torstai 1. kesäkuuta 2017

100. Suurten ahaa-elämysten puolivuotinen

Arki rullaa tasaisena eteenpäin ja nyt ollaan jo kesäkuussa! Miten nopeasti tämä vuosi menee, jos nyt on jo puolet lusittu?! Mutta eikös se ole niin, että aika menee lujaa, kun on kivaa? Noh, mulla on ollut kivaa. Raskasta, väsyttävää ja samalla... kivaa! Vauva on ihana ja rauhallinen tyyppi joka pääosin nukkuu hyvin, olen siis jaksanut myös harrastaa Spartan kanssa. Onneksi, koska tämä on ollut kyllä sellainen suurien ahaa-elämysten puolivuotinen, ettei tosikaan. Ajattelin suurimmasta käännekohdasta hieman kirjoitella.



Helmikuussa palailtuani Spartan vaunuille, oli ajaminen yhtä seinän päähän lyömistä. Se jatkui vielä maaliskuussakin, osittain edelleen myös huhtikuussa. Ajot olivat sitä, että kymmenisen minuuttia yritin saada ponia taipumaan etenkin vasempaan kierrokseen ja sitten jouduin toteamaan ponin omistajalle, että tule sinä ajamaan tämä vino poni takaisin suoraksi. Olin siis kymmenessä minuutissa saanut ajettua suoran ponin vinoksi. Käynnissä kaikki kulki yleensä alkuun ihan hyvin ja pakka levisi sitten ravissa. Oli kyllä niin epätoivoinen olo, ettei tosikaan... Kaikkihan oli mennyt ihan hyvin vielä edellisen vuoden lopulla?

Lähdin hakemaan syytä erityisesti omasta kropastani. Tiesin, että ponin vinous on lähtöisin minusta, koska se ei ollut sitä aina - vain minun ajoni jälkeen *mutinaa*

Olin tuohon aikaan järkyttävän kipeä selästä ja hartioistani ja ihan erityisesti vasemmalta. Kävin hierotuttamassa lihaksia auki ja aloin arjessa kiinnittämään huomiota siihen, etten kannattelisi vauvaa aina vasemmalla kädelläni. Oikealla kädellä kun on helppo tehdä asioita, kuten laittaa vauvalle maitoa, syödä, juoda kahvia, imuroida, jnejne. on vauvan kantaminen helpompaa vasemmalla. Piti alkaa ihan systemaattisesti vaihtelemaan kättä, joka sen suurimman kuormituksen saa. Siitä alkoi hiljalleen yläkroppa kuntoutua. Vieläkin voisin tehdä enemmän, kuten venytellä...

Suurin muutoskohta oli kuitenkin se, kun ponin omistaja havaitsi, että roikut ehkä vähän sisäohjassa. Tein itsekin lopulta saman havainnon (koska eihän toisen sanomasta voi ottaa vielä vinkistä vaaria, pakko se on itse nähdä jotta voi alkaa jotain muuttaa). Heidi Sindan valmennuksessa viimeistään tajusin, että siitä sisäohjasta pitää pystyä päästämäänkin ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sain Spartan taipumaan kunnolla ja ainoa asia joka piti tehdä, oli päästää niistä naruista...


Hollantilaisvalmennuksissa asia oli tavallaan jo selvillä ja tiedossa syy siihen, miksi hommat eivät pelaa, joten oli helppo lähteä toteuttamaan valmentajamme Tonnie Cazemierin neuvoja. PÄÄSTÄ SIITÄ SISÄOHJASTA! Ja kas kummaa, poni kääntyi, taipui, suoristui...

Tarkennan nyt tätä minkä olen vihdosta viimein monien, monien vuosien jälkeen tajunnut (ja huomataan, että ajossa ei ole pohkeita eikä istuntaa, kaikki tapahtuu ohjalla ja hieman vähemmän herkästi lentoon lähtevillä poneilla myös piiskalla):

Ulko-ohjalla annetaan tuki. Se määrittelee tahtia, säätää asetusta, antaa raamin ponille. Sisäohja asettaa, taivuttaa, kääntää. Mutta sisäohjasta tulee myös päästää. Ympyrää tehdessä ei voi vain koko ympyrää vetää sisäohjasta, vaan ympyrällä tulee myös useampi myötäys. Nykyään, kun saan Spartan ajettua kotioloissakin rehellisesti tuntumalle ja pyöreäksi, tuo myötäys ei näy sen liikkumisessa mitenkään. Asetus ja taivutus säilyy, vaikka sisäohjasta sormet hieman hellittävät. Toki jotain sen myötäyksen myötä tapahtuukin: ponin ylälinja pyöristyy ja selkä nousee ylös.


Alkuun teen tuota myötäystä jopa aika liioitellusti - se on tarpeellista minulle itselleni. Joudun vielä tekemään tämän todella tietoisesti, koska herkästi jään edelleen vetämään liikaa. Myöhemmin, kun poni on rehellisesti tuntumalla, pystyn itsekin ajamaan todella pienieleisesti ja myötääminen on riittävän suuri, kun vain avaan sormet nyrkistä.

Ei ajaminen toki ole näin yksioikoista, että kun haluaa ponin taipuvan niin päästää sisäohjasta ja *tadaa*. Ulko-ohjalla suoristan Spartaa välillä ympyrän aikana, tavallaan tsekkaan että se suoristuu ja on oikeasti lapojenkin kanssa mukana. Ilman tätä tarkistusta käy helposti niin, että poni taipuu muka kivasti, mutta lavat karkaavat ulos. Silloin ulko-ohja ei ole tukenut tarpeeksi.

Ja vaikka nykyään, kun poni on aika samanlainen molemmilta puolilta, ajaminen on juurikin näin musta-valkoista että ulko-ohja tukee ja sisäohja asettaa, tulee välillä tilanteita, kun pitää tehdäkin vasta-asetus jolloin sisäohja onkin se tukeva ohja ja ulko-ohja se, jolla täytyy tehdä pieni pidäte ja myötäys. Yleensä tilanne on se, että Sparta tuntuu jäävän hieman kiinni ulko-ohjaan ja tulee tavallaan vähän tyhjäksi sisältä. Silloin olen itse jäänyt roikkumaan liikaa ulko-ohjaan.

Sparta on hyvä opettaja sen puolesta, että se reagoi hyvin hyvin nopeasti ihan kaikkeen. Jos ajan sitä viisi minuuttia huonosti, korjaan tekemiäni virheitä koko loppuajon ja ehkä vielä seuraavankin. Jos taas alusta asti ajan sitä oikein, se palkitsee sen liikkumalla lopulta niin elastisesti ja kevyesti, että lopulta voi vain nautiskella eikä tarvitse tehdä "juuri mitään" (oman ajamisen voi jättää todella pienieleiseksi).

Olemme myös nyt löytäneet sen tavan jolla Sparta on hyvä verrytellä niin, että se on aika nopeastikin hyvä ajaa. Sen kanssa kannattaa laukata aika pian heti ajon alkuun, jotta sen lihakset lämpeävät ja aukeavat nopeammin.

Kohta vuosi takana Spartan kanssa työskentelyä ja kyllä me kehitytään, vitsit! Pitääkin tehdä joku video- ja kuvapostaus, niin näkee itsekin mistä on lähdetty ja mihin ollaan nyt tultu.