Blogeissa on usein kaikenlaisia listauksia siitä, mitä kukin haluaa tehdä keväällä, kesällä, syksyllä, talvella, valmistumisen jälkeen, ennen vaihtarivuotta... Mikä milloinkin ajankohtaista on. Nyt tietenkin jokaisesta varteenotettavasta blogista pitäisi alkaa hiljalleen löytyä "winter bucket list" joka kertoo, mitä bloggaaja haluaa tehdä talven aikana. Meinasin itse listata juurikin samanmoista to do -listaa itselleni, mutta sitten tajusin, että ennen kuin näkee kuinka arki alkaa vauvan kanssa rullaamaan ei paljonkaan kannata suunnitella.
Mutta jotain sentään pystyn suunnittelemaan - nimittäin mitä haluaisin tehdä ennen vauvan syntymää! Oletusarvona tietenkin se, että a. vauva pysyttelee yksiössään ainakin lähelle laskettua aikaa ja b. pysyn itse hyväkuntoisena loppuun asti. Vuodelevossa on hankala tehdä mitään muuta kuin tuijottaa Netflixiä... Mutta oletetaan siis, että kaikki menee vielä parin kuukauden ajan vallan loistavasti!
Pre-baby bucket list
1. Käydä leffassa. Elokuvateatterissa ei tule muutenkaan juuri käytyä, mutta nyt siellä pyörii pari elokuvaa jotka voisin käydä mielelläni katsomassa.
2. Käydä kampaajalla. Olisi mukavaa edes hieman päästä siistimään kuontaloaan ennen vauvan syntymää.
3. Nähdä ystäviä, ilman kiirettä ja aikatauluja. Väsymykseltä ei meinaa aina jaksaa, mutta nyt pitäisi tavata ystäviä, koska vauvan kanssa ei välttämättä ihan hetkeen liikuta minnekään - ainakin hyvä varautua siihen.
4. Valmentautua Spartalla. Ainakin pari valmennusta haluaisin ottaa vielä, kun se on mahdollista. Ei pääsisi ihan ruostumaan...
5. Hemmotella esikoista. Käydä hänen kanssaan vaikka shoppailemassa ja syömässsä, viettää leffailtoja kahden kesken, käyttää ratsastamassa... Antaa erityishuomiota vielä, kun hän saa olla meidän "maailman napa" ihan yksinään.
6. Valvoa myöhään ja nukkua pitkään. Vielä olisi ainakin yhdet pikkujoulut edessä, kun tulee varmasti valvottua hieman myöhäisempään. Pitkään nukkuminen, noh, tätä toteutan lähes koko ajan ja otan lisäksi päiväuniakin. Olisikin hauskaa jos voisi nukkua koko yön putkeen, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan piiiiiiitkään aikaan :D
7. Käydä mieheni kanssa treffeillä, ihan vain me kaksi! Syömässä, leffassa, mitä tahansa.
8. Tehdä äidin kanssa koko päivän shoppailureissu oikein pitkän kaavan mukaan, eli välillä vähän kahvia ja toisessa välissä vähän ruokaa, useampi lepotauko kun on pakollista ottaa joka tapauksessa.
9. Syödä mitä mieli tekee! Eroon raskauskiloista -projekti alkaa sitten keväällä.
10. Nauttia siitä, että SAAN tehdä perheelle vaikkapa ruokaa oikein kunnolla siihen keskittyen, vaikka aamusta asti sitä valmistaen. Ja ylipäätään siitä, että on aikaa ja jaksaminenkin on vielä kohtalaisella tolalla.
Tässä on ollut pieni tauko omassa valmentautumisessa, syynä se että nyt on tärkeää saada myös Spartan omistajalle valmennusta jotta ponin treenaaminen sujuu sitten, kun itse pidän väkisinkin pientä breikkiä koko ajamisesta. Lisäksi ponilla on ollut myös vähän kevyempää jaksoa välissä, sillä on ollut jopa ensimmäinen ihan oikea lomaviikko jolloin se ei tehnyt mitään muuta kuin söi ja tarhaili.
Itse olen käynyt ajamassa viikottain, mutta en montaa kertaa viikon aikana. Sparta on liikkunut ahkerasti ratsain ja tulos alkaa olla nähtävissä myös vaunuille. Siispä tänään kokeiltiin Heidin valmennuksessa miltä se laukka tänä päivänä tuntuu vaunut perässä!
Alkuun toki työskentelimme käynnissä ja ravissa. Spartassa on havaittavissa nyt ihan selvästi myös se, että toispuoleisuus näkyykin nyt ihan toisinpäin kuin alkuunsa. Alkuun oikea kierros oli sille heikompi ja vasen selvästi helpompi, nykyään tilanne on toisinpäin. Tämä kuuluu asiaan, kun kyseessä on nuori hevonen tai tässä tapauksessa poni, jonka kanssa lihastenkasvattaminen on aloitettu lähestulkoon nollasta. Ero ei ole todellakaan niin merkittävän suuri kuin alussa oli, mutta havaittavissa silti.
Ongelmat tulevat siinä, että välillä poni kääntyy vasemmalle todella näppärästi. Sitten seuraavalla kerralla se asettuu ja taipuu mutta ei käänny... Oma ulkokäsi ei myöskään ole näissä tilanteissa tarpeeksi nopea suoristamaan ja pyytämään kääntymään eikä vain taipumaan, osaksi sen vuoksi että edellinen kulma on saattanut mennä vallan hienosti ja helposti ja seuraavan kulman ongelma tulee vastaan ihan yllättäen. Tämä oli huomattavissa myös viimeksi tarkkuusradalla, kun kääntyvyys saattui muuttua kahden portin välillä niin merkittävästi.
Kun oma ulkokäsi alkoi olla tarkempi ja tilanteissa nopeampi niin ponikin alkoi kääntyä eikä vain taipunut mutkalle. Teimme paljon kolmikaarista kiemurauraa kumpaankin kierrokseen, koska tässä tehtävässä tuo kyseinen ongelma tuli hyvin vahvasti ilmi. Sitä täytyy treenata nyt kotiajossakin paljon...
Kuraa uhmaten otimme tosiaan myös laukan mukaan treeniin ja pääty-ympyrällä pyysimme vain rentoa laukkaa ja laukan jälkeen rentoa ravia. Kierrokset ponilla jää laukan jälkeen helposti päälle, mutta mukavaa oli huomata, että laukka oli mahdollista pitää jo paljon lyhyempänä ja se oli rentoa. Spartan omistaja sanoi myös huomaavansa nyt sen eron, että ratsain poni ei kykene vielä yhtä lyhyeen laukkaan kuin vaunujen kanssa. Ehkä ratsastajan paino tällä hetkellä on sille ns. häiriöksi laukan kanssa ja kun sitä ei ajossa ole, on sen helpompi pitää oma tasapaino yllä. Mutta tämä kertoo vain siitä, että ratsain tehty laukkatyö alkaa tehdä tulosta, se vain näkyy nyt ehkä ensimmäisenä ajossa.
Vielä olisi hollantilaisvalmennukset edessä, ajan ainakin yhtenä päivänä itse, toivottavasti kahtenakin mutta katsotaan nyt kuinka tässä kaikki menee, sinnekin on vielä kuitenkin yli kaksi viikkoa aikaa. Lisäksi olisi mukavaa valmentautua vielä Heidinkin kanssa kerran tai parikin, pyrin pysyttelemään vaunuilla niin pitkään kuin olo siellä on varma ja hyvä. Nyt tarvitsen jo ihan tosissani kyllä penkkiä vaunuille nousemiseen, enää ei jalka vain yksinkertaisesti nouse, hah!
Mamma ja diskopallo pikkujouluissa viime viikonloppuna :)
Vielä vähän syksyistä maisemaa, seuraavat kuvat ovat toivottavasti aika paljon lumisempia... :)
Tässä olisi enää kaksi kuukautta niin sanotusti h-hetkeen. Olo on odottava, levollinen ja kaikin puolin hyvä. Tai onhan niitä vaivoja kyllä. Närästys muuttui refluksiksi ja se vaivaa etenkin öisin, jos erehtyy iltaisin syömään jotain jugurttia raskaampaa... Mutta mekanismituoli on pelastanut jonkin verran <3 Jos herään yöllä siihen, että maistelen suussani illalla syömääni leipää uudemman kerran (jep, täällä märehditään!) niin kipittelen peittoineni ja tyynyneni tuolille, nostan jalat ylös ja lasken selkänojaa vain hieman alemmas, kuitenkin niin että selkeä pystyasento säilyy. Siinä tulee sitten nukuttua pari tuntia jonka jälkeen voikin jo herätä tai sitten tallustella takaisin sänkyyn jatkamaan unia. Asento ei ole ihan tarpeeksi hyvä, jotta siinä voisi viettää koko yönsä... Peffa puutuu!
Rakkaustuoli <3
Lisäksi kuvioihin ovat tulleet taas supistelut ja muut mieltä vaivaavat merkit siitä, että synnytys lähenee - ainoa vain, että nämä merkit voisivat tulla toki vasta vaikka lähempänä vuodenvaihdetta tai edes vähän lähempänä joulua. Olen yrittänyt vain ottaa rennosti ja levätä paljon.
Spartaa olen käynyt ajamassa kerran - pari kertaa viikossa. Se kulkee hyvin, kuten tähänkin asti on tehnyt. Olemme ottaneet mukaan taas laukan, joka oli hetken aikaa ns. "pannassa" kun haimme tuntumaa käyntiin ja raviin. Laukkaan on kyllä tullut huomattava parannus nyt, kun poni on päässyt liikkumaan säännöllisesti myös taitavan ratsastajan alla. Myös hyppytreenit ovat nyt mukana! Siitä se tykkää kuin hullu puurosta. Vähän sillä on laukan kanssa työtä ratsastajankin kanssa, laukka ei tule vielä takaisin kovinkaan hyvin vaan voimanpuutetta on korvattava tempolla. Mutta ajan kanssa kaikki, koko ajan poni vahvistuu ja lihakset kehittyvät.
Vielä ei ole ollut havaittavissa joskus näihin aikoihin vuodesta tapahtuvaa selkeää nousua vireystilassa. Tarkoitan sitä, kun jotkut hevoset ensimmäisten vähänkin kylmempien kelien aikaan löytävät jostain sellaisen energianappulan itsestään, että siinä on omistaja/ratsastaja/kuski helisemässä. Sparta on ainakin toistaiseksi pysynyt omana mukavana, leppoisana itsenään eikä ole alkanut esittää ajossakaan mitään ylimääräisiä joulujuhlaliikkeitä.
Koko ajan lähenee se hetki, että minä joudun luovuttamaan ponin ajamisen kokonaan sen omistajalle ja odottelemaan kevyempiä oloja. Tässä istuskelen nytkin ja odotan kyytiä synnytyspäivystykseen ja väkisinkin mietin, onko nyt jo se hetki, kun joudun sanomaan että seuraavat kaksi kuukautta on tälle mammalle koppihoitoa? Tässähän olisi vielä hollantilaisvalmennukset ja yksi osakilpailu Keilakunkkuakin, ei nyt vielä, jooko... Mutta lapsi menee toki kaiken edelle. Hänen ei soisi syntyvän vielä ainakaan seitsemään viikkon, mieluiten voitaisiin mennä tällä tavoin yhtenä yksikkönä kahdeksan-yhdeksänkin viikkoa...
Lisäys seuraavana päivänä: päivystyksessä ei mitään hälyttävää havaittu, joten rauhallinen odottelu jatkuu.
Mutta ainakin lastenhuone on nyt rempattu. Kalusteet on kasattu, mutta huone kaipaa vielä verhoja, mattoja, sängyntekstiilejä, uutta valaisinta ja kaikenlaista pientä. Pikku hiljaa... Odottavan aika on vain niin tuskaisen pitkä.
Ei edes joka kerta. Keilakunkku Cupin 2. osakilpailu kisattiin tuossa pari viikkoa takaperin ja mekin suuntasimme sinne. Cupin tilannetta katsellessa harmitti kyllä, ettei Piipa ja Elli ole nyt ajossa, koska meillä olisi mahdollisuudet voittaa koko Cup nuorten hevosten osalta... Mutta ensi vuonna sitten? Ei tosin enää nuorissa, koska Piipa on ensi vuonna jo 7v! Hurjaa. Mutta Spartan kanssa lähdimme yrittämään hyvää tulosta sennumestaruusluokkaan.
Ensin Sparta tosin kilpaili omistajansa kanssa ja hienosti veti ponin omistaja ensikertalaiseksi! Onneksi, jäi sentään kokonaisuudessaan reissusta kaikille hyvä mieli, kun edes toinen meistä onnistui tavoitteessaan... ;)
Rata oli mukava, ei liian kinkkinen mutta tekemistä toki oli silti. Aika paljon pitkiä linjoja jotka tosin ovat siinä mielessä pahoja, että pallo tulee yleensä ainakin minun kohdallani alas nimenomaan helposta portista johon herkästi ajaa ehkä vähän huolimattomasti, koska se on helpossa paikassa, suoralla linjalla, "eihän tässä voi mennä mikään vikaan". EiPÄ!
Otettiin sitten elämäni ennätysvirhepisteet. Palloja tippui niin, että plop plop plop vain kuului. Kyllä harmitti.
Toki pitää spekuloida nyt kuten silloin radan jälkeenkin tuli tehtyä.
Sparta laitettiin kahden suorituksen välissä karsinaan odottelemaan, koska meidän luokkien välissä oli noin tunti. Eikö tämä ollutkaan hyvä idea, olisiko pitänyt pitää se vain liikkeessä (taluttaen) tuo väli? En saanut millään ajettua ponia kahdelle ohjalle vaan se etenkin oikealle vain kaatui, ei kääntynyt. Oliko se vetänyt odotellessaan vaikka jumiin?
Otin myös liian vähän verkka-aikaa siihen nähden, että totesin jo ponin olevan kummallinen siinä tallialuetta ympäri kävellessäni odotellessani, että verkkakentälle kannattaa mennä. Kyseinen kenttä oli pehmeämpi kuin kisakenttä enkä halunnut rasittaa Spartaa liikaa, olihan sillä jo yksi rata alla. Mutta nyt jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt vain raaskia se tehdä ja ajaa poni kunnolla molemmille ohjille. Olisiko se onnistunut, sitä en toki voi tietää... Edellisen päivän valmennuksessa Sparta oli ihan SUPER hyvä ja nyt ihan eri maata.
Oliko kyse omasta jännityksestäni? En kokenut jännittäväni, tarkkuus on meille ollut ihan "piece of cake" mutta voihan se alitajunta tehdä tepposensa.
Alkaako oma reaktionopeus olla vaan jo niin huono? Olo on toki aika kankea, mutta en ole kokenut sen vielä haittaavan ajoa, koska kankeus tulee esille lähinnä kävellessä ja esimerkiksi portaita noustessa, mutta yläkroppa on pelannut kyllä. Ajaessakin vain sitä alakroppaakin tarvitsee käyttää, samoin kuin keskivartaloa, alkaako jo näkymään se ettei se liiku enää samalla tavalla?
Yksi iso virhe minkä tein - ajoin ihan liian nopeassa tempossa! Tuloslistaa kun katsoo, olisimme olleet yli 13 sekuntia voittajaa nopeampia! Ei todellakaan olisi tarvinnut ajaa olenkaan noin lujaa kuin ajoin. Kasiportilta kun otimme pallon alas, otin vauhtia vielä lisää. "Kun nyt tuli pallo niin ajetaan edes lujaa". Väärin, kun arvostelu on sellainen, että virhepisteet merkkaa ensin ja sitten vasta aika. On olemassa myös arvostelu jossa virhepisteet muutetaan ajaksi, silloin kannattaakin ajaa pallojen tiputtua vain lujaa...
Kymppiportilla huomasi selvästi sen, että heti kun vasemmasta ohjasta päästi, poni kaatui voimakkaasti oikealle ja siitä taas pallo alas. Videolta näkee, kuinka poni tekee saman sitten portilla 14, kaatuu keskellä porttia oikealle, kun teen pienen suoristavan liikkeen vasemmalla ohjalla (tai siis yritän tehdä). Loppuradasta ajoin itse jo todella huolimattomasti ja plop plop kuului vain.
Radan jälkeen itketti ja harmitti ja olisin halunnut aloittaa kokonaan uudestaan. Totesin todella nopeasti itsekseni, että miksi en kasiportin jälkeen ottanut vauhtia pois ja alkanut ajaa tarkemmin, miksi piti lisätä tempoa! Mutta nämä on näitä, oppimisen hetkiä. Harmi, että tälläiset opit yleensä takoo kalloonsa kisatilanteissa, kun treenit menevät usein todella hyvin (koska joku on huutamassa, että aja paremmin).
Mutta tästä katsotaan taas eteenpäin ja jatketaan treenejä! Joulukuussa olisi vielä yksi Keilakunkku-osakoe, sen suhteen katsotaan tilannetta sitten ennen hollantilaisvalmennuksia tai hollantilaisvalmennusten jälkeen. Sparta osallistuu joka tapauksessa, mutta ajaako omistaja vai ajanko minä, katsotaan se sitten kun näkee mikä oma kuntoni on. Hollantilaisvalkit kertoo varmasti hyvin sen, olenko enää niin hyvässä terässä kuin voisin olla. Ponille on parempi saada alle hyviä ratoja ja hyviä kokemuksia.
No niin, välillä blogin puolelle vähän valjakkoajoakin esille! Hollantilaisvalmennukset olivat jo useampi viikko sitten, mutta olen odotellut kuvia jotta saisin tämän postauksen kirjoitettua. Nyt kun kuvat ovat hyppysissäni, on vaikeaa enää saada tekstiä aikaiseksi.
Perjantaina ponin omistaja ajoi ja itse seurasin silmä tarkkana ja
kuuntelin korvanapista mitä Tonnie milloinkin ohjeisti. Perjantai oli
siis minulle vielä "lepopäivä" ja sain vain nauttia hyvien suoritusten
katselusta ja tietenkin huippuseurasta ;)
Lauantaina koitti sitten oma vuoroni. Lauantain ajosta ei ole videomateriaalia, siksi on hieman hankalaakin muistella mitä teimme, mutta aika pitkälti sekä lauantain että sunnuntain ajo oli toistensa toisintoa ainoastaan sillä erotuksella, että sunnuntaina sai jatkaa siitä mihin lauantaina jäi eikä tarvinnut tehdä niin isoa työtä siihen alle.
Minun piti pyytää ponia olemaan aktiivisempi ja liikkumaan hieman paremmassa tahdissa eteen. Tähän asti on menty aika "mummoravia" ja vain pyydetty rentoutta, koska se on aika "terävä" tyyppi ja ruutia löytyy kyllä, mutta ihan tottahan se on, että poni ei kulje oikeita lihaksia käyttäen jos sen antaa vain "laahustaa". Oli siis jo pieni kulttuurishokki lähteäkin maiskuttelemaan ponille ajaessa ja luottaa siihen, että se ei sinkoa minnekään. Ei sillä ettäkö Sparta minnekään sinkoaisi, mutta se on herkästi jännittyvä kyllä ja jokaisesta maiskautuksesta se herkästi ajattelee "Ai täysii vai?". Olemme opettaneet tietyt äänimerkit tarkoittamaan tiettyjä asioita. Suhina tarkoittaa siirtymistä seis-käynti ja käynti-ravi sekä askellajin sisällä tapahtuvat siirtymiset (eteenpäin pyytävänä apuna siis). Naksutus on ponin terävöintiä varten. "Prrrr" sanotaan kun halutaan, että poni pysähtyy tai tulee hieman enemmän takaisin, "voou" sanotaan kun halutaan tehdä vain puolipidäte. Näiden oppiminen vie aikansa, mutta ne helpottavat ajoa myöhemmässä vaiheessa.
Ei muuta kuin naksuttelemaan sitten! Samalla piti olla tarkkana siitä, että ulko-ohja tarjoaa tasaisen tuntuman (paitsi kun kaarteessa sen kuuluu hieman myödätä, mutta siis periaatteessa ulko-ohja on tasaisena) ja sisäkäsi on se joka asettaa, taivuttaa, myötää jne. Poni alkoi aika hyvin lopulta tulla pyöreämmälle selälle ja käyttämään aktiivisemmin takaosaansa, mutta hetket olivat vielä aika lyhyitä. Kuitenkin ne hetket lisääntyivät jo yhden ajon aikana.
Sunnuntaina jatkettiin tosiaan siitä mihin lauantaina jäätiin, ajatuksena että nyt ei tarvitse sitä ns. alustavaa työtä tehdä niin paljon vaan aletaan jo hieman vaikeuttaa tehtäviä. Poni oli kuitenkin todella säpäkkänä alkuunsa ja tuntui, että ihan alusta sitä joutui taas alottaa... Ei muuta kuin Tonnie kyytiin kokeilemaan miltä poni tänään tuntui. Lopulta ongelmat luultavasti olivat vain omassa kädessäni, jäin liikaa pitämään tilanteissa missä olisin mielummin voinut selkeästi myödätä.
Ei muuta kuin uudestaan kuskin penkille ja hakemaan tuntumaa poniin. Lopulta kun meidän kahden keskinen kommunikaatio alkoi pelata (= minä olin nopeampi reagoimaan ponin muutoksiin eli myötäämään, kun sen taree on ja pyytää odottamaan, kun poni meinaa juosta alta pois ja vastaavasti myös poni alkoi käsittää mitä siltä taas haettiin) niin homma oli taas sujuvaa ja soljuvaa. Mukavaa oli, että kummankin päivän ajon päätteeksi edessä oli poni joka oli ihan todella kummallakin ohjalla eikä niin, että olisi pitänyt jättää se sellaiseen fiilikseen, että noh vieläkin se tuntuma tuntui vahvemmalta toiselta puolelta (kuten ehkä kotiajossa välillä tekisi mieli tehdä ja välillä joutuukin, kun ei viitsi pyörittää ponia liikaakaan kentällä).
Nyt lisäksi poni kulki vielä omalla moottorillaankin! Videota katsoessa ero alun ja lopun kanssa on aika huima. Video on pitkä, mutta katsokaa vaikka sieltä täältä jos ei jaksa 20 minuuttia tapittaa ;) Tonnien puhe kuuluu välillä, mutta me kommunikoimme korvanappien välityksellä joten kovin kovalla voluumilla ei Tonnienkaan tarvinnut valmentaa.
Tälläinen aika pikainen postaus jo muutaman viikon takaa! Pikaisesti siksi, että varmaan pakko saada tämä ulos nyt tämän viikon aikana, koska ensi viikonloppuna on sitten aluevalmennukset ja Keilakunkku josta voisi tietenkin yrittää saada myös materiaalia tänne. Luultavasti tulossa vain videota kummastakin, koska kamera on temppuillut nyt hetken aikaa...
Kotiajot ovat osaltani jo vähentyneet, kerran tai kaksi kertaa viikossa olen käynyt vaunuilla ja jokunen viikko on saattanut välillä jäädä kokonaankin ajamatta. Nyt tällä viikolla on taas ryhdistäydytty ja ajan jopa yhteensä neljä kertaa (kaksi kotona ja siihen päälle aluevalmennukset + kisat)! Olo on vain jo sellainen, että kaipaa rauhoittumista. Liikkuminen on kankeaa ja tästä se vain kankeutuu. Kohta tarvitsen vaunuille noustakseni jonkinlaisen portaan... :D Voipi hyvin olla, että joulukuun hollantilaisvalmennukset jäävät minulta nyt pois, mutta poni tulee kyllä sinne pääsemään sitten omistajansa ajamana jos ei minun. Houkuttelisi kyllä, mutta katsotaan mikä se fiilis sitten joulukuussa lopulta on. Tallilla käyminen on kyllä niin virkistävää, mutta sinne lähteminen tuntuu välillä hankalalta, kun väsyttää ja on jumiutunut sänkyyn/sohvalle/jonnekin. Toki tässä kohtaa, kun se fyysisesti on vielä mahdollista on ihan hyväkin, että tulee sitten vähän väkisin kiskottua itsensä ylös ja ulos. Väsymys onkin nyt se suurin murhe ollut tässä raskaudessa (kiitos anemian) eikä kamala, öitä valveilla pitävä närästys ainakaan edesauta asiaa. Mutta tälläistä tämä on, yritän kovasti olla positiivisena ja ajatella, että nämä nyt kuuluvat tähän hetkeen ja tammikuussa helpottaa - ainakin närästys, väsymys ehkä ei, heh!
Mutta hyvillä mielin silti kohti ensi viikonlopun aluevalmennuksia ja Keilakunkkua :)!
Tämän postauksen kuvat ovat ihanan IDA Photographyn käsialaa!
Vielä pitää hetki odotella hollantilaisviikonlopun postausta, koska odottelen kuvien toimitusta. Blogi siis on hieman jäljessä, mutta vain hieman, koska hollantilaisten lisäksi sillä rintamalla ei ole tapahtunut oikein mitään. On treenattu, mutta nyt jo paljon vähemmän ja poni on saanut aika paljon kevympää jaksoa tähän väliin. Muutenkin talvi tulee olemaan aika paljon ratsastuspainotteista ja lisäksi ponia suoristellaan juoksuttamalla (Klaus Schöneichin kehittämä vinon hevosen suoristus juoksutusmenetelmän avulla) ja vain hieman ajoa pitämään tason yllä. Se on tähän väliin ansainnutkin pienen hengähdyksen vakavamielisestä treenistä ja itse alan koko ajan vain hidastumaan ja kankeutumaan, joten jossain välissä voi olla, että on pakko todeta ettei vaunuille enää kykene nousemaan. Mutta vielä ei ole se tilanne. Vielä on tulossa yhdet tarkkuusajokilpailut, aluevalmennukset ja jos vain vielä kykenee niin joulukuussa uudestaan hollantilaisetkin... Ehkä turha luulo, mutta voihan sitä suunnitella!
Nyt kuitenkin on se hetki, kun pää on täynnä vauvaa. Olen sellaisessa tiiviissä vauvakuplassa, että sieltä pois lähteminen edes hetkeksi tuntuu kamalan vaikealta. Vauvakuplassa kaikki on vauvaa. Tietokoneella selailen Facebookin vauvaryhmiä tai teen listoja asioista joita pitää vielä hankkia tai tehdä ennen vuodenvaihdetta ja mielellään jo ennen joulukuuta. Shoppailen (tai lähinnä tässä kohtaa "ikkunashoppailen") verkkokaupoissa kaikkea tarpeellista ja vähän turhaakin.
Lisäksi pesänrakennusvietti on jo iskenyt. Nyt olen järjestellyt olohuoneen uusiksi ja hankkinut uusia huonekaluja, siivonnut kaappeja ja tyhjentänyt niistä monta jätesäkkiä tavaraa ja nauttinut siitä tunteesta, kun kaapit ovat siistejä ja sisältävät vain tarpeelliset tavarat. Etupihalle on ilmestynyt uusi syyskukkapenkki (tämä tosin mieheni aloitteesta!) ja kovasti olisi suunnitelmia tehdä lisääkin. Tontilla on käyty haaveilemassa ja suunnittelemassa ja jotain siellä on jo tapahtunutkin, mitä enemmän kaivinkone saa tasoitettua siellä maastoa, sitä paremmin alkaa näkemään tulevan kotinsa nousevan siihen parin vuoden sisällä. Olen myös istunut tulevassa vauvanhuoneessa joka vaatisi tyhjennyksen ja remontin ja stressaan siitä, että se ei ole vieläkään valmis. Heh, vieläkään... Onhan tässä vielä kuukausia aikaa.
Ensimmäisen kanssa tämä kupla ja pesänrakennusvietti tulivat vasta paljon myöhemmin. Tai en muista, että tälläistä olisi oikein ollutkaan. Ehkä se iski nyt, kun on paljon paremmin tiedossa mitä tulee tapahtumaan. Se fakta, että tuo mahassa potkiva tyyppi syntyy mahdollisesti jo kolmen kuukauden päästä (iik!) on ihan täyttä totta jo omassa mielessänikin. Ensimmäisestä varmaan oli niin pihalla eikä uskonut koko asiaa ennen kuin vauva oli oikeasti siinä sylissä.
Tästä blogista ei koskaan tule vauva-, perhe- tai lifestyle-blogia, mutta tulen varmasti nyt loppuvaiheissa aihetta sivuamaan vähän enemmän kuin tähän asti. Yksinkertaisesti siksi, että tämä on nyt arkeani. Lisäksi blogi hiljenisi varmaan ainakin pariksi kuukaudeksi kokonaan, jos päättäisin kirjoittaa täällä vain valjakkoajosta. Joten varautukaa kuulemaan loppuvuoden ajan myös hieman vauvahöpötystä. :)
Varmaan hyvä jakaa blogissakin heti myös nämä kuvat, ennen kuin täällä taas laahataan kovastikin jäljessä. Viikonlopuksi menemme hollantilaisvalmennuksiin Hessi-tallille ja sieltä on tulossa ensi viikolla materiaalia, lisäksi muutama postausidea odottelee toteuttamistaan... Joten pidemmittä puheitta tässä vähän kevyempää asiaa eli lähinnä kuvien ihailua!
Raskauskuvasession jälkeen siis päästettiin poni vielä kentällekin kirmailemaan ja tuli kyllä ihania näistäkin otoksista! Yhdessä poni jopa näyttää ensimmäistä kertaa ihan aidolta welshiltä ;) Näidenkin kuvien ottaja siis Marle Muuronen.
