lauantai 16. heinäkuuta 2016

73. Miten aloittaa valjakkoajo?

Minulta kysytään usein mikä on paras keino aloittaa valjakkoajo. Osalla kysyjistä on oma hevonen tai poni jonka kanssa haluaisi aloittaa uuden lajin, osalla taas ei omaa hevosta ole mutta laji kiinnostaa kovasti. Ajattelinkin kirjoitella muutamia vinkkejä joita olen kysyjillekin jakanut.


Minulla on oma hevonen jota ei ole ajo-opetettu, mutta jolla haluaisin valjakkoajon aloittaa.

Suosittelen kaikille ammattilaisen käyttämistä. Olen itse työskennellyt ammattilaisten kanssa ja nuorten hevosten opetuksessa on monta eri vaihetta ja todella monta kohtaa, jossa voidaan mennä todella pahasti pieleen. Asioiden tekeminen alusta asti huolellisesti palkitsee lopussa, huonojen kokemusten tuomien traumojen korjaaminen on monesti todella vaikeaa - joskus jopa mahdotonta.

Kiertäviä opettajia ei juurikaan ole. Lähiseudun ammattilaisia voi toki kysyä, mutta harvalla on aikaa kiertää tallilta toiselle. On siis varauduttava siihen, että hevonen on vietävä ajo-opetukseen muualle.

Elli ammattilaisen opissa uransa alkutaipaleella

Ajo-opetuksen aikana omistajakin saa opastusta ja aina ennen hevosen kotiin lähettämistä on kaikkien osapuolten oltava varma siitä, että omistaja pärjää. Kannattaa kuunnella ajo-opettajaa tarkasti, jos hän on sitä mieltä ettei hevonen ole vielä valmis lähtemään kotiin, kyse tuskin on rahastamisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että vielä siinä kohtaa on olemassa takapakkien mahdollisuuksia. Jos ottaa hevosen kesken opetuksen kotiin ja tekee sitten virheen, ei välttämättä tilannetta saa enää kukaan ammattilainen korjattua. Kun vaunujen kanssa tapahtuu jotain, on tilanteessa paljon enemmän vaaroja kuin esimerkiksi siinä, että ratsastaja putoaa hevosen selästä. Siksi kannattaa antaa ajo-opetukselle tarpeeksi aikaa. Se palkitsee lopussa.

Listaan tässä Suomessa toimivia ajo-opettajia joihin voi ottaa yhteyttä. Linkit vievät valjakko.netin sivuille. Valjakko.nettiä kannattaa muutenkin lueskella ja tutustua lajiin ylipäätään etukäteen kunnolla.

Etelä-Suomi
Sanna Tirkkonen

Uusimaa
Ben Simonsén
Fredrik von Schantz ja Charlotta Turku

Pirkanmaa
Heidi Sinda
Vilesar (myös muualla kysynnän mukaan)

Pohjois-Savo
Laukanmäki ay

Keski-Pohjanmaa
Stall Ax / Leena Jokinen (shetlanninponit ja muut pienet ponit)

Varsinais-Suomi
Epäselvää on tarjoavatko seuraavat paikat/henkilöt enää hevosille ajo-opetusta (valjakkopuolella):
Ypäjän Hevosopisto
Tove-Maria Holmasto
Tanja Lundsten

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Minulla on ajokoulutettu hevonen, mutta valjakkoajo on meille vierasta.

Hakeudu ehdottomasti jonnekin valmennukseen! Aloittaa voi esimerkiksi valjakkoleiriltä jota tarjoavat ainakin Heidi Sinda Urjalassa (Facebookissa Hessi-talli voi seurata tulevia leirejä ja muita tapahtumia) ja Valmennuskeskus Loimihaka Loimaalla. Lisäksi ylläolevasta ajo-opetusta tarjoavien ihmisten listasta saatat löytää myös itsellesi valmentajan. Osa käy kotona, osan luokse täytyy olla valmis matkustamaan. 

Hyvä valmentaja on kultaakin kalliimpi! Kuvassa shettistammat valmentajamme Tonnie Cazemierin tarkkaavaisen katseen alla.

Käy katsomassa kisoja, keskustele valjakkoväen kanssa. Valjakkoihmiset ovat kokemukseni mukaan lämmintä ja vastaanottavaista porukkaa jonka sisään on helppo päästä. Uudet ihmiset vastaanotetaan ilolla pienen lajimme pariin.

Tarjoudu toimihenkilöksi kilpailuihin! Kilpailut ovat paras keino verkostoitua ja toimihenkilönä pääset näkemään kisoja suoraan sieltä keskeltä tapahtumia. Lisäksi sinulle opetetaan kilpailusääntöjä. Vaikka et olisikaan innostunut kilpailemisesta, saat kisoissa hyvän käsityksen lajista ja ihmisistä. Verkostoituminen, se verkostoituminen...!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Minulla ei ole omaa hevosta, mutta haluaisin kovasti päästä valjakkoajon pariin.

Rohkeasti ajotunneille ja leireille! Ilman omaakin hevosta tämä on mahdollista ainakin Hessi-tallilla ja Loimihaassa. Ja edelleen, verkostoidu! Osallistu tapahtumiin, kilpailuihin, tarjoudu toimihenkilöksi... Voit vaikka ilmoittaa Facebookissa Valjakkoajo-palstalla tarjoutuvasi groomiksi kilpailuihin! Groomeista on aina pulaa ja groomina pääset näkemään mitä laji todellisuudessa on sitten, kun sitä tehdään "täysillä". Jännitys, ilot, pettymykset, mukavat illanvietot... Lisäksi tulet huomaamaan miten tiivis koko lajia harrastava porukka on. Jokainen auttaa toisiaan. Jokainen keskittyy omaan kilpailusuoritukseensa ja suorituksen jälkeen kannustaa muita kilpailijoita.

Itse hain kokemusta kilpailuista ensin groomin paikalta. Kuvassa Hessin Nöpi ja Marko Särmäharju.

Loppujen lopuksi se kuuluisa verkostoituminen on varmasti se joka auttaa ketä tahansa valjakkoajoon tutustumisessa ja lajin sisälle pääsemisessä. Voit löytää itsellesi valmentajan, ajettavan ja/tai groomattavan hevosen, hevosellesi ajokouluttajan... Olet vain aktiivinen ja avaat suusi oikealla hetkellä :) Aktiivisuutta arvostetaan ja esimerkiksi toimihenkilöitä pidetään lajissamme suuressa arvossa, koska ilman toimihenkilöitä ei kukaan meistä kilpailevista kuskeista pääsisi kilpailemisesta nauttimaan. Samoin kuin groomeja pidetään mielellään kuin kukkaa kämmenellä, koska groomi tekee kilpailuissa ison työn paitsi hevosen hoitamisessa, myös kuskin tsemppaamisessa. Savijärven kilpailuissakin suurimmat suosionosoitukset sai groomi joka esti vaunujen kaatumisen yhdellä esteellä. Moni muisti myös kommentoida asiaa jälkikäteen, myös kuski kiitteli groomiaan tilanteesta moneen kertaan ja monessa eri yhteydessä. Joten neuvoni on, että osoita innokkuutesi ja ota yhteyttä seuroihin tai talleihin jotka ovat lajissa aktiivisia ja kerro, että olet valmis opettelemaan ja auttamaan. Pian saatat löytää itsesi vaunuilta kuskin paikalta jännittämässä omaa suoritustasi... Kokemusta on ;)

Ensimmäiset kilpailut kuskin paikalla, Hessin Nöpi sekä ihana groomimme Sanni Karonen :)

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Missä vaiheessa kannattaa hankkia kunnon kärryt vai voiko perus koppakärryillä osallistua kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valjakkosääntöihin on tehty tälläinen lisäys viime muutosten yhteydessä:

      "** Helppo B ja helppo C –luokissa suositellaan sääntöjen mukaisia vaunuja sekä vetoliinojen ja vetokartun tai vastaavan käyttämistä."

      Käytännössä tämä lisäys mahdollistaa koppakärryjen käytön helppo C ja B luokissa :) Yksikkövaljakolla mäkivyö on pakollinen vaunuissa, joissa ei ole jarruja. Periaatteessa siis kilpailemisen aloittamiseen riittää koppakärryt, ravivaljaat ja mäkivyö!

      Poista