46. Shetlanninponikin voi olla huippu-urheilija

Erään foorumin erään keskustelun pohjalta tulin ajatelleeksi tämän otsikon mukaista asiaa. Tämä on ollut myös kovasti keskustelun aiheena minun ja ponien omistajan välillä. Tässä tekstissä on minun mielipiteeni ja ihan mututuntumalla ja vierestä seuraamalla kirjoitettuna. Eriävät mielipiteet ja kokemukset ovat sallittuja - ottakaa se huomioon lukiessanne tätä!

Kovin moni suhtautuu shetlanninponiin väheksyvästi. Suurin syy tähän on varmasti shetlanninponin koko. Mitä niin pienellä ponilla muka edes voi tehdä? Sillä voi kilpailla kaikissa lajeissa, mutta KV-tasolla vain valjakkoajossa. Sielläkään yksikköshetlanninponit eivät pärjää, mutta parilla on jo jonkinlaiset mahdollisuudet.

Shetlanninponi on yleensä lihavuuteen taipuvainen, se on kovin lyhytjalkainen ja pitkärunkoinen pallero jolta ei liikettä löydy nimeksikään. Sitä käsittelee lapset ja se toimii samojen lasten ensiratsuna ja kiertää uralla ympyrää alakaula pullottaen ja selkä alhaalla. Satula on jonkinlainen lätkä siellä selässä, pääasia että siihen saa kiinni jalustimet. Jos se valuu kaulalle, tilanne korjataan häntäremmillä. Suojia tuskin on, sellaisia on (fooruminkin keskustelujen mukaan) vaikea löytää oikeassa koossa. Tosin eipä sillä kenkiäkään ole, joten kolhujen riski on minimaalinen. Kuolain on se tavallinen nivelkuolain mikä jokaisen hevosenomistajan varustearsenaalista löytyy ja suitset perus englantilaiset ilman alaturparemmiä. Poni syö heinää 3 kiloa päivässä ja tuntuu silti vain lihovan. Kesällä se laitetaan laitumelle ja otetaan pois sieltä ennen puoltaväliä laidunkaudesta, koska se pirulainen sairastuu kaviokuumeeseen. Kuinkas muutenkaan, kun se valmiiksi pullero poni laitetaan ihanalle vihreälle pellolle vain "koska muutkin menee" ja omistaja "saa vähän lomaa tallitöistä".

Australiassa näin paljon hyvin liikkuvia ja hyväkuntoisia shetlanninponeja joista näki, että ne on koulutettuja ja hyvin pidettyjä. Suomessa se on kuitenkin enimmäkseen tuota, kuten yllä kirjoittelin. Nyt iso osa lukijoista miettii, että no ei ainakaan meillä. HIENOA, ihan loistavaa! Ei nimittäin meilläkään. Olen itse asiassa aika varma, että suurimmalla osalla tämä blogin lukijoista shetlanninponi ei ole vain koristeena vaan sen kanssa tehdään tavoitteellisesti - kuka mitäkin sitten tekee ja mihin tekemisensä painottaa. Luen monta blogia, jossa päätähtenä hyvinvoiva ja hyvin hoidettu shetlanninponi, jota pidetään ihan yhtä arvokkaana kuin sitä toisen blogin puoliveristä tai ratsuponia.

Piipaa ja Elliä kohdellaan kuin huippu-urheilijoita. Pakkasten ja sen myötä jäiden tultua oli selvää, että niille laitetaan kengät ja hokit, jotta ajaminen on turvallista. Ponit klipattiin, kun loppuvuodesta talvikarvaa oli vaikka muille jakaa, mutta kelit reippaasti plussan puolella. Se tarkoittaa loimittamista ja erilaisten loimien ostamista, mutta se oli välttämätöntä tehdä. Varusteet sovitettiin alusta asti tarkasti ja päädyttiin aloittamaan ponien treeni remonttiturpahihnallisilla suitsilla ja kolmipalakuolaimella, jotta harjoittelu kohti kuolaintuntumaa oli helppoa ja mukavaa. Valjaat hankittiin tarkkaan sovittaen ja vaihdettiin myös muutamia osia valjaista eri kokoisiin. Suojat löytyivät ulkomailta, etenkin Ellillä on lyhyt etusääri joten Suomesta välttämättä ei oikeaa kokoa niin helposti olisikaan löytynyt. Ponit syövät tällä hetkellä vain heinää ja kivennäistä, mutta kunhan niiden työ alkaa olla kuluttavampaa, pitää varmasti ottaa ruokintaan mukaan jokin täysrehu. Kuntotreeni on tarkkaa ja tavoitteellista. Myöhemmin keväällä tai viimeistään kesällä mitataan ponien laktaattitaso verikokeilla ja sitten onkin sykemittari käytössä joka treenissä. Ponien lihaskunnosta pidetään huolta ja niillä käy hieroja aina, kun huomataan jonkinlaisia viitteitä siitä, että lihakset olisivat jostain kohtaa jumissa. Elliä ja Piipaa ei myöskään ole koskaan lapset käsitelleet. Eivätpä ne oikein lasten käsiteltävissä olekaan ainakaan tällä hetkellä, sen verran kipakoita pikkulikkoja ovat. Joskus tulevaisuudessa niille etsitään ratsastajaksi joku taitava nuori tai aikuinen, tarpeeksi pienikokoinen ihminen. Mutta lastenratsuja niistä tuskin tulee.

Mikä on huippu-urheilijan määritelmä? Eläinlääkäri Jaana Tainion sanoin: "Lyhyesti ja ytimekkäästi voidaan todeta, että hengitys- ja verenkiertoelimistön ylivoima tekevät hevosesta huippu-urheilijan." Tällöin myös shetlanninponista voi rakentaa huippu-urheilijan tavoitteellisella ja täsmällisellä treenillä.

Ethän siis väheksy tarhassa asustelevaa poniasi? Se pieni karvaturrikin tarvitsee hyvälaatuisen, sille sopivan ruokinnan, SOPIVAT varusteet (se Maxam tai Wintec ei sovi ihan jokaiselle ponille) ja ylipäätään hyvän ja johdonmukaisen käsittelyn. Yksikään poni ei ole lasten lelu. Älä myöskään katso meitä shetlanninponien kanssa harrastelevia aikuisia ihmisiä vähätellen. Otamme tämän hyvinkin tosissamme. ;D

Hei, ei hyvä hoito ja tavoitteellinen tekeminen katso ponin kokoa!