hyvien suoritusten katselusta ja tietenkin huippuseurasta ;)

Lauantaina koitti sitten oma vuoroni. Lauantain ajosta ei ole videomateriaalia, siksi on hieman hankalaakin muistella mitä teimme, mutta aika pitkälti sekä lauantain että sunnuntain ajo oli toistensa toisintoa ainoastaan sillä erotuksella, että sunnuntaina sai jatkaa siitä mihin lauantaina jäi eikä tarvinnut tehdä niin isoa työtä siihen alle.

Minun piti pyytää ponia olemaan aktiivisempi ja liikkumaan hieman paremmassa tahdissa eteen. Tähän asti on menty aika "mummoravia" ja vain pyydetty rentoutta, koska se on aika "terävä" tyyppi ja ruutia löytyy kyllä, mutta ihan tottahan se on, että poni ei kulje oikeita lihaksia käyttäen jos sen antaa vain "laahustaa". Oli siis jo pieni kulttuurishokki lähteäkin maiskuttelemaan ponille ajaessa ja luottaa siihen, että se ei sinkoa minnekään. Ei sillä ettäkö Sparta minnekään sinkoaisi, mutta se on herkästi jännittyvä kyllä ja jokaisesta maiskautuksesta se herkästi ajattelee "Ai täysii vai?". Olemme opettaneet tietyt äänimerkit tarkoittamaan tiettyjä asioita. Suhina tarkoittaa siirtymistä seis-käynti ja käynti-ravi sekä askellajin sisällä tapahtuvat siirtymiset (eteenpäin pyytävänä apuna siis). Naksutus on ponin terävöintiä varten. "Prrrr" sanotaan kun halutaan, että poni pysähtyy tai tulee hieman enemmän takaisin, "voou" sanotaan kun halutaan tehdä vain puolipidäte. Näiden oppiminen vie aikansa, mutta ne helpottavat ajoa myöhemmässä vaiheessa.

Ei muuta kuin naksuttelemaan sitten! Samalla piti olla tarkkana siitä, että ulko-ohja tarjoaa tasaisen tuntuman (paitsi kun kaarteessa sen kuuluu hieman myödätä, mutta siis periaatteessa ulko-ohja on tasaisena) ja sisäkäsi on se joka asettaa, taivuttaa, myötää jne. Poni alkoi aika hyvin lopulta tulla pyöreämmälle selälle ja käyttämään aktiivisemmin takaosaansa, mutta hetket olivat vielä aika lyhyitä. Kuitenkin ne hetket lisääntyivät jo yhden ajon aikana.







 

Sunnuntaina jatkettiin tosiaan siitä mihin lauantaina jäätiin, ajatuksena että nyt ei tarvitse sitä ns. alustavaa työtä tehdä niin paljon vaan aletaan jo hieman vaikeuttaa tehtäviä. Poni oli kuitenkin todella säpäkkänä alkuunsa ja tuntui, että ihan alusta sitä joutui taas alottaa... Ei muuta kuin Tonnie kyytiin kokeilemaan miltä poni tänään tuntui. Lopulta ongelmat luultavasti olivat vain omassa kädessäni, jäin liikaa pitämään tilanteissa missä olisin mielummin voinut selkeästi myödätä.

Ei muuta kuin uudestaan kuskin penkille ja hakemaan tuntumaa poniin. Lopulta kun meidän kahden keskinen kommunikaatio alkoi pelata (= minä olin nopeampi reagoimaan ponin muutoksiin eli myötäämään, kun sen taree on ja pyytää odottamaan, kun poni meinaa juosta alta pois ja vastaavasti myös poni alkoi käsittää mitä siltä taas haettiin) niin homma oli taas sujuvaa ja soljuvaa. Mukavaa oli, että kummankin päivän ajon päätteeksi edessä oli poni joka oli ihan todella kummallakin ohjalla eikä niin, että olisi pitänyt jättää se sellaiseen fiilikseen, että noh vieläkin se tuntuma tuntui vahvemmalta toiselta puolelta (kuten ehkä kotiajossa välillä tekisi mieli tehdä ja välillä joutuukin, kun ei viitsi pyörittää ponia liikaakaan kentällä).

Nyt lisäksi poni kulki vielä omalla moottorillaankin! Videota katsoessa ero alun ja lopun kanssa on aika huima. Video on pitkä, mutta katsokaa vaikka sieltä täältä jos ei jaksa 20 minuuttia tapittaa ;) Tonnien puhe kuuluu välillä, mutta me kommunikoimme korvanappien välityksellä joten kovin kovalla voluumilla ei Tonnienkaan tarvinnut valmentaa.

















Tälläinen aika pikainen postaus jo muutaman viikon takaa! Pikaisesti siksi, että varmaan pakko saada tämä ulos nyt tämän viikon aikana, koska ensi viikonloppuna on sitten aluevalmennukset ja Keilakunkku josta voisi tietenkin yrittää saada myös materiaalia tänne. Luultavasti tulossa vain videota kummastakin, koska kamera on temppuillut nyt hetken aikaa...

Kotiajot ovat osaltani jo vähentyneet, kerran tai kaksi kertaa viikossa olen käynyt vaunuilla ja jokunen viikko on saattanut välillä jäädä kokonaankin ajamatta. Nyt tällä viikolla on taas ryhdistäydytty ja ajan jopa yhteensä neljä kertaa (kaksi kotona ja siihen päälle aluevalmennukset + kisat)! Olo on vain jo sellainen, että kaipaa rauhoittumista. Liikkuminen on kankeaa ja tästä se vain kankeutuu. Kohta tarvitsen vaunuille noustakseni jonkinlaisen portaan... :D Voipi hyvin olla, että joulukuun hollantilaisvalmennukset jäävät minulta nyt pois, mutta poni tulee kyllä sinne pääsemään sitten omistajansa ajamana jos ei minun. Houkuttelisi kyllä, mutta katsotaan mikä se fiilis sitten joulukuussa lopulta on. Tallilla käyminen on kyllä niin virkistävää, mutta sinne lähteminen tuntuu välillä hankalalta, kun väsyttää ja on jumiutunut sänkyyn/sohvalle/jonnekin. Toki tässä kohtaa, kun se fyysisesti on vielä mahdollista on ihan hyväkin, että tulee sitten vähän väkisin kiskottua itsensä ylös ja ulos. Väsymys onkin nyt se suurin murhe ollut tässä raskaudessa (kiitos anemian) eikä kamala, öitä valveilla pitävä närästys ainakaan edesauta asiaa. Mutta tälläistä tämä on, yritän kovasti olla positiivisena ja ajatella, että nämä nyt kuuluvat tähän hetkeen ja tammikuussa helpottaa - ainakin närästys, väsymys ehkä ei, heh!

Mutta hyvillä mielin silti kohti ensi viikonlopun aluevalmennuksia ja Keilakunkkua :)!