Perjantaina ponin omistaja ajoi ja itse seurasin silmä tarkkana ja kuuntelin korvanapista mitä Tonnie milloinkin ohjeisti. Perjantai oli siis minulle vielä "lepopäivä" ja sain vain nauttia hyvien suoritusten katselusta ja tietenkin huippuseurasta ;)
Lauantaina koitti sitten oma vuoroni. Lauantain ajosta ei ole videomateriaalia, siksi on hieman hankalaakin muistella mitä teimme, mutta aika pitkälti sekä lauantain että sunnuntain ajo oli toistensa toisintoa ainoastaan sillä erotuksella, että sunnuntaina sai jatkaa siitä mihin lauantaina jäi eikä tarvinnut tehdä niin isoa työtä siihen alle.
Minun piti pyytää ponia olemaan aktiivisempi ja liikkumaan hieman paremmassa tahdissa eteen. Tähän asti on menty aika "mummoravia" ja vain pyydetty rentoutta, koska se on aika "terävä" tyyppi ja ruutia löytyy kyllä, mutta ihan tottahan se on, että poni ei kulje oikeita lihaksia käyttäen jos sen antaa vain "laahustaa". Oli siis jo pieni kulttuurishokki lähteäkin maiskuttelemaan ponille ajaessa ja luottaa siihen, että se ei sinkoa minnekään. Ei sillä ettäkö Sparta minnekään sinkoaisi, mutta se on herkästi jännittyvä kyllä ja jokaisesta maiskautuksesta se herkästi ajattelee "Ai täysii vai?". Olemme opettaneet tietyt äänimerkit tarkoittamaan tiettyjä asioita. Suhina tarkoittaa siirtymistä seis-käynti ja käynti-ravi sekä askellajin sisällä tapahtuvat siirtymiset (eteenpäin pyytävänä apuna siis). Naksutus on ponin terävöintiä varten. "Prrrr" sanotaan kun halutaan, että poni pysähtyy tai tulee hieman enemmän takaisin, "voou" sanotaan kun halutaan tehdä vain puolipidäte. Näiden oppiminen vie aikansa, mutta ne helpottavat ajoa myöhemmässä vaiheessa.
Ei muuta kuin naksuttelemaan sitten! Samalla piti olla tarkkana siitä, että ulko-ohja tarjoaa tasaisen tuntuman (paitsi kun kaarteessa sen kuuluu hieman myödätä, mutta siis periaatteessa ulko-ohja on tasaisena) ja sisäkäsi on se joka asettaa, taivuttaa, myötää jne. Poni alkoi aika hyvin lopulta tulla pyöreämmälle selälle ja käyttämään aktiivisemmin takaosaansa, mutta hetket olivat vielä aika lyhyitä. Kuitenkin ne hetket lisääntyivät jo yhden ajon aikana.
Sunnuntaina jatkettiin tosiaan siitä mihin lauantaina jäätiin, ajatuksena että nyt ei tarvitse sitä ns. alustavaa työtä tehdä niin paljon vaan aletaan jo hieman vaikeuttaa tehtäviä. Poni oli kuitenkin todella säpäkkänä alkuunsa ja tuntui, että ihan alusta sitä joutui taas alottaa... Ei muuta kuin Tonnie kyytiin kokeilemaan miltä poni tänään tuntui. Lopulta ongelmat luultavasti olivat vain omassa kädessäni, jäin liikaa pitämään tilanteissa missä olisin mielummin voinut selkeästi myödätä.
Ei muuta kuin uudestaan kuskin penkille ja hakemaan tuntumaa poniin. Lopulta kun meidän kahden keskinen kommunikaatio alkoi pelata (= minä olin nopeampi reagoimaan ponin muutoksiin eli myötäämään, kun sen taree on ja pyytää odottamaan, kun poni meinaa juosta alta pois ja vastaavasti myös poni alkoi käsittää mitä siltä taas haettiin) niin homma oli taas sujuvaa ja soljuvaa. Mukavaa oli, että kummankin päivän ajon päätteeksi edessä oli poni joka oli ihan todella kummallakin ohjalla eikä niin, että olisi pitänyt jättää se sellaiseen fiilikseen, että noh vieläkin se tuntuma tuntui vahvemmalta toiselta puolelta (kuten ehkä kotiajossa välillä tekisi mieli tehdä ja välillä joutuukin, kun ei viitsi pyörittää ponia liikaakaan kentällä).
Nyt lisäksi poni kulki vielä omalla moottorillaankin! Videota katsoessa ero alun ja lopun kanssa on aika huima. Video on pitkä, mutta katsokaa vaikka sieltä täältä jos ei jaksa 20 minuuttia tapittaa ;) Tonnien puhe kuuluu välillä, mutta me kommunikoimme korvanappien välityksellä joten kovin kovalla voluumilla ei Tonnienkaan tarvinnut valmentaa.
Tälläinen aika pikainen postaus jo muutaman viikon takaa! Pikaisesti siksi, että varmaan pakko saada tämä ulos nyt tämän viikon aikana, koska ensi viikonloppuna on sitten aluevalmennukset ja Keilakunkku josta voisi tietenkin yrittää saada myös materiaalia tänne. Luultavasti tulossa vain videota kummastakin, koska kamera on temppuillut nyt hetken aikaa...
Kotiajot ovat osaltani jo vähentyneet, kerran tai kaksi kertaa viikossa olen käynyt vaunuilla ja jokunen viikko on saattanut välillä jäädä kokonaankin ajamatta. Nyt tällä viikolla on taas ryhdistäydytty ja ajan jopa yhteensä neljä kertaa (kaksi kotona ja siihen päälle aluevalmennukset + kisat)! Olo on vain jo sellainen, että kaipaa rauhoittumista. Liikkuminen on kankeaa ja tästä se vain kankeutuu. Kohta tarvitsen vaunuille noustakseni jonkinlaisen portaan... :D Voipi hyvin olla, että joulukuun hollantilaisvalmennukset jäävät minulta nyt pois, mutta poni tulee kyllä sinne pääsemään sitten omistajansa ajamana jos ei minun. Houkuttelisi kyllä, mutta katsotaan mikä se fiilis sitten joulukuussa lopulta on. Tallilla käyminen on kyllä niin virkistävää, mutta sinne lähteminen tuntuu välillä hankalalta, kun väsyttää ja on jumiutunut sänkyyn/sohvalle/jonnekin. Toki tässä kohtaa, kun se fyysisesti on vielä mahdollista on ihan hyväkin, että tulee sitten vähän väkisin kiskottua itsensä ylös ja ulos. Väsymys onkin nyt se suurin murhe ollut tässä raskaudessa (kiitos anemian) eikä kamala, öitä valveilla pitävä närästys ainakaan edesauta asiaa. Mutta tälläistä tämä on, yritän kovasti olla positiivisena ja ajatella, että nämä nyt kuuluvat tähän hetkeen ja tammikuussa helpottaa - ainakin närästys, väsymys ehkä ei, heh!
Mutta hyvillä mielin silti kohti ensi viikonlopun aluevalmennuksia ja Keilakunkkua :)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti