torstai 23. kesäkuuta 2016

66. Kisamatkalla Champion

Kaikkien postauksen kuvien © Kiia Kuokka!

Viime viikon lauantaina koitti Kisamatkalla Champion joka ainakin meidän tapauksessamme tavallaan "aloitti kesän" näin ponien kanssa reissaamisen puolesta. Tulossa on vielä virallisia Hippoksen näyttelyitä, valjakkotouhuja sun muita, mutta nyt päästiin pakkaamaan ensimmäistä kertaa mukaan retkituolit auringon toivossa ja siinä uskossa, että päivän kestäessä pitkään pääsemme ne myös korkkaamaan.

Paikan päällä saimmekin aika nopeasti purkaa ponit kopista ja suunnata kohti kehän reunaa. Kaksikko pysyi oikein rauhallisena niin kauan, kunnes koitti toisen vuoro astella kehään. Olin itse Ellin narun jatkona kehässä ja ponien omistaja hoiti Piipan esittämisen.

Piipallahan ei ollut mitään ongelmaa siinä, että Elli lähti kauemmas, mutta Elli koki sen todella kovana paikkana. Minä olen sille vielä vähän vieraampi kuitenkin ja nyt piti jättää siskokin kauemmas... Aikamoista hyörimistä se oli, mutta kyllä Elli kehässä malttoi myös hetkittäin seistä ja arvostelusta päätellen se näytti myös askellajit ihan mallikkaasti. Itse tuumasin ravia esittäessä, että aikamoista kipittämistä, mutta papereissa luki kuitenkin ravin olevan shetlanninponille kohtalaisen suuriliikkeistä joten ei se varmaankaan ihan pelkäksi tepsutteluksi mennyt. Silti uskon, että Elliltä olisi tullut parempaakin liikettä, jos se olisi ollut hieman rennompi. Elli sai paristaan sinisen nauhan.



Ellin jälkeen oli pian Piipan vuoro ja Piipahan käyttäytyi kehässä kuten aikuisen ponin kuuluukin. Seisoi ja esitti askellajit hienosti. Piipa jopa pysyi sitä rauhallisempana mitä kauemmas me Ellin kansa menimme. Ja hyvä olikin mennä, koska Elli hirnui ja steppasi koko sen ajan, minkä Piipa oli kehässä. Annetaan se Ellille anteeksi, se on vielä vähän vauva, kun taas Piipa on puolen vuoden aikana aikuistunut ja "seesteytynyt" todella paljon.



Piipa sai paristaan punaisen nauhan ja sitten odoteltiinkin hetki, että päästiin takaisin kehään. Tässä välissä kävin vaihtamassa Ellille suitset, koska ajattelin, että se voisi yhdistää kuolaimen työntekoon ja keskittyä enemmän.

Sinisten nauhan saaneiden kehä oli ensin ja Ellin kanssa suuntasimme siis kehään, Piipan tullessa nyt hieman lähemmäs kehää, jotta Ellin ei tarvitse kokea olevansa ihan yksin. Lopulta siinä pyöriessä alkoi käyntikin löytyä ja ravikin oli ihan mallikasta. Neljän ponin jäädessä kehään tiesin, että palkinnoille päästään ja Elli palkittiinkin sinisten 2. sijalle. Saimme hienon ruusukkeen ja pokaalin kotiin viemisiksi.




Punaisen nauhan saaneiden kehään asteli sitten Piipa ja me siirryimme Ellin kanssa kauemmas kehästä. Piipa jäi myös viimeisten palkittavien kanssa kävelemään kehää ympäri ja lopulta myös se palkittiin 2. sijalle! Jälleen hienon ruusukkeen ja pokaalin kera.

Joten kaksi 2. sijaa lähti meille. Elli oli ilmoitettu myös nuorten luokkaan, mutta ilma oli hieman kurja eikä houkutellut viettämään piknikiä kopin vierellä. Lisäksi olimme ajatelleet alunperin, että joudumme väkisinkin olemaan loppuun asti (jokin meidän oma väärinkäsitys, että sinisten/punaisten nauhdan saaneiden kehät olisivat ennen BIS-kehää...) joten tavallaan tieto siitä, että nyt jääminen oli vapaaehtoista sai varmaan meidät kaikki vähän "ikävöimään kotiin" joten ilmoitimme, että Elli jää luokasta pois, pakkasimme ponit koppiin ja suuntasimme kotia kohti.


Järjestäjille kyllä todella suuri kiitos, kaikki toimi ihan loistavasti. Kuulutukset kuuluivat hyvin koppialueellekin, näyttely sujui jopa aikataulua hieman nopeammin joka ei ainakaan meitä haitannut, palkinnot olivat todella hienot ja muutenkin kaikki oli selkeää, ihmiset ystävällisiä ja kaikki ainakin mielestäni loppuun asti mietitty. Ehdottomasti haluan ottaa tämän uusiksi, mikäli samanlainen tapahtuma vielä järjestetään :)

Ihanaa juhannusta kaikille, järvellä varovaisesti eikä saa polttaa näppejään grilliin! Me treenaamme viikonlopun läpi Sparta-ponin kanssa, josta kerron lisää seuraavassa postauksessa... ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti