Odottelen tässä päivän lämpenemistä, bikinit valmiiksi päällä, valmiina saamaan edes hieman lisää väriä normaalisti niin valkoiseen ihooni. Kalkkilaivan kapteeni täällä hei! Jos kesän aikana meinaan saada edes hieman rusketusta, on aloitettava heti kun kelit sen sallivat... Tämä aamu on ollut muutamaa aikaisempaa aamua viileämpi, joten ihan aamusta ei pystynyt aloittamaan urakkaa. Mutta varmasti tunnin sisään suuntaan koirien kanssa ulos ja siellä pysyttelen siihen asti, kunnes on lähdettävä kouluun.
Minulle on oikeasti vaikeaa vain olla tekemättä mitään. Teen sitä kyllä, teen sitä jopa aika usein, mutta mielessäni soimaan itseäni siitä ja luettelen päässäni asioita joita pitäisi tehdä. Todella harvoin annan itselleni luvan ottaa täysin rennosti ja olla huolehtimatta arjen asioista. Pyykeistä, tiskeistä, töistä, koulusta, poneista ja blogista... Tästä päästäänkin siihen kuinka usein tunnen itseni riittämättömäksi. Pitäisi tehdä, jaksaa ja ehtiä enemmän. En saa keneltäkään ulkopuolelta tälläistä painostusta vaan se on kokonaan oman pääni sisällä.
Ei mitään käsitystä mistä tunne tulee. En ole koskaan esimerkiksi lapsena tuntenut, että en olisi tarpeeksi hyvä. Koskaan ei huonommistakaan kouluarvosanoista rankaistu tai suututtu meille lapsille. Vanhemmat kyllä sitten vaikeissa asioissa tuki ja opasti, mutta ikinä ei tarvinnut kokea, että olisi jotenkin epäonnistunut. Nykyisessä parisuhteessani on todella helppo olla ja saan olla juuri sellainen kuin olen.
Olenkin alkanut hokea välillä itselleni sellaista mantraa, jotta oppisin ja uskoisin siihen, että olen oikeasti riittävä tälläisenä. Päätän etukäteen, että tiettynä päivänä saan rentoutua ja olla vain. Päätin jo viime viikolla huomatessani, että tänään maanantaina luvataan kevään lämpimintä päivää, että olen aamusta asti terassilla siihen saakka, että koittaa kouluun lähtö. Noh, suunnitelmat muuttuivat hieman, kun tuo +10 astetta ei houkuttele vielä heittämään pois housuja ja paitaa, mutta hetken päästä toteutan suunnitelmani.
Olen myös opetellut sanomaan "Ei". Etenkin hevosten kanssa minua ei tarvitse paljonkaan houkutella, kun sanon kaikkeen "Totta kai!". Se tarkoittaa sitä, että jo alkuvuodesta kalenterin viikonloput alkavat täyttyä syksyyn asti. Mitä se tarkoittaa sille muulle elämälle - sille joka oikeasti on pääosassa? Perhe-elämälle, parisuhteelle... No yhteistä aikaa ei paljon ole. Mieheni on yrittäjä joka työskentelee käytännössä 24/7. Useammat päivät ovat 8-14h pitkiä, mutta välillä on myös reissutyötä jolloin hän on pois useampia päiviä. Itse olen välillä töissä aamun ja päivän ja koulua on sitten illalla joten ajomatkojen kanssa ehdin olla kotona tuossa välissä reilun tunnin. Siinä ajassa haen tytön hoidosta, käytän koirat ulkona, syödään ruoka ja sitten joko mies tulee kotiin jolloin heitetään ovella "läpystä vaihto" tai vien tytön vielä iltahoitoon jollekin tädeistä (mikäli mies on reissussa).
Tein jo alkuvuodesta lupauksen siitä, että en haali niin paljon menoja tälle vuodelle kuin viime vuodelle. Noh, olen pitänyt lupaukseni huonosti. Nyt kun ponien kanssa piti ottaa vähän takapakkia ja kisakalenteri käytännössä pyyhkiytyi pois, on omakin oloni hieman helpompi. Pari sellaista tapahtumaa on vielä jotka on pakko perua, mikä on harmi, koska olen luvannut jo muutamalle ihmiselle auttavani ko tapahtumissa. Mutta on pakko alkaa kuuntelemaan paitsi perhettäni niin myös itseäni.
Olen kerran elämässäni kokenut burn-outin ja se oli kamalaa. Siitä toipuminen otti todellakin aikansa. Elämässä tapahtuu vuodessakin jo todella paljon ja tuntui, että minulta puuttuu elämästä tuo yksi vuosi. Ihan kuin sitä ei olisikaan. En koskaan halua viedä enää itseäni edes lähelle sitä rajaa.
Joten täten lupaan nyt myös blogissani, että jatkossa sanon useammin "Ei". Enkä soimaa siitä itseäni, minun ei tarvitse kokea huonoa omatuntoa siitä. Ainoastaan siitä voin olla pahoillani, jos huomaan kalenteria selatessa että kesässä on vain yksi tai kaksi viikonloppua, kun voimme tehdä jotain perheen kesken. Lupaan myös, että jatkan tuon mantrani hokemista. Minä riitän tälläisenä.
Jos blogissa siis on hiljaisempaa nyt kesän aikana, ei se johdu siitä että a. ponit ovat rikki tai b. ponien kanssa ei tehdä mitään, vaan se voi olla yksinkertaisesti sitä, että olen sillä hetkellä tekemässä jotain oikeasti tärkeämpää. Tyttäremme kanssa siivoamassa leikkimökkiä, joka on ollut jo monta vuotta kamalassa kunnossa. Hoitamassa pihaamme, jota ei viime kesänä hoidettu lainkaan. Etsimässä uusia metsäpolkuja koirien kanssa. Istumassa pitkiä, rauhallisia iltoja rakkaan aviomieheni kanssa terassilla ilta-auringossa. Tai yksinkertaisesti vain olemassa, nauttimassa auringosta ja ihanasta joutenolosta.
Nauttikaa tekin kesästä! Suomen kesä on lyhyt ja (toivottavasti) vähäluminen. Ei anneta sen lipua huomaamattamme ohi :)!
Muokkaus klo 15.43. En onnistunut tavoitteessani! Piti ottaa rennosti ihan luvan kanssa koko päivä, mutta päivitin aamukahvin aikana blogin, kävin lenkillä, tein yhteensä kolme tuntia koulutehtäviä, vein lähes koko kasvimaan verran maata kottikärryllä pois uuden mullan tieltä... Aurinkotuolia tuli kulutettua vain parin tunnin ajan lyhyissä pätkissä. Jospa uusi yritys joku päivä :'D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti