34. Saako valjakkokuski olla huonokuntoinen?

Viime aikoina blogit ovat täyttyneet erilaisista elämäntapamuutoksista - on kyse ollut sitten kuntoilun aloittamisesta, ruokailutapojen muutoksesta tai kokonaisvaltaisen, terveellisemmän elämän tavoittelusta. Hevosblogeista puhuttaessa järjestäen kaikki ovat olleet kuitenkin ratsastajia. Ratsastajalla kehonhallinta on lähes tulkoon kaiken a ja o, joten monesti elämäntapamuutoksen tavoite on ollut, että tuota kehonhallintaa saadaan kuntoon lihaskunnon parantamisen kautta. Toki kuntoilulla ja terveellisillä ruokailutottumuksilla on paljon muitakin hyviä vaikutuksia. Aloinkin pohtimaan asiaa valjakkokuskin kannalta. Voiko - tai sanotaan paremminkin, että SAAKO valjakkokuski olla huonossa kunnossa? Ratsastajalla on kaikki lihakset käytössä hevosen selässä, se on selvä. Valjakkokuski kuitenkin vain istuu vaunuilla, hevonen tekee kaiken työn. Vai voisiko ollakin niin, että valjakkokuskin tulisi olla hyvässä kunnossa ihan siinä missä ratsastajankin?

Aika harva itseasiassa tietää, kuinka paljon töitä valjakkokuski saa vaunuilla tehdä. Kehonhallinta on siellä vaunuillakin todella suuressa roolissa. Tuntuman hevoseen (tai hevosiin) täytyy pysyä tasaisena, ryhdin hyvänä, jalat pitävät jatkuvasti hieman vastaan koska muutenhan kuski putoaisi penkiltä hyvin nopeasti. Puhumattakaan kaikesta siitä muusta hyvästä mitä terveelliset elämäntavat tuovat.

Valjakkokilpailut ovat kolmiosaiset, suurimmaksi osaksi myös kolmipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä on kouluosuus. Radat ovat pitkiä ja päivässä on paljon kaikkea jännitettävää ja muistettavaa. Ote sivustolta www.huippukuntoon.fi: "Tiesitkö, että lähes puolet ihmisen aivosoluista on varattu liikkumiseen? Fyysinen aktiivisuus muovaa aivoja eli päässämme sijaitsevaa hermoverkkoa. Aivojen eri osien väliset yhteistyötoiminnot paranevat liikunnan ansiosta. Aivojen aktivointi liikunnalla ikään kuin kiillottaa aivojen tiedonkulkuväyliä sekä luo ja tehostaa neuronien välisiä yhteyksiä." Eli liikkumalla pystyt parantamaan myös muistiasi! Helpottaa huomattavasti, jos ei tarvitse pinnistellä jokaista radan osaa sieltä mielen sopukoista vaan ne soljuvat sujuvasti toinen toisensa jälkeen suoritettavaksi.

Toisen päivän maratonilta on itsellänikin jo olemassa se kokemus, kun aivot menevät täysin black-out -tilaan. Ajat ohi yhden esteen yhdestä portista. Käytännössä sama kuin kenttäratsastuksen maasto-osuudella jättäisit yhden esteen hyppäämättä. Kaikki tietää mihin tämä johtaa. No se johtaa siihen hylkäykseen. Sen lisäksi, että tulet hylätyksi maraton-osuudelta, edellisen päivän mahdollisesti hyvin muistettu ja suoritettu kouluosuus on lähes yhtä tyhjän kanssa, koska et tule saamaan kokonaistulosta. Maraton on myös kuskille fyysisesti rankka suoritus. Sykkeet nousevat takuulla, kun yrität saada hevosesta kaiken irti radalla ja kannustaa sitä yhä parempaan suoritukseen. Puhumattakaan siitä, että tasapainottelet vaunuilla tiukoissa kaarteissa ja töysyissä. Ensimmäisten maratonosuuksien jälkeen olin aina kipeä jaloista ja selästäni.

Rataa harjoittelemassa. Ilta venyy monesti pitkäksi, kun rataa kävellään monta kertaa ja piirretään nuotteja valmiiksi.

Kolmantena päivänä alkaa kaikkia jo väsyttää. Siinä mitataan sekä hevosen, että kuskin kuntoa. Groomille päivä on kohtalaisen helppo, mikä on ihan ok koska groomi on tässä kohtaa tehnyt paljon töitä maratonilla. Groomi saa nyt istua ja nauttia kyydistä (ja jännittää toki, sekä kannustaa kuskia ja huoltaa hevosta). Taas pitäisi muistaa koko rata alusta loppuun asti. Muisti ei saisi pettää siinäkään kohtaa, kun tajuat yllätykseksesi päässeenne uusintaan. Jos tässä kohtaa aivot huutavat, että "Ei pysty enää!" niin mahdollisesti annat sijoituksesi tarjottimella toiselle hieman parempimuistiselle. Kaarteissa pidät itseäsi mahdollisimman pystyssä jaloillasi, nojaten samalla eteenpäin ja käsiäsi kaarteiden mukaan nostaen. Painon muutokset kuskin penkillä vaikuttavat hevoseen. Siihen kuitenkin tarvitsee sitä lihaskuntoa vielä kolmantenakin päivänä ja takana on se vaativa ja kaikille raskas maraton. Jos pääsette maaliin ehjin nahoin, pitäisi vielä jaksaa huoltaa hevonen huolellisesti, pakata ja matkustaa kotiin. Siinä kohtaa se hyväkuntoinenkin luultavasti rojahtaa heti kotiin päästyä sänkyynsä ja nukahtaa hyvin helposti...

Joten voidaanko siis todeta, että terveelliset elämäntavat olisivat tärkeä asia myös valjakkoajossa ja että hevonen ei ehkä teekään kaikkea työtä, vaikka se tekeekin sen fyysisimmän osuuden? Siispä minullakin on edessä nyt elämäntapojen muutos. Taas, sanotaanko että ehkä viidennen kerran.

Olen ollut aina pienikokoinen. Siis pienikokoisella tarkoitan sitä, että en ole esim. painanut yli 58kg paitsi raskauden jälkeen. Raskaana ollessani painoa oli noin 65kg ja synnytyksen jälkeen sairaalasta lähdettyäni noin 60kg. Kevyimmilläni olin 5-6v sitten tallitöitä tehdessäni 49kg. Se oli jo vähän liian vähän, vaikka pituuttakin minulta löytyy vain 164cm mutta tuo on painoindeksissä jo alarajankin alapuolella. 

Minä hoikimmillani. Omasta mielestäni liian hoikka, jopa vähän nälkiintyneen näköinen...

Viimeksi lähes onnistuneen elämänmuutoksen tein 2014 syksyllä. Kävin lenkillä sekä juosten että kävellen päivittäin ja opin tykkäämään siitä. Lisäksi söin terveellisesti enkä kokenut sitäkään yhtään hankalaksi. Kolmen onnistuneen kuukauden jälkeen koin, että tilanne alkaa olla aika vakiintunut ja lenkkeilykin lähtee jo aika rutiininomaisesti eikä niin, että joka päivä täytyy muistuttaa ja pakottaa itsensä ulos. Kaikki kaatui keuhkokuume+mononukleoosi -komboon ja kuuden viikon sairastamiseen. Sen jälkeen kunnon suhteen lähtötaso oli sama kuin ennen elämänmuutosta ja aloittaminen taas hankalaa. Ei se oikein sitten alkanutkaan.

Kunnes alkukeväällä 2015 lähestyvien häiden innoittamana (tai ehkä pakottamana, koska puvun piti mahtua tulevana kesänä päälleni...) ostin personal trainerilta sali- ja ravinto-ohjelman sekä yhden ohjauskerran salille. Taas lähes onnistunut muutos. Salilta alkoi tulla tulosta ja kropassa näkyi selkeitä muutoksia. Sitten lähdin töihin tallille, koin tekeväni fyysistä työtä päivittäin enkä jaksanut enkä oikeastaan ehtinytkään (pitkä työmatka, kotona perhettä...) enää salille. Samalla opittu terveellinen, minulle henkilökohtaisesti laskettu ruokaohjelma jouti roskakoriin, koska en enää vain jaksanut tehdä eri ruokia minulle ja muulle perheelle enkä jaksanut käyttää vaakaa kaiken punnitsemiseen.

Polttari-Emmi! Tässä mielestäni parhaimmassa kunnossa ulkoisesti. Nuo housut eivät tosissaan muuten mene nyt reisiä ylemmäs...

Nyt tilanne on siis se, etten enää ratsasta enkä tee fyysistä työtä. Kesällä painoa ennen häitä oli noin 54kg. Olin todella tyytyväinen silloin tilanteeseen. Nyt painoa on saman verran kuin synnytyssairaalasta lähdettyäni. Tarvitseeko edes sanoakaan, että olen kaikkea muuta kuin tyytyväinen...

En tarkoita, että kun katson omaa kuvaani, näkisin pelkkiä epäkohtia. Näen naisen, 4 vuotta sitten synnyttäneen jolla on kymmeniä tekosyitä siihen, miksi ei voi syödä terveellisesti tai liikkua joka päivä. Koirien kanssa kyllä jonkin verran kävelee, mutta meillä on sen verran lääniä tässä kotona että monesti tulee luistettua sillä, että avaa oven takapihalle ja menee sinne koirien kanssa käpöttelemään ja heittelemään frisbeetä.

Marras-joulukuun vaihteessa. Tässä kohtaa jo tilanne, että kesällä hyvin istuneet vaatteet eivät enää istuneetkaan. Olo väsynyt ja kärsin jatkuvasta palelusta sekä selkäkivuista.

Paitsi että en liiku tarpeeksi, en myöskään syö terveellisesti. Syön epäsäännöllisesti, napostelen, syön valmisruokia ja olen iltaherkuttelija. Televisiota on vaikea iltaisin katsella ilman, että on jotain syötävää. Herkutella saisi toki, mutta rajansa kaikella. Saatan vetäistä sipsipussin illassa aivan kevyesti dippeineen päivineen. Kaikki tekosyyt ovat huonoja syitä, koska käytännössä minulla on tällä hetkellä elämäntilanne sellainen, että aikaa on vaikka ja kuinka. Voisin vaikka omistaa elämäni kuntoilulle, jos haluaisin ja viitsisin.

Tiedostan tilanteeni ja sen, että tässä kohtaa kannataisi tähän tosissaan tarttua. Tällä menolla vaa'an lukema vain kasvaa eikä siitä ole ketään muuta tai mitään muuta kuin itseäni syyttäminen. Lisäksi olen todella kipeä selästäni koko ajan, joka päivä. Olen väsynyt ja ihoni on huonossa kunnossa. Housut jotka kesällä vielä menivät hienosti päälleni jäävät reisien kohdalle kiinni, kaikki rasva kun on pakkautunut alakroppaani...

Tästä sisuuntuneena olen lähdössä kohta puoliin lataamaan salilätkääni käyntejä, koska edelliset ovat vanhentuneet. Nyt on pakko tehdä muutos tilanteeseen.

Koska tiedostan myöskin oman rajallisuuteni enkä haluaisi aloittaa liian rajusti, joka useimmiten on johtanut kyllästymiseen ja muutoksen lopettamiseen hyvin nopeasti, en etsi ruokaohjelmaani tuolta arkistoistani. Vähennän arkimässyttelyä ja lisään huomattavasti vedenjuontia ja pyrin etenkin arkipäivinä siihen, että syön säännöllisesti ja terveellisesti. Ihan normaalia kotiruokaahan meillä syödään, viikonloppuisin on välillä pizzapäivä mutta aika harvoin. Meidän 4v likka ei nimittäin tykkää pizzasta. Meidän 4v:n lempiruokaa on pinaattikeitto. Jokin kasvatuksessa on mennyt perille... Heh!

En tule täyttämään blogia kuntoiluintoilullani, mutta tulen kyllä päivittämään tilannetta välillä. Se, että kirjoitan asian tänne blogiin, asettaa pienet paineet sille että saan myös jotain aikaiseksi, joten tämä oli sen kannalta ihan suunniteltu juttu... Toivottavasti muutaman viikon päästä voin kertoa, että hyvin on alkanut ja selkäkään ei ole enää niin kipeä ja että vaaka alkaa näyttää hiljalleen pienempää lukemaa. Tavoite olisi nyt ensin päästä sinne alle 60kg lukemaan, eli esim. 59 kiloon ja sitten katsotaan lisää. Siinä kohtaa luultavasti muistaa jo taas sen hyvän tunteen minkä salilta saa ja voisi olla valmis kaivamaan sen ravinto-ohjelmankin esille...

Tästä se lähtee!

Onko lukijoissa muita vastaavanlaisen muutoksen tehneitä? Vertaistuki olisi nyt ainakin tänne paikallaan :)!