Täällä ollaan, elävänä ja hyvinvoivana! Mitä nyt stressi ja väsymys meinaa vaivata. Blogissa tulee tänä vuonna olemaan varmasti aika hiljaista. Olemme päätyneet ponin omistajan kanssa siihen tulokseen, että en tänä vuonna kilpaile tai valmentaudu aktiivisesti. Jatkan ajoa ja satunnaista valmentautumista, jotta tuntuma ajamiseen säilyy, mutta kisoissa ei ainakaan minua ponin kuskin penkillä nähdä. Keskityn tämän vuoden viimeiseen vuoteen opintojen parissa, perheeseeni ja oman terveyteni ja peruskuntoni takaisin saamiseen.
Blogi jää elämään, koska ei tämä ole meidän tarinan loppu. Pieni tauko vain :)
maanantai 29. tammikuuta 2018
tiistai 14. marraskuuta 2017
103. Mene pois pimeä syksy
Eletään jo marraskuuta. Lähestymme siis uhkaavasti jo vuodenvaihdetta. Mihin tämä vuosi ihan oikeasti meni?
Tämä syksy on ollut aika... Hieno ja kamala yhtä aikaa. Hieno sen kannalta, että Lukan kanssa on mennyt hienosti, hän on niin kiltti lapsi ja kehitystä on ollut taas ihana seurata. Luka on nyt 10kk ja kävelee jo aika pitkiäkin matkoja ilman tukea, horjuvasti mutta kuitenkin... Esikoisellamme Lotalla esikoulu on alkanut hyvin ja hän on kovin innokas opiskelijan alku - tänään olivat harjoitelleet ruotsia ja sitä kovasti treenailtiin lisää! Toivottavasti tytölle tulee parempi kielipää kuin vanhemmilleen, itsehän puhun kyllä sujuvaa englantia mutta siihen loppuukin oma kielitaitoni. Mitäs muuta mukavaa tässä on ollut... Ystävien kanssa muutamia illanviettoja ja mieheni kanssa pääsimme ensimmäistä kertaa koko meidän parisuhteen aikana yhdessä reissuun! Vietimme kolme päivää Riikassa ja oli kyllä mukavaa ja rentouttavaa - mitä nyt mies oli kuumeessa ensimmäisen päivän ja itse tulin kuumeeseen toisena päivänä...
Mutta on tämä ollut taas rankkaa ja väsyttävääkin. Syksyt ovat aika usein minulle vaikeita, ihan kuten aika monelle muullekin. Nyt siihen päälle se, että Luka on tehnyt aika ahkerasti hampaita (10kk ja 8 hammasta) ja oikeastaan jokaisen hampaan puhjetessa on sairastanut jonkinasteisen flunssan, joten tällöin yöt ovat olleet kyllä katkonaisia... Olen yrittänyt kovasti opiskella koko syksyn ja tutkintotilaisuus lähestyy. Mies teki alkusyksyn aika paljon reissutöitä joten se toi omat haasteensa.
Huomasinkin sitten lopulta, että nyt meinaa mennä kuppi nurin ihan täysin. Mikään ei kiinnostanut, kaikki tuntui hankalalta. Luonnollisesti myös ajaminen. Se on ollut niin suuri henkireikä ja nyt alkoi tuntua, että sekin tökkii. Ajo ei sujunut, kaikki tuntui vaan vaikealta, tallille lähteminen oli raskasta. Olin kotonakin vain väsynyt ja kärttyinen kaikille. Sairastelin pari flunssaakin aika lyhyen ajan sisällä ja luulen, että osittain ne iskivät väsymyksen vuoksi.
Olin itseasiassa lopettamassa blogin kirjoittamisen. Tai noh, ollaan nyt rehellisiä. Harkitsin jo hetken koko harrastuksesta luopumista. Mutta sitten avasin suuni, kerroin tilanteen ponin omistajalle ja valmentajallemme, keskustelin kotona miehen kanssa tilanteesta ja jollakin tavalla vain hyväksyin tilanteen tiedostaen sen, että olotila ei ole pysyvä eikä varmasti pitkäaikainen ja johtuu enimmäkseen siitä, että en saa tarpeeksi lepoa.
Tuosta on nyt joitakin viikkoja tai ehkä kuukausi aikaa ja olo on jo ihan toinen. Onneksi en silloin tehnyt ratkaisua joka nyt kaduttaisi.
Mikä muuttui? Noh, elämässä ei juuri mikään. Mies ei ole nyt ollut työreissuissa (ei väsymykseni vuoksi vaan ihan siitä syystä, että nyt on töitä ollut lähempänä). Koulun suhteen totesin, että turha ottaa nyt tältä syksyltä suurta stressiä siitä, panostan siihen ensi vuonna paremmin (Luka menee hoitoon ja itse siirryn päiväopiskelijaksi) ja teen nyt vain sen mihin näillä resursseillani kykenen. Muuten Luka nukkuu edelleen yhtä hyvin ja huonosti, riippuen siitä mitä muuta on meneillään. Suurin muutos tapahtui korvien välissä ja siinä, että olin sanonut ääneen ajatukseni ja sen, että kaikki stressaa, väsyttää ja ketuttaa. En joutunut olemaan enää ajatusteni kanssa yksin vaan joku tiesi mitä taistelua käyn pääni sisällä.
Mutta tämä on valjakkoajo-blogi, ei kaamosmasentuneen kotiäidin purkupaikka - vaikka siis itseasiassahan tämä sellaisena kyllä minulle monesti toimii ja sallittakoon se välillä, minun bloginihan tämä on ;)
Spartan kanssa treenaamme tämän loppuvuoden heikkouksia vahvistaen. Sparta tarvitsee lisää voimaa ja sitä kautta liikeratoja. Kuolaintuntumasta pitäisi saada sille hyväksyttävämpi asia. Piiskan käyttö pitäisi ns. normalisoida (kuski ei saa tehdä siitä mitään suurta numeroa jolloin ponikaan ei tee) ja mäkivyötä kiristää. Siirtymiset kuntoon. Omassa ajossani heikkoa on vinouteni joka johtaa siihen, että vasen käsi on helposti kova ja vien käsiä kroppani oikealle puolelle etenkin vasemmassa kierroksessa. Käsi pitäisi saada ajattelemaan enemmän eteen, olemaan pehmeä ja tasainen.
Lähdimme hakemaan minulle tasaista kättä achenbach-ohjasotteen avulla. Sain valmentajalta kotitreenikaveriksi simulaattorin jolla kättä harjoittaa. Kovasti kävin kamppailua tämän aiheen kanssa, koska käsi ei vain tuota ohjasotetta omannut ja ajot alkoivat olla jo vähän sellaista itkun nieleskelyä, kun milloin kädet olivat niin kipeät ja milloin tuntui, että olen vain niin sekaisin, etten enää tiedä mitä tehdä. Kuitenkin tuossa todettuani olevani vain niin turkasen väsynyt nyt, päätettiin että achenbachille annetaan uusi mahdollisuus ensi kauden jälkeen ja nyt keskitytään muihin asioihin ja haetaan se ajatus käsi eteen ihan vanhalla tutulla ohjasotteella. Simulaattori jää silti treenikaverikseni ja sen kanssa pystyn edelleen harjoittamaan kättäni jotta se olisi ehkä ensi syksynä valmiimpi vastaanottamaan tämän ohjasotteen. Achenbachissa on monta etua: se rajoittaa käden liikettä jonkin verran joka on Spartan kanssa hyvä asia. Lisäksi kun siirrytään tasolla ylöspäin ja kouluohjelmiin tulee yhdellä kädellä ajettavat tehtävät mukaan niin achenbach on tarpeen. Mutta ensi kaudella kilpailemme edelleen helpolla tasolla joten annetaan nyt minun korvienvälille hieman armoa ja odotetaan levollisempia hetkiä vaikean asian opetteluun.
Tällä hetkellä työn alla on erityisesti Spartan ylälinjan kehittäminen oikeaan suuntaan eli lihakset pitkiksi ja rennoiksi, takaosan työskentelyn tehostaminen, asetukset ja taivutusten vaihdot sekä muodon säätely. Lisäksi olemme hiljalleen alkaneet treenaamaan myös pysähdyksiä.
Aika paljon tässä syksyn aikana on tullut ahaa-elämyksiä erityisesti omassa käden käytössäni. Lähinnä sellaisia, että tunnistan paremmin kun oma käsi on esimerkiksi liian kova. Tiedän mitä asioita katsoa ponissa ja sen sijaan, että lähtisin korjaamaan tekemällä kädellä paljon, yritänkin työntää kättä eteen ja useimmiten se onkin ollut juuri se mitä on sillä hetkellä pitänyt tehdä. Ei mitään suuria asioita, mutta olemme ehkä oppineet Spartan kanssa kommunikoimaan keskenämme paremmin. Tai minä olen oppinut hieman paremmin tulkitsemaan sen viestejä. Pitäisi kirjoitella blogin puolelle nyt vähän enemmän meidän treeneistä, koska vaikka tuntuu välillä että junnaamme paikallaan, lopulta kun asiaa miettii, tapahtuu aika paljon sellaisia pieniä asioita joilla on kuitenkin aika suuri merkitys...
Postauksen kuvat on jo lokakuun alusta, kun taisimme ihan ekaa kertaa ajaa achenbachilla. Ei siis kannata katsoa käsiäni kuin oppikirjaa, ne eivät toimineet vielä tuossa vaiheessa lainkaan, hah!
Tämä syksy on ollut aika... Hieno ja kamala yhtä aikaa. Hieno sen kannalta, että Lukan kanssa on mennyt hienosti, hän on niin kiltti lapsi ja kehitystä on ollut taas ihana seurata. Luka on nyt 10kk ja kävelee jo aika pitkiäkin matkoja ilman tukea, horjuvasti mutta kuitenkin... Esikoisellamme Lotalla esikoulu on alkanut hyvin ja hän on kovin innokas opiskelijan alku - tänään olivat harjoitelleet ruotsia ja sitä kovasti treenailtiin lisää! Toivottavasti tytölle tulee parempi kielipää kuin vanhemmilleen, itsehän puhun kyllä sujuvaa englantia mutta siihen loppuukin oma kielitaitoni. Mitäs muuta mukavaa tässä on ollut... Ystävien kanssa muutamia illanviettoja ja mieheni kanssa pääsimme ensimmäistä kertaa koko meidän parisuhteen aikana yhdessä reissuun! Vietimme kolme päivää Riikassa ja oli kyllä mukavaa ja rentouttavaa - mitä nyt mies oli kuumeessa ensimmäisen päivän ja itse tulin kuumeeseen toisena päivänä...
Mutta on tämä ollut taas rankkaa ja väsyttävääkin. Syksyt ovat aika usein minulle vaikeita, ihan kuten aika monelle muullekin. Nyt siihen päälle se, että Luka on tehnyt aika ahkerasti hampaita (10kk ja 8 hammasta) ja oikeastaan jokaisen hampaan puhjetessa on sairastanut jonkinasteisen flunssan, joten tällöin yöt ovat olleet kyllä katkonaisia... Olen yrittänyt kovasti opiskella koko syksyn ja tutkintotilaisuus lähestyy. Mies teki alkusyksyn aika paljon reissutöitä joten se toi omat haasteensa.
Huomasinkin sitten lopulta, että nyt meinaa mennä kuppi nurin ihan täysin. Mikään ei kiinnostanut, kaikki tuntui hankalalta. Luonnollisesti myös ajaminen. Se on ollut niin suuri henkireikä ja nyt alkoi tuntua, että sekin tökkii. Ajo ei sujunut, kaikki tuntui vaan vaikealta, tallille lähteminen oli raskasta. Olin kotonakin vain väsynyt ja kärttyinen kaikille. Sairastelin pari flunssaakin aika lyhyen ajan sisällä ja luulen, että osittain ne iskivät väsymyksen vuoksi.
Olin itseasiassa lopettamassa blogin kirjoittamisen. Tai noh, ollaan nyt rehellisiä. Harkitsin jo hetken koko harrastuksesta luopumista. Mutta sitten avasin suuni, kerroin tilanteen ponin omistajalle ja valmentajallemme, keskustelin kotona miehen kanssa tilanteesta ja jollakin tavalla vain hyväksyin tilanteen tiedostaen sen, että olotila ei ole pysyvä eikä varmasti pitkäaikainen ja johtuu enimmäkseen siitä, että en saa tarpeeksi lepoa.
Tuosta on nyt joitakin viikkoja tai ehkä kuukausi aikaa ja olo on jo ihan toinen. Onneksi en silloin tehnyt ratkaisua joka nyt kaduttaisi.
Mikä muuttui? Noh, elämässä ei juuri mikään. Mies ei ole nyt ollut työreissuissa (ei väsymykseni vuoksi vaan ihan siitä syystä, että nyt on töitä ollut lähempänä). Koulun suhteen totesin, että turha ottaa nyt tältä syksyltä suurta stressiä siitä, panostan siihen ensi vuonna paremmin (Luka menee hoitoon ja itse siirryn päiväopiskelijaksi) ja teen nyt vain sen mihin näillä resursseillani kykenen. Muuten Luka nukkuu edelleen yhtä hyvin ja huonosti, riippuen siitä mitä muuta on meneillään. Suurin muutos tapahtui korvien välissä ja siinä, että olin sanonut ääneen ajatukseni ja sen, että kaikki stressaa, väsyttää ja ketuttaa. En joutunut olemaan enää ajatusteni kanssa yksin vaan joku tiesi mitä taistelua käyn pääni sisällä.
Mutta tämä on valjakkoajo-blogi, ei kaamosmasentuneen kotiäidin purkupaikka - vaikka siis itseasiassahan tämä sellaisena kyllä minulle monesti toimii ja sallittakoon se välillä, minun bloginihan tämä on ;)
Spartan kanssa treenaamme tämän loppuvuoden heikkouksia vahvistaen. Sparta tarvitsee lisää voimaa ja sitä kautta liikeratoja. Kuolaintuntumasta pitäisi saada sille hyväksyttävämpi asia. Piiskan käyttö pitäisi ns. normalisoida (kuski ei saa tehdä siitä mitään suurta numeroa jolloin ponikaan ei tee) ja mäkivyötä kiristää. Siirtymiset kuntoon. Omassa ajossani heikkoa on vinouteni joka johtaa siihen, että vasen käsi on helposti kova ja vien käsiä kroppani oikealle puolelle etenkin vasemmassa kierroksessa. Käsi pitäisi saada ajattelemaan enemmän eteen, olemaan pehmeä ja tasainen.
Lähdimme hakemaan minulle tasaista kättä achenbach-ohjasotteen avulla. Sain valmentajalta kotitreenikaveriksi simulaattorin jolla kättä harjoittaa. Kovasti kävin kamppailua tämän aiheen kanssa, koska käsi ei vain tuota ohjasotetta omannut ja ajot alkoivat olla jo vähän sellaista itkun nieleskelyä, kun milloin kädet olivat niin kipeät ja milloin tuntui, että olen vain niin sekaisin, etten enää tiedä mitä tehdä. Kuitenkin tuossa todettuani olevani vain niin turkasen väsynyt nyt, päätettiin että achenbachille annetaan uusi mahdollisuus ensi kauden jälkeen ja nyt keskitytään muihin asioihin ja haetaan se ajatus käsi eteen ihan vanhalla tutulla ohjasotteella. Simulaattori jää silti treenikaverikseni ja sen kanssa pystyn edelleen harjoittamaan kättäni jotta se olisi ehkä ensi syksynä valmiimpi vastaanottamaan tämän ohjasotteen. Achenbachissa on monta etua: se rajoittaa käden liikettä jonkin verran joka on Spartan kanssa hyvä asia. Lisäksi kun siirrytään tasolla ylöspäin ja kouluohjelmiin tulee yhdellä kädellä ajettavat tehtävät mukaan niin achenbach on tarpeen. Mutta ensi kaudella kilpailemme edelleen helpolla tasolla joten annetaan nyt minun korvienvälille hieman armoa ja odotetaan levollisempia hetkiä vaikean asian opetteluun.
Tällä hetkellä työn alla on erityisesti Spartan ylälinjan kehittäminen oikeaan suuntaan eli lihakset pitkiksi ja rennoiksi, takaosan työskentelyn tehostaminen, asetukset ja taivutusten vaihdot sekä muodon säätely. Lisäksi olemme hiljalleen alkaneet treenaamaan myös pysähdyksiä.
Aika paljon tässä syksyn aikana on tullut ahaa-elämyksiä erityisesti omassa käden käytössäni. Lähinnä sellaisia, että tunnistan paremmin kun oma käsi on esimerkiksi liian kova. Tiedän mitä asioita katsoa ponissa ja sen sijaan, että lähtisin korjaamaan tekemällä kädellä paljon, yritänkin työntää kättä eteen ja useimmiten se onkin ollut juuri se mitä on sillä hetkellä pitänyt tehdä. Ei mitään suuria asioita, mutta olemme ehkä oppineet Spartan kanssa kommunikoimaan keskenämme paremmin. Tai minä olen oppinut hieman paremmin tulkitsemaan sen viestejä. Pitäisi kirjoitella blogin puolelle nyt vähän enemmän meidän treeneistä, koska vaikka tuntuu välillä että junnaamme paikallaan, lopulta kun asiaa miettii, tapahtuu aika paljon sellaisia pieniä asioita joilla on kuitenkin aika suuri merkitys...
Postauksen kuvat on jo lokakuun alusta, kun taisimme ihan ekaa kertaa ajaa achenbachilla. Ei siis kannata katsoa käsiäni kuin oppikirjaa, ne eivät toimineet vielä tuossa vaiheessa lainkaan, hah!
tiistai 1. elokuuta 2017
102. Savijärven kilpailut
Hei vaan hei teille jotka siellä vielä ehkä jaksatte odotella, että tännekin jotain ilmestyisi! Savijärven valjakkokisat olivat tuossa pari viikkoa takaperin ja tämä postaus on odotellut sitä, että pääsisin itse reissulta kotiin, hah! Tulin nimittäin sunnuntaina 23.7 Sipoosta kotiin, vaihdoin laukkuun puhdasta vaatetta ja lähdimme perheen kanssa viikoksi Lappiin. Nyt on palattu arkeen, joten onnistui tietokoneenkin avaaminen.
Savijärven kisoihin lähdettiin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona, koska hyvinkin poikkeuksellisesti meidän ensimmäinen osakoe oli jo torstaina! Lähtijöitä oli niin runsaasti (PM-kisat, paljon osallistujia suomalaisten lisäksi mm. Norjasta, Ruotsista ja Virosta) ettei kaikkien luokkien koulukokeita olisi mitenkään pystynyt ajamaan perjantaina.
Ajoin Spartan keskiviikkona illalla ja aikamoisen jännittyneellä vieterijäniksellä tuli ajeltua, kun kentän laidassa rakennettiin telttoja ja ympärillä pärräsi traktoreita, mönkijöitä ym. Eihän Sparta normaalioloissa välitä tuon taivaallista oikeastaan mistään, mutta nyt oli ehkä senkin rautaisille hermoille yksinkertaisesti aivan liikaa kaikkea. Sinänsä oli hyvä näyttää sille, että nyt saattaa olla tapahtumaa hieman enemmän kuin meidän aikaisemmissa yhteisissä kisoissa.
Luokkien jako kahdelle eri päivälle (torstaina kansallisten-, perjantain KV-luokkien koulukokeet) mahdollisti meille nyt sen, että saimme kouluverryttelyyn valmentajan hieman antamaan verkkavinkkejä. Poni tuntui todella hyvältä ja sopivan virkeältä. Oli kiva ajaa alusta asti. Sindan Heidin läsnäolo rauhoitti myös omia hermojani. Jotain kuitenkin tapahtui, kun menimme odottelemaan vuoroamme kouluradalle. Tapahtuiko jotain omassa ajossani? Oliko ahdas tila ponille liikaa? Jälkiviisaana totesin, että olisi pitänyt vain kävellä sen kanssa siellä, kun tilaa oli niin vähän. Ainakin siinä kohtaa olisi vain pitänyt ottaa käyntiin ja antaa ohjaa, kun se meni edestä aika tyhjäksi. Mutta radalle vain ja kestohymy naamalle (nyt sen jopa muistin!).
Jos kaivan radasta jotain hyvää - ja siinä oli oikeasti hyviä asioita! - niin ainakin sen, että poni oli energinen, sain esitettyä erot koottuihin ja lisättyihin raveihin (vaikka meidän kohdalla ei voi vielä puhua kootusta eikä lisätystä, mutta sinne päin...) ja hymyilin ainakin melkein koko radan! Joihinkin kohtiin tuomarit vaativat edelleenkin energiaa lisää, mutta suunta on oikea. Pari rikkoa otin myös ja edelleen siirtymiset alaspäin (ravista käyntiin, käynnistä pysähdykseen) on meille haastavia. Mutta "ylöspäin" alkaa jo sujua, joten taas suunta on oikea! Tyytyväinen olin rataan ja ihan hyvillä mielin ajelin ulos.
Ja kyllähän se mieli vain kirkastui, kun kuulimme tulleemme toiseksi tässä osakokeessa! JIPPII!! Koulukokeen sijoitus tuntuu varmaankin parhaimmalta kaikista sijoituksista, tai ainakin tähän asti :D
Torstaina meillä oli myös ensimmäistä kertaa (Spartan kanssa yhdessä) vet check josta toki saimme luvan jatkaa kilpailua.
B-osuus eli esteosuus alkoi hyvin, tuo lippueste oli mukavan sujuva ensimmäinen este josta sai suorituksen hyvään vauhtiin. Toinen este eli ns. kolmioeste, joka tuossa kuvassa suihkulähteen takana oli jo aika paljon tiukempi, mutta sujui hyvin sekin. Kolmas este eli tuo keskimmäisessä kuvassa oleva kujaeste olikin sitten se, jossa tapahtui "OHO" eli ajoimme yhden portin väärään suuntaan. Onneksi se tuli huomattua esteen sisällä vaikka sillä hetkellä en ollut itse varma kuin vain siitä, että väärin tuli ajettua ja se pitää korjata nyt, vasta jälkeenpäin ymmärsin missä virhe tapahtui.
Se 20vp maksoi meille kuitenkin tämän osakokeen sijoituksen. Ei mahda mitään, seuraavalla kerralla ollaan taas tarkempia!
Ja eihän sillä sijoituksella ole väliä, kunhan ruusuke on sinivalkoinen ;) Voitimme nimittäin luokkamme tarkkuusosakokeen! Poni pääsi palkintojenjakoon ja hauskuutti taas yleisöä tekemällä vähän omia joulujuhlaliikkeitä kunniakierrokselle lähtiessä.
Seuraava ja samalla tämän vuoden viimeinen kolmen osakokeen kilpailu on Loimaalla syyskuussa. Sen jälkeen onkin ankaraa treeniä seuraavaa kisakautta kohti.
Savijärven kisoihin lähdettiin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona, koska hyvinkin poikkeuksellisesti meidän ensimmäinen osakoe oli jo torstaina! Lähtijöitä oli niin runsaasti (PM-kisat, paljon osallistujia suomalaisten lisäksi mm. Norjasta, Ruotsista ja Virosta) ettei kaikkien luokkien koulukokeita olisi mitenkään pystynyt ajamaan perjantaina.
Ajoin Spartan keskiviikkona illalla ja aikamoisen jännittyneellä vieterijäniksellä tuli ajeltua, kun kentän laidassa rakennettiin telttoja ja ympärillä pärräsi traktoreita, mönkijöitä ym. Eihän Sparta normaalioloissa välitä tuon taivaallista oikeastaan mistään, mutta nyt oli ehkä senkin rautaisille hermoille yksinkertaisesti aivan liikaa kaikkea. Sinänsä oli hyvä näyttää sille, että nyt saattaa olla tapahtumaa hieman enemmän kuin meidän aikaisemmissa yhteisissä kisoissa.
Luokkien jako kahdelle eri päivälle (torstaina kansallisten-, perjantain KV-luokkien koulukokeet) mahdollisti meille nyt sen, että saimme kouluverryttelyyn valmentajan hieman antamaan verkkavinkkejä. Poni tuntui todella hyvältä ja sopivan virkeältä. Oli kiva ajaa alusta asti. Sindan Heidin läsnäolo rauhoitti myös omia hermojani. Jotain kuitenkin tapahtui, kun menimme odottelemaan vuoroamme kouluradalle. Tapahtuiko jotain omassa ajossani? Oliko ahdas tila ponille liikaa? Jälkiviisaana totesin, että olisi pitänyt vain kävellä sen kanssa siellä, kun tilaa oli niin vähän. Ainakin siinä kohtaa olisi vain pitänyt ottaa käyntiin ja antaa ohjaa, kun se meni edestä aika tyhjäksi. Mutta radalle vain ja kestohymy naamalle (nyt sen jopa muistin!).
Ja kyllähän se mieli vain kirkastui, kun kuulimme tulleemme toiseksi tässä osakokeessa! JIPPII!! Koulukokeen sijoitus tuntuu varmaankin parhaimmalta kaikista sijoituksista, tai ainakin tähän asti :D
Torstaina meillä oli myös ensimmäistä kertaa (Spartan kanssa yhdessä) vet check josta toki saimme luvan jatkaa kilpailua.
Perjantaina meillä olikin sitten välipäivä. Lepopäivästä ei voi todellakaan puhua, koska PM-koulusuoritusten lomassa kävelimme ahkerasti aamusta asti lauantain maratonesteitä. Hieman meinasi olla jännitystä ilmassa jo heti kävellessä, koska esteet olivat VAIKEITA! Aivan sairaan hienoja, kuten kuvista näette, mutta meille todella vaikeita ja ahtaita.
Maratonaamu valkeni ja lähdimme A-osuudelle. Vähän saatiin jo tällä kertaa laukatakin, sen verran nopeammassa tempossa piti rata suorittaa, mutta sehän sopi sekä meille että Spartalle. Se ei onneksi maastossa kyttäile mitään. A-osuudesta ei sen kummempaa sanottavaa, tällä kertaa tielle osui vain jänis, ei sentään yhtään hirvieläintä...
B-osuus eli esteosuus alkoi hyvin, tuo lippueste oli mukavan sujuva ensimmäinen este josta sai suorituksen hyvään vauhtiin. Toinen este eli ns. kolmioeste, joka tuossa kuvassa suihkulähteen takana oli jo aika paljon tiukempi, mutta sujui hyvin sekin. Kolmas este eli tuo keskimmäisessä kuvassa oleva kujaeste olikin sitten se, jossa tapahtui "OHO" eli ajoimme yhden portin väärään suuntaan. Onneksi se tuli huomattua esteen sisällä vaikka sillä hetkellä en ollut itse varma kuin vain siitä, että väärin tuli ajettua ja se pitää korjata nyt, vasta jälkeenpäin ymmärsin missä virhe tapahtui.
Maratonesteellä portit ajetaan siinä järjestyksessä missä ne on ratapiirroksessa kerrottu. Meillä tällä esteellä A, B, C, E, F. Eli ei D-porttia ollenkaan. Kun portti on ajettu, se on vapaa eli sen läpi saa mennä miten päin tahansa. Mutta ennen kun se on ajettu oikeinpäin oikeassa kohdassa, sen läpi ei saa ajaa ollenkaan. Ajoimme portit A ja B oikein, mutta sitten tapahtui ajatuskatko ja ajauduimme C-portista väärään suuntaan läpi. Väärinajotilanteessa korjaaminen tapahtuu niin, että palataan siihen missä virhe tapahtui. Joten koukkasimme C-portin uudestaan oikeinpäin ja jatkoimme matkaa. Jos olisimme ajaneet esimerkiksi A, B, C väärään suuntaan, E ja sitten tajunneet että hetkinen, olisimme edelleen ajaneet uudelleen C oikeaan suuntaan, D, E, F ja ulos... Kun virhe tapahtuu, kaikki portit ovat vapaita eli tavallaan kahta virhettä ei voi tehdä toistensa perään. Noh, se siitä. Kallis virhe maksoi meille 20 virhepistettä. Neljäs este eli kivieste oli minulle se peikko etukäteen, mutta poikkesin suunniteltulta reitiltä vain kerran (koukaten hieman kauempaa) ja muuten se meni ihan ok, hitaassa ravissa. Viides este eli mökkieste oli mukava, vaikkakin sekin vaati kyllä todella paljon keskittymistä ja viimeinen este olikin sitten jo todella tiukka. Mutta näiltä esteiltä ilman virheitä. Lopputulos ajan sisällä (ei liian lujaa eikä liian hitaasti) ja 20vp siltä kolmannelta esteeltä. Kuitenkin hyväksytty tulos, joka on meidän tavoite ollut joka kerta.
Se 20vp maksoi meille kuitenkin tämän osakokeen sijoituksen. Ei mahda mitään, seuraavalla kerralla ollaan taas tarkempia!
Sunnuntain tarkkuuteen lähdimme sillä ajatuksella, että kokonaiskisan sijoituksesta ei enää tarvitse haaveillakaan, mutta nyt ajetaan sitten tarkkuuden sijoituksesta täpöillä! Vähän pystyi ottamaan riskejä enemmän, kun ei ollut tarvetta laskea kuinka monta palloa voidaan ottaa alas, jotta pysytään sijoituksessa kiinni jne. Lähdimmekin reippaasti ykkösportille ja oikeastaan koko radan pystyi ajamaan aika hyvin eteen. Tässä tarkkuuskokeessa oli se suuri plussa aikaisempiin verrattuna, että uskalsin laukata monta porttia peräkkäin ilman mitään ongelmia. Ponihan siis laukkaa, se on vain omasta silmästä ja uskalluksesta kiinni ollut koko ajan. Spartaa oli jopa ehkä mukavampi ajaa laukassa, kun siinä askellajissa sen ainoa ajatus on eteenpäin, ravissa se alkaa välillä arpoa että mennäänkö oikealle vai vasemmalle vai sittenkin oikealle... Ponin omistaja sanoi maaliintulon jälkeen, että nyt ei ole sijoituksella väliä tuolla radalla! Teimme nimittäin ensimmäisen nollaradan!
Ja eihän sillä sijoituksella ole väliä, kunhan ruusuke on sinivalkoinen ;) Voitimme nimittäin luokkamme tarkkuusosakokeen! Poni pääsi palkintojenjakoon ja hauskuutti taas yleisöä tekemällä vähän omia joulujuhlaliikkeitä kunniakierrokselle lähtiessä.
Voihan tähän viikonloppuun siis olla todella tyytyväinen! Vähän mieltä kaihertaa se 20vp maratonilta, koska ilman sitä olisi rivissä vielä kolmas ruusuke - kokonaiskilpailun voitosta. Virheistä kuitenkin oppii ja jatkossa keskitymme vielä paremmin! Ja sattuuhan näitä "paremmissakin piireissä", joten pitää vähän antaa itselleen nyt armoa ja taputella olalle hyvistä suorituksista. Maraton oli meille muutenkin nyt vaikein tähän asti, hyväksyttyyn suoritukseen saa olla oikein tyytyväinen.
Seuraava ja samalla tämän vuoden viimeinen kolmen osakokeen kilpailu on Loimaalla syyskuussa. Sen jälkeen onkin ankaraa treeniä seuraavaa kisakautta kohti.
maanantai 10. heinäkuuta 2017
101. Loimaan valjakkokilpailut
Tämä postaus on kamalan myöhässä, koska tiedättehän, kesä ja kiireet. Mutta palataan nyt sitten hieman ajassa taaksepäin, katsotaan paljonko muistan. Onneksi on kuvat ja videot tukena.
16-18.6.2017 vietettiin toistaiseksi kesän parasta viikonloppua kelien puolesta ainakin tuolla Loimaalla. Keli todellakin helli meitä. Torstai-illan verryttely hoidettiin samoin kuin Ypäjällä, eli kävelyttäen ponia. Vähän haetaan edelleen, että mikä se on se paras tapa hoitaa edellisen päivän liikunta, koska ponilla voisi kouluradalla olla energiaa edelleen enemmän. Palataan tähän hieman myöhemmin...
Tein sen virheen, että otin uudet ohjat ensimmäistä kertaa käyttöön perjantaina. Ja nehän oli paljon painavammat kuin tutut antislipit! Otimme vain hieman käyntiä, hieman ravia ja sitten laukkaa kumpaankin suuntaan ja sitten jäimme vain odottelemaan vuoroamme. En noin nopeasti saa/osaa vielä ajaa ponia rehelliselle tuntumalle ja pyöreäksi ja nyt uusilla ohjilla se oli vieläkin vaikeampaa, mutta nyt ei haluttu taas kerran väsyttää sitä ennen koulurataa ja siten rämpiä maiskuttaen lopputervehdykseen. Poniin jäikin virtaa nyt liikkua ihan omalla moottorilla, mutta ei se mikään suuri moottori ollut vieläkään, ehkä sellainen 1.3L yskivä bensavehje... Ihan tyytyväinen olin suoritukseen ja Sparta lähti jopa peruutukseen rennosti (toki paperissa sitten luki, että liian lyhyt, mutta tässä kohtaa mielummin rento ja lyhyt kuin jännittynyt peruutus). Energia puuttui ja siksi lisäykset ja kootut ravit ovat edelleen kateissa...
Loppu perjantai menikin sitten maratonesteitä harjotellessa ja lauantaihin valmistautuessa.
Maratonille lähdimme hyvillä mielin virkeällä ponilla ja toivoen, että tällä kertaa ei eteen hyppäisi peura eikä mikään muukaan eläin. Toiveeseen vastattiin ja A-osuus meni suunnitelmien mukaan hyvässä tempossa, ajassa ja ilman peurakolareita. Taukopaikalla ponia jäähdyteltiin ja kyytiläiset saivat myös juodakseen - oli ihan hieman kuuma keli!
Esteet sujuivat melkein juuri niin kuin suunniteltiin. Parille esteelle oli jo mietittynä vaihtoehtoisia reittejä, jos liian ahtaat reitit tuntuisivat huonoilta ja lopulta tulikin valittua ne pitkät tiet. Sujuvampi parempi meidän kohdalla. Mutta Sparta laukkasi esteillä todella hyvin, haki laukalle kaarteissa myös itse ja lähti esteiltä ihan kohtalaisen hyvin ulos. Pari mokaa tein, kolmannella esteellä hukkasin reitin ja piti ihan stopata jotta löysin kulkuväylän joka on vapaa (ei sisältänyt portteja joita ei saanut ajaa vielä) ja viimeisellä esteellä olin niin menossa ulos, että unohdin kertoa ponille että ajetaan tosiaan esteeltä pois, se oli sujahtamassa vielä esteen sisään... Mutta muuten ilman virhepisteitä ja ajassa maaliin.
Sunnuntain tarkkuusradalle olikin sitten viimeisen päälle energinen ja viritetty poni vaunujen edessä! Näin ollen tarkkusrataa olikin mukava ajaa. Pallot otettiin alas sieltä mistä etukäteen ajattelin, että ne voi tippua. Jos etukäteen tietää, miksei aja niin ettei ne tipu?! Noh, mutta nro 17 tippui sentään ulkopuolelta, kun olin varma että sieltä tulee pallo alas sisäpuolelta... Puolustuksekseni sanon, että poni ei tullutkaan niin nopeasti kiinni kuin olen sen tottunut tulevan! Taisin sanoakin, että "nyt lähti näpistä"! Ei nyt sentään niin pahasti, mutta aika terävästi poni lähti kun pyysin sen ottamaan vähän lisää jalkoja mahan alle pitkän välimatkan takia. Seuraava pallo tuli sitten portilta nro 18, vähän samaa vikaa, en valmistellut kaarteeseen riittävän hyvin. Mutta moni muu oikeasti vaikea kohta meni hienosti. Oli todella mukava ajaa, kun Sparta oli itse menossa niin hyvin eteenpäin.
Mainetta ja kunniaa ei tältä reissulta saatu, mutta kokemusta senkin edestä ja mukavan viikonlopun valjakkoajon parissa.
Mutta operaatio ponille virtaa kouluaitojen sisälle? Olen miettinyt, että ehkä siinä tapahtuu jonkinlainen jäätyminen omaltakin osaltani, koska tarkkuusradalle menee varmasti jo paljon rennommalla mielin itsekin. Eli omaa mielenhallintaa kehiin (mitä, voiko sitä syödä?). Spartan suhteen jotain muutoksia ruokintaan tulossa ja lisäksi nyt varmastikin ajetaan kouluosuutta edeltävänä päivänä. Olisi ehkä kiva kokeilla päästä maastoon ajamaan ja antaa sen tuulettaa korvienväliään ja katsoa, olisiko sillä positiivinen vaikutus seuraavaan päivään. Nyt maratonin jäljiltä se oli nimittäin tarkkuudessa niin hyvä ja terävä. Katsotaan, katsotaan...
16-18.6.2017 vietettiin toistaiseksi kesän parasta viikonloppua kelien puolesta ainakin tuolla Loimaalla. Keli todellakin helli meitä. Torstai-illan verryttely hoidettiin samoin kuin Ypäjällä, eli kävelyttäen ponia. Vähän haetaan edelleen, että mikä se on se paras tapa hoitaa edellisen päivän liikunta, koska ponilla voisi kouluradalla olla energiaa edelleen enemmän. Palataan tähän hieman myöhemmin...
Tein sen virheen, että otin uudet ohjat ensimmäistä kertaa käyttöön perjantaina. Ja nehän oli paljon painavammat kuin tutut antislipit! Otimme vain hieman käyntiä, hieman ravia ja sitten laukkaa kumpaankin suuntaan ja sitten jäimme vain odottelemaan vuoroamme. En noin nopeasti saa/osaa vielä ajaa ponia rehelliselle tuntumalle ja pyöreäksi ja nyt uusilla ohjilla se oli vieläkin vaikeampaa, mutta nyt ei haluttu taas kerran väsyttää sitä ennen koulurataa ja siten rämpiä maiskuttaen lopputervehdykseen. Poniin jäikin virtaa nyt liikkua ihan omalla moottorilla, mutta ei se mikään suuri moottori ollut vieläkään, ehkä sellainen 1.3L yskivä bensavehje... Ihan tyytyväinen olin suoritukseen ja Sparta lähti jopa peruutukseen rennosti (toki paperissa sitten luki, että liian lyhyt, mutta tässä kohtaa mielummin rento ja lyhyt kuin jännittynyt peruutus). Energia puuttui ja siksi lisäykset ja kootut ravit ovat edelleen kateissa...
 |
| © Sallis Lindqvist |
 |
| © Sallis Lindqvist |
Loppu perjantai menikin sitten maratonesteitä harjotellessa ja lauantaihin valmistautuessa.
Maratonille lähdimme hyvillä mielin virkeällä ponilla ja toivoen, että tällä kertaa ei eteen hyppäisi peura eikä mikään muukaan eläin. Toiveeseen vastattiin ja A-osuus meni suunnitelmien mukaan hyvässä tempossa, ajassa ja ilman peurakolareita. Taukopaikalla ponia jäähdyteltiin ja kyytiläiset saivat myös juodakseen - oli ihan hieman kuuma keli!
Esteet sujuivat melkein juuri niin kuin suunniteltiin. Parille esteelle oli jo mietittynä vaihtoehtoisia reittejä, jos liian ahtaat reitit tuntuisivat huonoilta ja lopulta tulikin valittua ne pitkät tiet. Sujuvampi parempi meidän kohdalla. Mutta Sparta laukkasi esteillä todella hyvin, haki laukalle kaarteissa myös itse ja lähti esteiltä ihan kohtalaisen hyvin ulos. Pari mokaa tein, kolmannella esteellä hukkasin reitin ja piti ihan stopata jotta löysin kulkuväylän joka on vapaa (ei sisältänyt portteja joita ei saanut ajaa vielä) ja viimeisellä esteellä olin niin menossa ulos, että unohdin kertoa ponille että ajetaan tosiaan esteeltä pois, se oli sujahtamassa vielä esteen sisään... Mutta muuten ilman virhepisteitä ja ajassa maaliin.
 |
| © Taru Pentikäinen |
 |
| © Taru Pentikäinen |
 |
| © Taru Pentikäinen |
 |
| © Taru Pentikäinen |
 |
| © Taru Pentikäinen |
 |
| © Sallis Lindqvist |
Sunnuntain tarkkuusradalle olikin sitten viimeisen päälle energinen ja viritetty poni vaunujen edessä! Näin ollen tarkkusrataa olikin mukava ajaa. Pallot otettiin alas sieltä mistä etukäteen ajattelin, että ne voi tippua. Jos etukäteen tietää, miksei aja niin ettei ne tipu?! Noh, mutta nro 17 tippui sentään ulkopuolelta, kun olin varma että sieltä tulee pallo alas sisäpuolelta... Puolustuksekseni sanon, että poni ei tullutkaan niin nopeasti kiinni kuin olen sen tottunut tulevan! Taisin sanoakin, että "nyt lähti näpistä"! Ei nyt sentään niin pahasti, mutta aika terävästi poni lähti kun pyysin sen ottamaan vähän lisää jalkoja mahan alle pitkän välimatkan takia. Seuraava pallo tuli sitten portilta nro 18, vähän samaa vikaa, en valmistellut kaarteeseen riittävän hyvin. Mutta moni muu oikeasti vaikea kohta meni hienosti. Oli todella mukava ajaa, kun Sparta oli itse menossa niin hyvin eteenpäin.
Mainetta ja kunniaa ei tältä reissulta saatu, mutta kokemusta senkin edestä ja mukavan viikonlopun valjakkoajon parissa.
 |
| © Sallis Lindqvist |
 |
| © Sallis Lindqvist |
Seuraava kisa onkin jo alle kahden viikon päästä! 20-23.7. ajetaan Savijärvellä Sipoossa valjakkoajon PM-kilpailut ja me olemme myös siellä! No, emme PM-kisoissa toki, mutta samana viikonloppuna ajettavassa 2-tason helppo A-luokassa kyllä. Meidän koulukoe ajetaan jo torstaina, koska kaikkia valjakoita ei olisi saatu ympättyä yhdelle päivälle millään. Perjantaina fiilistelemme sitten KV-luokkien menoa ja kävelemme maratonesteitä oikein hartaasti. Lauantaina on maratonin vuoro ja sunnuntaina tarkkuuden, eli loppuosakokeet menevät ihan totutusti.
Mutta operaatio ponille virtaa kouluaitojen sisälle? Olen miettinyt, että ehkä siinä tapahtuu jonkinlainen jäätyminen omaltakin osaltani, koska tarkkuusradalle menee varmasti jo paljon rennommalla mielin itsekin. Eli omaa mielenhallintaa kehiin (mitä, voiko sitä syödä?). Spartan suhteen jotain muutoksia ruokintaan tulossa ja lisäksi nyt varmastikin ajetaan kouluosuutta edeltävänä päivänä. Olisi ehkä kiva kokeilla päästä maastoon ajamaan ja antaa sen tuulettaa korvienväliään ja katsoa, olisiko sillä positiivinen vaikutus seuraavaan päivään. Nyt maratonin jäljiltä se oli nimittäin tarkkuudessa niin hyvä ja terävä. Katsotaan, katsotaan...
torstai 1. kesäkuuta 2017
100. Suurten ahaa-elämysten puolivuotinen
Arki rullaa tasaisena eteenpäin ja nyt ollaan jo kesäkuussa! Miten nopeasti tämä vuosi menee, jos nyt on jo puolet lusittu?! Mutta eikös se ole niin, että aika menee lujaa, kun on kivaa? Noh, mulla on ollut kivaa. Raskasta, väsyttävää ja samalla... kivaa! Vauva on ihana ja rauhallinen tyyppi joka pääosin nukkuu hyvin, olen siis jaksanut myös harrastaa Spartan kanssa. Onneksi, koska tämä on ollut kyllä sellainen suurien ahaa-elämysten puolivuotinen, ettei tosikaan. Ajattelin suurimmasta käännekohdasta hieman kirjoitella.
Helmikuussa palailtuani Spartan vaunuille, oli ajaminen yhtä seinän päähän lyömistä. Se jatkui vielä maaliskuussakin, osittain edelleen myös huhtikuussa. Ajot olivat sitä, että kymmenisen minuuttia yritin saada ponia taipumaan etenkin vasempaan kierrokseen ja sitten jouduin toteamaan ponin omistajalle, että tule sinä ajamaan tämä vino poni takaisin suoraksi. Olin siis kymmenessä minuutissa saanut ajettua suoran ponin vinoksi. Käynnissä kaikki kulki yleensä alkuun ihan hyvin ja pakka levisi sitten ravissa. Oli kyllä niin epätoivoinen olo, ettei tosikaan... Kaikkihan oli mennyt ihan hyvin vielä edellisen vuoden lopulla?
Lähdin hakemaan syytä erityisesti omasta kropastani. Tiesin, että ponin vinous on lähtöisin minusta, koska se ei ollut sitä aina - vain minun ajoni jälkeen *mutinaa*
Olin tuohon aikaan järkyttävän kipeä selästä ja hartioistani ja ihan erityisesti vasemmalta. Kävin hierotuttamassa lihaksia auki ja aloin arjessa kiinnittämään huomiota siihen, etten kannattelisi vauvaa aina vasemmalla kädelläni. Oikealla kädellä kun on helppo tehdä asioita, kuten laittaa vauvalle maitoa, syödä, juoda kahvia, imuroida, jnejne. on vauvan kantaminen helpompaa vasemmalla. Piti alkaa ihan systemaattisesti vaihtelemaan kättä, joka sen suurimman kuormituksen saa. Siitä alkoi hiljalleen yläkroppa kuntoutua. Vieläkin voisin tehdä enemmän, kuten venytellä...
Suurin muutoskohta oli kuitenkin se, kun ponin omistaja havaitsi, että roikut ehkä vähän sisäohjassa. Tein itsekin lopulta saman havainnon (koska eihän toisen sanomasta voi ottaa vielä vinkistä vaaria, pakko se on itse nähdä jotta voi alkaa jotain muuttaa). Heidi Sindan valmennuksessa viimeistään tajusin, että siitä sisäohjasta pitää pystyä päästämäänkin ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sain Spartan taipumaan kunnolla ja ainoa asia joka piti tehdä, oli päästää niistä naruista...
Tarkennan nyt tätä minkä olen vihdosta viimein monien, monien vuosien jälkeen tajunnut (ja huomataan, että ajossa ei ole pohkeita eikä istuntaa, kaikki tapahtuu ohjalla ja hieman vähemmän herkästi lentoon lähtevillä poneilla myös piiskalla):
Ulko-ohjalla annetaan tuki. Se määrittelee tahtia, säätää asetusta, antaa raamin ponille. Sisäohja asettaa, taivuttaa, kääntää. Mutta sisäohjasta tulee myös päästää. Ympyrää tehdessä ei voi vain koko ympyrää vetää sisäohjasta, vaan ympyrällä tulee myös useampi myötäys. Nykyään, kun saan Spartan ajettua kotioloissakin rehellisesti tuntumalle ja pyöreäksi, tuo myötäys ei näy sen liikkumisessa mitenkään. Asetus ja taivutus säilyy, vaikka sisäohjasta sormet hieman hellittävät. Toki jotain sen myötäyksen myötä tapahtuukin: ponin ylälinja pyöristyy ja selkä nousee ylös.
Alkuun teen tuota myötäystä jopa aika liioitellusti - se on tarpeellista minulle itselleni. Joudun vielä tekemään tämän todella tietoisesti, koska herkästi jään edelleen vetämään liikaa. Myöhemmin, kun poni on rehellisesti tuntumalla, pystyn itsekin ajamaan todella pienieleisesti ja myötääminen on riittävän suuri, kun vain avaan sormet nyrkistä.
Ei ajaminen toki ole näin yksioikoista, että kun haluaa ponin taipuvan niin päästää sisäohjasta ja *tadaa*. Ulko-ohjalla suoristan Spartaa välillä ympyrän aikana, tavallaan tsekkaan että se suoristuu ja on oikeasti lapojenkin kanssa mukana. Ilman tätä tarkistusta käy helposti niin, että poni taipuu muka kivasti, mutta lavat karkaavat ulos. Silloin ulko-ohja ei ole tukenut tarpeeksi.
Ja vaikka nykyään, kun poni on aika samanlainen molemmilta puolilta, ajaminen on juurikin näin musta-valkoista että ulko-ohja tukee ja sisäohja asettaa, tulee välillä tilanteita, kun pitää tehdäkin vasta-asetus jolloin sisäohja onkin se tukeva ohja ja ulko-ohja se, jolla täytyy tehdä pieni pidäte ja myötäys. Yleensä tilanne on se, että Sparta tuntuu jäävän hieman kiinni ulko-ohjaan ja tulee tavallaan vähän tyhjäksi sisältä. Silloin olen itse jäänyt roikkumaan liikaa ulko-ohjaan.
Sparta on hyvä opettaja sen puolesta, että se reagoi hyvin hyvin nopeasti ihan kaikkeen. Jos ajan sitä viisi minuuttia huonosti, korjaan tekemiäni virheitä koko loppuajon ja ehkä vielä seuraavankin. Jos taas alusta asti ajan sitä oikein, se palkitsee sen liikkumalla lopulta niin elastisesti ja kevyesti, että lopulta voi vain nautiskella eikä tarvitse tehdä "juuri mitään" (oman ajamisen voi jättää todella pienieleiseksi).
Olemme myös nyt löytäneet sen tavan jolla Sparta on hyvä verrytellä niin, että se on aika nopeastikin hyvä ajaa. Sen kanssa kannattaa laukata aika pian heti ajon alkuun, jotta sen lihakset lämpeävät ja aukeavat nopeammin.
Kohta vuosi takana Spartan kanssa työskentelyä ja kyllä me kehitytään, vitsit! Pitääkin tehdä joku video- ja kuvapostaus, niin näkee itsekin mistä on lähdetty ja mihin ollaan nyt tultu.
perjantai 12. toukokuuta 2017
99. Ypäjän kisat ja hollantilaisvalkit
Varmaan aika moni ellei jopa kaikki ihmiset siellä ruudun toisella puolen tietävät sen tunteen, kun on ihan kuoleman väsynyt? Noh, sellaista vähän ilmassa tällä puolella. Ypäjän kisaviikonloppuna sairastuin flunssaan ja siitä lähtien olo on ollut tukkoinen ja uupunut. Meillä edelleen pikkuinen nukkuu kiitettävän hyvin, vaikka onkin kaksi hammasta saanut aikaiseksi tässä lyhyen ajan sisällä, joten sellaista ongelmaa ei ole vaan kyse on nyt joko hormonitoimintaan liittyvistä asioista tai ihan siitepölyallergiasta... Kuka tietää, mutta odotan kyllä sitä aamua kun pystyisin taas heräämään niin, että silmät ihan oikeasti avautuvat ja sängystä jaksaa nousta edes lähes reippaasti (terveisin anti-aamuihminen).
Blogiinkaan en siis ole jaksanut raahautua kertomaan viime viikoista vaikka kirjoitettavaa olisikin ollut. Koska aikaa on nyt vähän rajallisesti niin haluan vain päivittää blogin takaisin ajan tasalle, jotta sitten kun jaksamista ja inspiraatiota on taas enemmän kirjoittaa, ei ole monen kuukauden takaisia asioita päivitettävänä. Lisäksi haluan edelleen pitää blogin lähinnä itseäni varten jotta pystyn palaamaan välillä taaksepäin katsomaan, mitä on tehty ja mistä on tultu.
Ypäjän kisaviikonloppu sujui odotetunlaisesti ja meillä on niin vähän kisoja takana, että jokainen reissu on vielä vähän sellaista opettelua. Mikä toimii ja mikä ei.
Tällä kerralla verryttelin (taas) ponia liikaa ennen koulurataa, mutta nyt kun sen on tehnyt kaksi kertaa, ehkä kolmannella kerralla jo uskoo että lyhyt verkka riittää? Sparta oli rento ja hyväntuulinen, mutta juurikaan minkäänlaisia koottuja tai lisättyjä raveja ei päästy esittämään, kun piti ylläpitää jatkuvasti ihan siinä perusravissa hyvää tempoa. Lisäksi pysähdykset olivat pois tuntumalta, kun poni ei vain olisi enää jaksanut. Kuskin moka.
Maratonille lähdettiin kuitenkin hyvillä mielin ja A-osuus meni oikein mallikkaasti, ei tullut kiire ja ponillakin oli jo heti maaliin tullessa hyvät sykkeet. B-osuudestakin suoriuduimme hyvin, ensimmäinen este oli ensimmäistä porttia (miten se ekan esteen eka portti tulee muka aina kamalan äkkiä vastaan?!) lukuun ottamatta hyvinkin sujuva. Tokalla esteellä oli enemmän tekemistä tiukissa kaarteissa ja ahtaissa väleissä, mutta hieman kun lennossa tehtiin reittisuunnitelmiin muutosta, päästiin siitäkin kunnialla. Kolmas este oli taas aika paljon sujuvampi ja helpompi, mutta ponissa alkoi jo näkyä tehty työ ja maalilaukat olivat vähän löysät. Neljäs este sisälsi paljon mäkiä ylös-alas ja niistä suoriuduttiin hyvin. Viides este oli taas meille vähän ahdas, tai siis reittisuunnitelmat olisi pitäneet olla heti paljon väljemmin tehdyt, mutta poni oli taas vähän reippaamman oloinen. Kuudes ja samalla viimeinen este oli meidän nopein, vaikka tehtiinkin aika tiukat tiet kaikkialle. Video nyt vain ekalta esteeltä.
Sunnuntain tarkkuuden aikana kuskilla taisi olla jo jonkin verran kuumetta, lisäksi kuumana kävi myös poni joten yhteisvaikutus oli vähän hermostunut, mutta silti lähtöviivan ylitettyämme kaikki sujui kuin vettä vain ja teimme puhtaan radan ja sijoituimme osakokeessa 2. sijalle. Nopeamminkin olisi poni pötkinyt, mutta mielummin vähän hitaammin, jos tuloksena näin on puhdas rata.
Kokonaiskisassa ei sijoitusta tullut, mutta kovassa seurassa emme kuitenkaan jääneet enää niin kovin monen pisteen päähän ja poni tuntui paremmalta kuin viime syksynä. Vieläkin tarvitsee vain paljon lisää voimaa, mutta onhan tässä vasta vuosi tehty töitä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ypäjä-viikonloppua seuraavana viikonloppuna oli sitten jälleen ihanat hollantilaisystävämme Urjalassa valmentamassa ahkeraa valjakkoporukkaa. Ajoin Spartalla perjantaina ja lauantaina, ponin omistaja sitten sunnuntaina ja maanantaina. Perjantaina oli lähinnä sellainen tilannetsekkaus ja ihan perustyöskentelyyn keskittymistä. Saimme kehuja etenkin ponin mielenlaadusta, nyt se on jo heti ajon alkuun rento ja tyytyväinen, se näkyy tietenkin myös liikkumisessa. Pääsimme myös ottamaan nyt hieman laukkaa, tosin tähän ei juuri vielä kiinnitetty sen tarkempaa huomiota, lähinnä että kuski ajaisi ponia samalla tavalla joka askellajissa.
Lauantaina halusin ajaa hieman paria estettä, koska Ypäjän kisassa oli havaittavissa pientä estealuejännitystä kuskin korvien välissä joka tulee esille niin, että painellaan menemään ilman ajatusta. Tai ajatus on vain siinä, minne mennään eikä yhtään siinä, miten sinne päästään. Joten ulko-ohja lepattaa tuulessa ja sisäohja yrittää kiskoa ponia kääntymään. Ei näin... Oli ihan hyödyllistä ajaa estettä treenimielessä, kun pääsi tekemään uudestaan ja uudestaan samat virh... ei kun siis korjaamaan virheensä ;) Pitäisi ajatella esteen ajamista enemmän kouluajona esteen sisällä, mutta nopeamassa tempossa. Eli ulko-ohjan tuki, ponin VALMISTELU tuleviin tehtäviin ja sisäohjasta ei vain kiskota vaan täytyy pystyä myötäämäänkin. On muuten jännä huomata miten jokin tiukka kurvi meneekin paremmin, kun pitää ulko-ohjan tuella ja myötää kääntävästä ohjasta? Ja yhtäkkiä poni kääntyy? Ei vain mene jakeluun, mutta niin se kuitenkin meni. Ehkäpä se ulospäin karkaava lapa on hankala juttu? Oppia ikä kaikki, hei!
Kahden viimeisen ajon tiimoilta tuli matkaan sellaista pohdintaa, että ponille pitää vielä vaan etsiä parempaa kuolainta. Nyt sillä on ajettu suoralla liverpoolilla sekä kolmipala-liverpoolilla. Kumpikin on sille huono. Suora ei anna kielelle tilaa ja poni yrittää kielellä sitten tavallaan nostaa kuolainta ylemmäs ja rullaa siis kielensä kuolainta vasten. Kolmipala ei taas ole varsien ja ketjun kanssa yhdessä kovinkaan mukava kuolain, koska paine menee kielen ja alaleuan ympäri. Haastavaksi tämän tekee se, että koossa 9,5cm ei kuolainvaihtoehtoja ihan turhan paljon ole! Mutta etsiskellään etsiskellään...
Blogiinkaan en siis ole jaksanut raahautua kertomaan viime viikoista vaikka kirjoitettavaa olisikin ollut. Koska aikaa on nyt vähän rajallisesti niin haluan vain päivittää blogin takaisin ajan tasalle, jotta sitten kun jaksamista ja inspiraatiota on taas enemmän kirjoittaa, ei ole monen kuukauden takaisia asioita päivitettävänä. Lisäksi haluan edelleen pitää blogin lähinnä itseäni varten jotta pystyn palaamaan välillä taaksepäin katsomaan, mitä on tehty ja mistä on tultu.
Ypäjän kisaviikonloppu sujui odotetunlaisesti ja meillä on niin vähän kisoja takana, että jokainen reissu on vielä vähän sellaista opettelua. Mikä toimii ja mikä ei.
Tällä kerralla verryttelin (taas) ponia liikaa ennen koulurataa, mutta nyt kun sen on tehnyt kaksi kertaa, ehkä kolmannella kerralla jo uskoo että lyhyt verkka riittää? Sparta oli rento ja hyväntuulinen, mutta juurikaan minkäänlaisia koottuja tai lisättyjä raveja ei päästy esittämään, kun piti ylläpitää jatkuvasti ihan siinä perusravissa hyvää tempoa. Lisäksi pysähdykset olivat pois tuntumalta, kun poni ei vain olisi enää jaksanut. Kuskin moka.
Maratonille lähdettiin kuitenkin hyvillä mielin ja A-osuus meni oikein mallikkaasti, ei tullut kiire ja ponillakin oli jo heti maaliin tullessa hyvät sykkeet. B-osuudestakin suoriuduimme hyvin, ensimmäinen este oli ensimmäistä porttia (miten se ekan esteen eka portti tulee muka aina kamalan äkkiä vastaan?!) lukuun ottamatta hyvinkin sujuva. Tokalla esteellä oli enemmän tekemistä tiukissa kaarteissa ja ahtaissa väleissä, mutta hieman kun lennossa tehtiin reittisuunnitelmiin muutosta, päästiin siitäkin kunnialla. Kolmas este oli taas aika paljon sujuvampi ja helpompi, mutta ponissa alkoi jo näkyä tehty työ ja maalilaukat olivat vähän löysät. Neljäs este sisälsi paljon mäkiä ylös-alas ja niistä suoriuduttiin hyvin. Viides este oli taas meille vähän ahdas, tai siis reittisuunnitelmat olisi pitäneet olla heti paljon väljemmin tehdyt, mutta poni oli taas vähän reippaamman oloinen. Kuudes ja samalla viimeinen este oli meidän nopein, vaikka tehtiinkin aika tiukat tiet kaikkialle. Video nyt vain ekalta esteeltä.
Sunnuntain tarkkuuden aikana kuskilla taisi olla jo jonkin verran kuumetta, lisäksi kuumana kävi myös poni joten yhteisvaikutus oli vähän hermostunut, mutta silti lähtöviivan ylitettyämme kaikki sujui kuin vettä vain ja teimme puhtaan radan ja sijoituimme osakokeessa 2. sijalle. Nopeamminkin olisi poni pötkinyt, mutta mielummin vähän hitaammin, jos tuloksena näin on puhdas rata.
Kokonaiskisassa ei sijoitusta tullut, mutta kovassa seurassa emme kuitenkaan jääneet enää niin kovin monen pisteen päähän ja poni tuntui paremmalta kuin viime syksynä. Vieläkin tarvitsee vain paljon lisää voimaa, mutta onhan tässä vasta vuosi tehty töitä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Ypäjä-viikonloppua seuraavana viikonloppuna oli sitten jälleen ihanat hollantilaisystävämme Urjalassa valmentamassa ahkeraa valjakkoporukkaa. Ajoin Spartalla perjantaina ja lauantaina, ponin omistaja sitten sunnuntaina ja maanantaina. Perjantaina oli lähinnä sellainen tilannetsekkaus ja ihan perustyöskentelyyn keskittymistä. Saimme kehuja etenkin ponin mielenlaadusta, nyt se on jo heti ajon alkuun rento ja tyytyväinen, se näkyy tietenkin myös liikkumisessa. Pääsimme myös ottamaan nyt hieman laukkaa, tosin tähän ei juuri vielä kiinnitetty sen tarkempaa huomiota, lähinnä että kuski ajaisi ponia samalla tavalla joka askellajissa.
Lauantaina halusin ajaa hieman paria estettä, koska Ypäjän kisassa oli havaittavissa pientä estealuejännitystä kuskin korvien välissä joka tulee esille niin, että painellaan menemään ilman ajatusta. Tai ajatus on vain siinä, minne mennään eikä yhtään siinä, miten sinne päästään. Joten ulko-ohja lepattaa tuulessa ja sisäohja yrittää kiskoa ponia kääntymään. Ei näin... Oli ihan hyödyllistä ajaa estettä treenimielessä, kun pääsi tekemään uudestaan ja uudestaan samat virh... ei kun siis korjaamaan virheensä ;) Pitäisi ajatella esteen ajamista enemmän kouluajona esteen sisällä, mutta nopeamassa tempossa. Eli ulko-ohjan tuki, ponin VALMISTELU tuleviin tehtäviin ja sisäohjasta ei vain kiskota vaan täytyy pystyä myötäämäänkin. On muuten jännä huomata miten jokin tiukka kurvi meneekin paremmin, kun pitää ulko-ohjan tuella ja myötää kääntävästä ohjasta? Ja yhtäkkiä poni kääntyy? Ei vain mene jakeluun, mutta niin se kuitenkin meni. Ehkäpä se ulospäin karkaava lapa on hankala juttu? Oppia ikä kaikki, hei!
Kahden viimeisen ajon tiimoilta tuli matkaan sellaista pohdintaa, että ponille pitää vielä vaan etsiä parempaa kuolainta. Nyt sillä on ajettu suoralla liverpoolilla sekä kolmipala-liverpoolilla. Kumpikin on sille huono. Suora ei anna kielelle tilaa ja poni yrittää kielellä sitten tavallaan nostaa kuolainta ylemmäs ja rullaa siis kielensä kuolainta vasten. Kolmipala ei taas ole varsien ja ketjun kanssa yhdessä kovinkaan mukava kuolain, koska paine menee kielen ja alaleuan ympäri. Haastavaksi tämän tekee se, että koossa 9,5cm ei kuolainvaihtoehtoja ihan turhan paljon ole! Mutta etsiskellään etsiskellään...
tiistai 4. huhtikuuta 2017
98. Valjakkoviikonloppu
Vähän on blogin kirjoittaminen jäissä, kun päivät kuluvat kyllä ihan kiitettävän nopeasti vauvan kanssa touhutessa ja kotihommia tehdessä... :) Ajamassa käyn kyllä pari kertaa viikossa, mutta enempään ei nyt toistaiseksi ole pystynyt, koska meidän pikkuherra ei vieläkään nuku vaunuissa ihan täysin. Lotta kun oli pieni, pystyi olemaan varma, että nukahtaessaan vaunuihin oli itselläni se 2-3 tuntia peliaikaa tehdä milloin mitäkin. Lukan kanssa on kuitenkin vielä epävarmaa, riittääkö unta 15min vai heti suorilta 4 tuntia...
Noh, tässä on tehty vähän mm. kuolainkokeiluja ja laitoimme Spartalle testiksi sen ratsukuolaimen myös ajoon - eli ihan perus kolmipalan oliivirenkailla. Se oli heti suustaan rauhallisempi ja tasaisempi ja selvästi piti kuolaimesta. Lähdimme siis testaamaan kuolainta oikein "tositilanteessa" ja suuntasimme Urjalaan maratonharjoituksiin, groomikurssille ja Keilakunkkuilemaan! Meillä oli siis todellinen tehoviikonloppu 24-26.3.
Perjantain maratonharjoituksissa ajoimme kahta erilaista estettä tehden ensin kontrolliharjoituksia erilaisilla teillä, mm. pujottelulla ja lopulta sitten koko estettä ihan kisavauhdissa. Sparta on saanut laukkaan hurjasti voimaa lisää ja se näkyy esimerkiksi esteeltä ulos laukatessa, se lähtee nyt aivan räjähtäen ulos mikä onkin siis ihan toivottavaa. Ihan täysin ei laukka pyörinyt esteellä ja vasemmalle kääntyminen oli hankalaa, mutta lopussa kun teimme isommilla teillä toista estettä, alkoi laukkakin kantaa paremmin. Ei vain pysty vielä kääntämään pennin päällä ja se on muistettava myös kisoissa.
Groomikurssilla lauantaina käsittelimme sääntöjä ja kilpailutilannetta groomin osalta, mutta hyvin tuli kertausta asioista myös itselleni kilpailijana. Kurssin päätteeksi ajelutimme kurssilaisia samoja esteitä, mitä olimme treenanneet jo perjantaina. Tällä kerralla Sparta laukkasi todella hyvin, vaihtoi laukat lennosta ja oli kaikin puolin paremmin ajettavissa myös esteen sisällä!
Sunnuntaina oli sitten kauden ensimmäisten kilpailuiden vuoro, Keilakunkun 1. osakilpailu eli siis vuorossa oli tarkkuutta! Olimme osallistuneet +25cm ja +20cm luokkaan. Kahden päivän maratonrällääminen näkyi Spartassa kyllä, se oli vino, ehkä hieman jumissakin ja samalla todella intoa piukassa. Oli pakkokin verrytellä sitä aika paljon ennen kisasuoritusta, koska radalla ei saanut laukata ja se oli tarjoamassa laukkaa nyt edellisten päivien jälkeen ihan jatkuvasti. Hieman sain sitä suoristettua verryttelyssä ennen rataa ja ensimmäinen eli +25cm luokka menikin sitten ihan mukavasti yhdellä pallonpudotuksella. Olimme tässä luokassa lopulta 3. sijalla. Toinen luokka eli +20cm ei sujunut aivan yhtä hyvin, neljä pallonpudotusta ja lisäksi otimme yliajasta useamman virhepisteen. Tarkoitus ei ollutkaan ajaa kovin lujaa vaan enemmänkin tarkasti, mutta niin niitä palloja vain ropisi kapeista porteista ajettaessa... Tein parille portille huonon tien ja parilla portilla korjasin ponia ihan syyttä suotta kesken portin läpiajon.
Mutta oikein tyytyväinen sai olla koko viikonlopun kulkuun. Kuolain tuntui muuten hyvältä, mutta hieman kaipasin siihen terävyyttä ja päädyinkin tilaamaan liverpool-kangen kolmipalana. Se oli testissä ensimmäistä kertaa tänään ja hyvältä vaikutti. Vaunuihin on vaihdettu nyt kovakumipyörät ja tällä välineistöllä treenaamme kohti kuun lopussa olevia Ypäjän kisoja... Ei enää montaa viikkoa, jaiks!
Noh, tässä on tehty vähän mm. kuolainkokeiluja ja laitoimme Spartalle testiksi sen ratsukuolaimen myös ajoon - eli ihan perus kolmipalan oliivirenkailla. Se oli heti suustaan rauhallisempi ja tasaisempi ja selvästi piti kuolaimesta. Lähdimme siis testaamaan kuolainta oikein "tositilanteessa" ja suuntasimme Urjalaan maratonharjoituksiin, groomikurssille ja Keilakunkkuilemaan! Meillä oli siis todellinen tehoviikonloppu 24-26.3.
Perjantain maratonharjoituksissa ajoimme kahta erilaista estettä tehden ensin kontrolliharjoituksia erilaisilla teillä, mm. pujottelulla ja lopulta sitten koko estettä ihan kisavauhdissa. Sparta on saanut laukkaan hurjasti voimaa lisää ja se näkyy esimerkiksi esteeltä ulos laukatessa, se lähtee nyt aivan räjähtäen ulos mikä onkin siis ihan toivottavaa. Ihan täysin ei laukka pyörinyt esteellä ja vasemmalle kääntyminen oli hankalaa, mutta lopussa kun teimme isommilla teillä toista estettä, alkoi laukkakin kantaa paremmin. Ei vain pysty vielä kääntämään pennin päällä ja se on muistettava myös kisoissa.
Groomikurssilla lauantaina käsittelimme sääntöjä ja kilpailutilannetta groomin osalta, mutta hyvin tuli kertausta asioista myös itselleni kilpailijana. Kurssin päätteeksi ajelutimme kurssilaisia samoja esteitä, mitä olimme treenanneet jo perjantaina. Tällä kerralla Sparta laukkasi todella hyvin, vaihtoi laukat lennosta ja oli kaikin puolin paremmin ajettavissa myös esteen sisällä!
Sunnuntaina oli sitten kauden ensimmäisten kilpailuiden vuoro, Keilakunkun 1. osakilpailu eli siis vuorossa oli tarkkuutta! Olimme osallistuneet +25cm ja +20cm luokkaan. Kahden päivän maratonrällääminen näkyi Spartassa kyllä, se oli vino, ehkä hieman jumissakin ja samalla todella intoa piukassa. Oli pakkokin verrytellä sitä aika paljon ennen kisasuoritusta, koska radalla ei saanut laukata ja se oli tarjoamassa laukkaa nyt edellisten päivien jälkeen ihan jatkuvasti. Hieman sain sitä suoristettua verryttelyssä ennen rataa ja ensimmäinen eli +25cm luokka menikin sitten ihan mukavasti yhdellä pallonpudotuksella. Olimme tässä luokassa lopulta 3. sijalla. Toinen luokka eli +20cm ei sujunut aivan yhtä hyvin, neljä pallonpudotusta ja lisäksi otimme yliajasta useamman virhepisteen. Tarkoitus ei ollutkaan ajaa kovin lujaa vaan enemmänkin tarkasti, mutta niin niitä palloja vain ropisi kapeista porteista ajettaessa... Tein parille portille huonon tien ja parilla portilla korjasin ponia ihan syyttä suotta kesken portin läpiajon.
Mutta oikein tyytyväinen sai olla koko viikonlopun kulkuun. Kuolain tuntui muuten hyvältä, mutta hieman kaipasin siihen terävyyttä ja päädyinkin tilaamaan liverpool-kangen kolmipalana. Se oli testissä ensimmäistä kertaa tänään ja hyvältä vaikutti. Vaunuihin on vaihdettu nyt kovakumipyörät ja tällä välineistöllä treenaamme kohti kuun lopussa olevia Ypäjän kisoja... Ei enää montaa viikkoa, jaiks!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)