3810g ja 52cm täyttä rakkautta <3
Voimme molemmat todella hyvin :)
perjantai 6. tammikuuta 2017
sunnuntai 18. joulukuuta 2016
92. Kausi paketissa, äitiysloma alkaa nyt!
Teksti pysyy nyt aika lyhyenä, koska sattuneesta syystä tämä istuminen ei oikein mukavalta tunnu enää. Mutta nyt kuitenkin videot ulos jotta eivät jää roikkumaan!
Viikko sitten kisailtiin vuoden viimeiset Keilakunkut. Keliolosuhteiden vuoksi kisat järjestettiin maneesissa ja rata oli tietenkin jo tästä syystä haasteellinen. Finaali kun oli kyseessä, sai radassa ollakin työtä joten yhtään en tästä valita! Vauhti pysyi tästä syystä aika maltillisena ja yritettiin keskittyä vain tarkkaan ajamiseen. Ihan ilman palloja ei selvitty, mutta viime osakilpailun virhepistesaldoon nähden tämä kisa oli meille oikea työvoitto...
Kentällä pääsi onneksi ihan hyvin verryttelemään kuitenkin ja se olikin tarpeen, Sparta oli nimittäin aika menossa! Parinkymmenen minuutin työskentelyn jälkeen se kuitenkin rentoutui hyvin ja silti saatiin jätettyä paukkuja radoillekin.
Helpompi luokista eli +30cm meni rauhallisesti, paikoitellen kuski oli hieman myöhässä kääntämässä porteille ja parille portille taas turhan hätäisesti, mutta lopputulos oli kolme palloa alas joka oli todellakin varsin hyvä suoritus. Hieman hitaastihan me etenimme, mutta alunperinkin oli tarkoitus keskittyä kaikkeen muuhun paitsi siihen vauhtiin. Vauhtia meillä kyllä ensi kaudelle riittää, siitä ei tarvitse kantaa huolta.
Vaikeampi eli +25cm oli jo sillä tavoin helpompi, että tiet olivat jo tutut. Eka luokka meni hieman sellaisella: "Ääk ei me mahduta tästä, ei me voida kääntyä tästä!" jne. paniikissa, mutta tokassa luokassa tiesin jo, että mahdumme ja pystymme. Tosin sitä kakkosporttia ei saatu puhtaasti edes käynnissä, voihan piru... Muuten rata oli tasaisempi ja parempi ja vain kaksi palloa alas, vaikka portit olivat 5cm kapeampia! Lopulta pääsimme palkintojenjakoonkin pokaamaan 3. sijan ruusukkeen :)
Mutta nyt! Nyt on tämän kauden kisat kisattu ja valmennukset tältä valjakolta ohi (toistaiseksi). Spartan omistaja jatkaa valmennuksissa käyntiä jotta tatsi pysyy yllä ja poni pysyy hyvässä vedossa, mutta minä siirryn LOMALLE! Vauva suorastaan jo "kolkuttelee ovella" (heh, aikamoinen mielikuva...) joten tässä on nyt vielä viimeiset hetket vetää henkeä ja vetäytyä viettämään aikaa tämän pienen, kohta yhdellä ihanalla tyypilä kasvavan perheen kanssa. Joulu on tulossa ja vietämme sitä pääosin kotonamme, rauhoittuen ja rentoutuen.
Tämän myötä myös blogi jää nyt tauolle ennalta määrittämättömäksi ajaksi. Palaan varmasti vauvakuulumisilla, kunhan pystyn ja jaksan, mutta koska ajotreenit ovat nyt jäässä ainakin helmikuun alkuun asti niin blogiinkaan ei mitään materiaalia ole jakaa.
Viikko sitten kisailtiin vuoden viimeiset Keilakunkut. Keliolosuhteiden vuoksi kisat järjestettiin maneesissa ja rata oli tietenkin jo tästä syystä haasteellinen. Finaali kun oli kyseessä, sai radassa ollakin työtä joten yhtään en tästä valita! Vauhti pysyi tästä syystä aika maltillisena ja yritettiin keskittyä vain tarkkaan ajamiseen. Ihan ilman palloja ei selvitty, mutta viime osakilpailun virhepistesaldoon nähden tämä kisa oli meille oikea työvoitto...
Kentällä pääsi onneksi ihan hyvin verryttelemään kuitenkin ja se olikin tarpeen, Sparta oli nimittäin aika menossa! Parinkymmenen minuutin työskentelyn jälkeen se kuitenkin rentoutui hyvin ja silti saatiin jätettyä paukkuja radoillekin.
Helpompi luokista eli +30cm meni rauhallisesti, paikoitellen kuski oli hieman myöhässä kääntämässä porteille ja parille portille taas turhan hätäisesti, mutta lopputulos oli kolme palloa alas joka oli todellakin varsin hyvä suoritus. Hieman hitaastihan me etenimme, mutta alunperinkin oli tarkoitus keskittyä kaikkeen muuhun paitsi siihen vauhtiin. Vauhtia meillä kyllä ensi kaudelle riittää, siitä ei tarvitse kantaa huolta.
Vaikeampi eli +25cm oli jo sillä tavoin helpompi, että tiet olivat jo tutut. Eka luokka meni hieman sellaisella: "Ääk ei me mahduta tästä, ei me voida kääntyä tästä!" jne. paniikissa, mutta tokassa luokassa tiesin jo, että mahdumme ja pystymme. Tosin sitä kakkosporttia ei saatu puhtaasti edes käynnissä, voihan piru... Muuten rata oli tasaisempi ja parempi ja vain kaksi palloa alas, vaikka portit olivat 5cm kapeampia! Lopulta pääsimme palkintojenjakoonkin pokaamaan 3. sijan ruusukkeen :)
Mutta nyt! Nyt on tämän kauden kisat kisattu ja valmennukset tältä valjakolta ohi (toistaiseksi). Spartan omistaja jatkaa valmennuksissa käyntiä jotta tatsi pysyy yllä ja poni pysyy hyvässä vedossa, mutta minä siirryn LOMALLE! Vauva suorastaan jo "kolkuttelee ovella" (heh, aikamoinen mielikuva...) joten tässä on nyt vielä viimeiset hetket vetää henkeä ja vetäytyä viettämään aikaa tämän pienen, kohta yhdellä ihanalla tyypilä kasvavan perheen kanssa. Joulu on tulossa ja vietämme sitä pääosin kotonamme, rauhoittuen ja rentoutuen.
Tämän myötä myös blogi jää nyt tauolle ennalta määrittämättömäksi ajaksi. Palaan varmasti vauvakuulumisilla, kunhan pystyn ja jaksan, mutta koska ajotreenit ovat nyt jäässä ainakin helmikuun alkuun asti niin blogiinkaan ei mitään materiaalia ole jakaa.
Toivon kaikille lukijoille aivan ihanaa Joulun aikaa ja mahtavaa Uutta Vuotta 2017!! <3
torstai 8. joulukuuta 2016
91. Vuoden viimeiset valmennukset
Ihanat ystävämme Tonnie Cazemier ja Rudolf Pestman tulivat jälleen valmentamaan Urjalaan. Ihanaa, kun näitä valmennuksia on ollut vuoden aikana nyt sitten neljä kertaa! Ensi vuodelle on suunnitteilla onneksi samanlainen setti. Aivan mahtavia viikonloppuja. Itse vähän kevensin omaa urakkaani ja ajelin kotiin jokaisena päivänä nukkumaan, enkä lauantainakaan ollut ihan iltaan asti. Sunnuntain jätin välistä kokonaan vaikka mieli kovasti tekikin mennä katsomaan valmennuksia...
Spartan kanssa ajoimme perjantaina ja lauantaina. Ponin omistaja ajoi toisen ajon myös lauantaina ja sitten vielä sunnuntaina, joten ihan reipas treeniviikonloppu oli ponillekin.
Koska olen tällä hetkellä aikamoinen lahopää, tuntuu kuin jossain aivojen osassa olisi miljoona pientä reikää josta kaikki vaan valuu pois, katselin videota ja tein sieltä muutamia havaintoja ranskalaisin viivoin. Tonnien neuvot onneksi kuulee videolta hyvin, huh :)
- Äänenkäyttöä vähennettävä ja otettava mukaan muut avut, eli käytännössä piiska jonka käyttämistä on hieman ehkä liikaa varottu. Ääni kerran tai kaksi, jos poni reagoi niin täytyy olla hiljaa, jos ei reagoi niin sitten piiskalla tehostaa pyyntöä. Jos Sparta reagoi piiskaan jännittymällä, esimerkiksi siirtymisessä askellajin sisällä, tässä kohtaa sillä ei ole niin väliä vaan ensin pitää reagoida oikein eli eteenpäin ja sitten voi alkaa keskittyä siihen, että siirtyminen tapahtuu rennosti ja teknisesti oikein.
- Siirtymisessä ravista-käyntiin jos poni meinaa "levähtää" ja venyä vain pitkäksi, siirtymisen voi jättää vaikka kesken ja pyytää takaisin eteenpäin. Ns. "fake transition" ettei poni ala ennakoimaan siirtymistä aina "lysähtämällä". Eteenpäinpyrkimyksen pitää säilyä myös siirtymisessä.
- Ei saa jäädä roikkumaan ohjaan! Tämä oli tämän viikonlopun teema, sen mitä kuuntelin niin aika monella muullakin kuskilla. Kuulemma yleinen vika ;) Jos poni juoksee, hidastetaan puolipidätteillä. Pidätettä aina seuraa myötäys. Don't hold too long! Pitää muistaa aktivointi myös silloin, kun poni juoksee!
- Poni oli kiinni vasemmassa ohjassa ja Tonnie kävi kokeilemassa miltä poni tuntuu, koska tätä ei ollut nähtävissä maasta käsin. Hän huomasi toki sitten vaunuilla heti mistä puhuin. Sparta irroitti vasemmalta, kun Tonnie teki muutamia puolipidätteitä vasemmalla ohjalla, antaen tasaisen tuen silloin oikealla ohjalla. Tämän jälkeen omakin ajo sujui suorastaan kuin tanssi, poni oli todella kevyt kädelle ja tasaisesti molemmilla ohjilla... Saimme tehtyä vähän pienempää volttia ja siirtymisiä askellajin sisällä sekä askellajista toiseen paljon rennommalla ja pyöreämmällä ponilla.
Lauantaina Sparta oli alusta alkaen todella menossa, ei varsinaisesti jännittynyt mutta niin innoissaan, että oli hieman hankaluuksia saada takaisin se fiilis mikä perjantaina oli. Se nojasi aika vahvasti käteen eikä eilinen "tuki oikealta, puolipidätteet vasemmalta" auttaneet asiaa. No eivätpä tietenkään auttaneet, kun se oli vähän vaihtelevasti kummallakin ohjalla. Tonnie kävi vaunuilla ja sanoi, että kun se irroittaa vasemmalta, se nojaakin kohta jo oikeaan ohjaan. Joten eipä se auta jos saa ponin irtonaiseksi vain vasemmalta jos sama tilanne on toisellakin puolella. Joten taas vähän ranskalaisia viivoja...
- Pitää tuntea mitä milloinkin tapahtuu. Jos poni on vasemmalle ohjalle jäykkä, pitää tehdä puolipidätteet vasemmalla ohjalla ja silloin antaa tuki oikealla. Jos se on jäykkä oikealle ohjalle, puolipidätteet sillä ohjalla ja tuki vasemmalla.
- Täytyy uskaltaa ihan oikeasti pidätteen jälkeen myödätä, käsi eteenpäin! Tällöin selvä tuki toisella ohjalla kuitenkin. Poni lähtee seuraamaan kyllä myötäävää kättä ja tulee alemmas, pyöreämmäksi ja kevyemmäksi.
Pääsimme lopulta ajamaan myös muutamia tarkkuustehtäviä, jotka olivat minun toiveissani viime kerralla huonosti menneen kisan jälkeen. Halusin päästä ajamaan suoralla ponilla ja fiilistellä sitä, miltä radalla pitäisi oikeasti tuntua.
- Edelleen, ei saa roikkua ohjassa ja muistettava aktivointi. Myös sillä piiskalla, jos ääni ei ole tarpeeksi tehokas.
- Ei mitään "vhooou" -äänitehosteita kuskin suusta ennen keilaparia. Aina eteenpäin, ei taaksepäin.
- Kaikki tämä auttaa siinä, että keilojen välistä päästään suoraan ja palloja pudottamatta. Ponin pitää olla ensin tasaisesti molemmilla ohjilla.
- Jos kuitenkin kisaradalla tulee se tunne, että poni on ihan banaani eikä suoristu millään verkan aikana, silloin mennään sillä mitä on. Se banaanikin menee keilojen välistä puhtaasti, jos itse ei yritä mitään temppuja keskellä keilaparia.
Nyt vain kohti Keilakunkkua, kauden viimeistä kilpailua! Nyt mennään sillä ajatuksella, että poni kunnolla suoraksi ennen ratoja ja radat hillitysti ja siististi. Vauhti ei ole pääosassa, nyt halutaan poistua radalta hyvällä fiiliksellä.
Spartan kanssa ajoimme perjantaina ja lauantaina. Ponin omistaja ajoi toisen ajon myös lauantaina ja sitten vielä sunnuntaina, joten ihan reipas treeniviikonloppu oli ponillekin.
Koska olen tällä hetkellä aikamoinen lahopää, tuntuu kuin jossain aivojen osassa olisi miljoona pientä reikää josta kaikki vaan valuu pois, katselin videota ja tein sieltä muutamia havaintoja ranskalaisin viivoin. Tonnien neuvot onneksi kuulee videolta hyvin, huh :)
- Siirtymisessä ravista-käyntiin jos poni meinaa "levähtää" ja venyä vain pitkäksi, siirtymisen voi jättää vaikka kesken ja pyytää takaisin eteenpäin. Ns. "fake transition" ettei poni ala ennakoimaan siirtymistä aina "lysähtämällä". Eteenpäinpyrkimyksen pitää säilyä myös siirtymisessä.
- Ei saa jäädä roikkumaan ohjaan! Tämä oli tämän viikonlopun teema, sen mitä kuuntelin niin aika monella muullakin kuskilla. Kuulemma yleinen vika ;) Jos poni juoksee, hidastetaan puolipidätteillä. Pidätettä aina seuraa myötäys. Don't hold too long! Pitää muistaa aktivointi myös silloin, kun poni juoksee!
- Poni oli kiinni vasemmassa ohjassa ja Tonnie kävi kokeilemassa miltä poni tuntuu, koska tätä ei ollut nähtävissä maasta käsin. Hän huomasi toki sitten vaunuilla heti mistä puhuin. Sparta irroitti vasemmalta, kun Tonnie teki muutamia puolipidätteitä vasemmalla ohjalla, antaen tasaisen tuen silloin oikealla ohjalla. Tämän jälkeen omakin ajo sujui suorastaan kuin tanssi, poni oli todella kevyt kädelle ja tasaisesti molemmilla ohjilla... Saimme tehtyä vähän pienempää volttia ja siirtymisiä askellajin sisällä sekä askellajista toiseen paljon rennommalla ja pyöreämmällä ponilla.
Lauantaina Sparta oli alusta alkaen todella menossa, ei varsinaisesti jännittynyt mutta niin innoissaan, että oli hieman hankaluuksia saada takaisin se fiilis mikä perjantaina oli. Se nojasi aika vahvasti käteen eikä eilinen "tuki oikealta, puolipidätteet vasemmalta" auttaneet asiaa. No eivätpä tietenkään auttaneet, kun se oli vähän vaihtelevasti kummallakin ohjalla. Tonnie kävi vaunuilla ja sanoi, että kun se irroittaa vasemmalta, se nojaakin kohta jo oikeaan ohjaan. Joten eipä se auta jos saa ponin irtonaiseksi vain vasemmalta jos sama tilanne on toisellakin puolella. Joten taas vähän ranskalaisia viivoja...
- Täytyy uskaltaa ihan oikeasti pidätteen jälkeen myödätä, käsi eteenpäin! Tällöin selvä tuki toisella ohjalla kuitenkin. Poni lähtee seuraamaan kyllä myötäävää kättä ja tulee alemmas, pyöreämmäksi ja kevyemmäksi.
Pääsimme lopulta ajamaan myös muutamia tarkkuustehtäviä, jotka olivat minun toiveissani viime kerralla huonosti menneen kisan jälkeen. Halusin päästä ajamaan suoralla ponilla ja fiilistellä sitä, miltä radalla pitäisi oikeasti tuntua.
- Edelleen, ei saa roikkua ohjassa ja muistettava aktivointi. Myös sillä piiskalla, jos ääni ei ole tarpeeksi tehokas.
- Ei mitään "vhooou" -äänitehosteita kuskin suusta ennen keilaparia. Aina eteenpäin, ei taaksepäin.
- Kaikki tämä auttaa siinä, että keilojen välistä päästään suoraan ja palloja pudottamatta. Ponin pitää olla ensin tasaisesti molemmilla ohjilla.
- Jos kuitenkin kisaradalla tulee se tunne, että poni on ihan banaani eikä suoristu millään verkan aikana, silloin mennään sillä mitä on. Se banaanikin menee keilojen välistä puhtaasti, jos itse ei yritä mitään temppuja keskellä keilaparia.
Nyt vain kohti Keilakunkkua, kauden viimeistä kilpailua! Nyt mennään sillä ajatuksella, että poni kunnolla suoraksi ennen ratoja ja radat hillitysti ja siististi. Vauhti ei ole pääosassa, nyt halutaan poistua radalta hyvällä fiiliksellä.
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
90. Loppu häämöttää!
Nimittäin tämän raskausajan loppu! Enää viisi viikkoa... Meillä on ns. takaraja tiedossa tälle raskaudelle, tietty päivä jonka yli raskaus ei joka tapauksessa tule menemään, mutta aikaisemmin vauva voi toki syntyä. Helpottaa silti itseäni ajatus siitä, että on olemassa jokin tietty päivämäärä jolloin saamme viimein pikkuisen syliimme. Elämässämme hän on ollut jo jonkin aikaa, konkreettisimmin minun elämässäni, mutta oikeastaanhan se konkretisoituu loppuperheelle vasta sitten syntymän jälkeen.
Viisi viikkoa menee hujauksessa. Niin on mennyt tämä koko yhdeksän kuukauttakin. Olen pysynyt niin positiivisin mielin mielestäni ainakin lähes koko raskauden, että ajattelen selvinneeni aika vähällä ja raskausaika taaksepäin katsottuna on ollut aika helppo. Vaikka onhan niitä vaivoja ollut sitten kun alkaa oikein miettiä! Mutta positiivisuus on kantanut eteenpäin - enkä todellakaan ole jaksanut olla joka päivä iloinen ja ajatella vain hattaroita ja vaaleanpunaisia ruusuja, ehei. On ollut päiviä, kun en ole halunnut nousta ylös sängystä, olen ollut kärttyinen, kipeä, huonovointinen jne. Silti koen selvinneeni hyvinkin helpolla.
Loppuvaiheen pahimmat vaivat ovat nyt alkanut jalkojen turvotus joka aiheuttaa aika kovia särkyjä, lisäksi luultavasti tietynlaisesta löystymisestä johtuvaa lantion alueen jäätävää kipua joka vaikeuttaa nukkumista, närästys on ihan yhtä pahana kuin tähänkin asti ja nyt ylipäätään alkaa olo olla vain jo tukala. Vauva on jo hyvinkin alhaalla joten hengitys ei ole vaikeaa, mutta muuten olo on kuin muumilla joka kantaa keilapalloa jalkojensa välissä...
Perheeni ja ystäväni kokoontuivat juhlistamaan kanssani tulevaa vauvaa babyshowereiden muodossa. Tapa on tuolta Jenkkilästä kantautunut myös Suomeen (kuin myös muualle Eurooppaan toki) samoin kuin Halloweenin ym. vietto. Ihana tapa kokoontua vielä mahdollisesti viimeisen kerran ennen "tissitakiaisen" syntymistä ;) Sen jälkeen meneekin tovi, ennen kuin pystyy vapaammin lähtemään ystävien kanssa istumaan iltaa. Kutsut koostuivat juttelusta niin vauva-asioiden ympärillä kuin kaikesta mahdollisesta muustakin, hyvästä ruuasta, kivoista leikkimielisistä kilpailuista ja ihanista, tarpeellisista lahjoista.
Laitoin meille kotiin joulun jo heti ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Pakko saada tehdä raskaammat asiat nyt, kun vielä jaksaa ja pystyy. Ikinä ei voi tietää a. kuinka tukalaksi olo lopulta menee ja b. koska vauva lopulta päättää syntyä. Kahden viikon päästä vauvasta puhutaan jo täysiaikaisena, jos hän päättäisi syntyä.
Lisäksi kävimme äitini kanssa tekemässä joululahjaostokset. Kaikki on paketissa ja valmiina joulua varten... Vielä kun saisi tehtyä ne muutamat oleelliset hankinnat vauvalle, kuten esimerkiksi turvakaukalon! Eli vielä en huokaise ja nosta jalkoja ilmaan (tosin nyt on turvotuksen takia pakko tehdä se monta kertaa päivässä...) vaan vielä loppupuristus ja sitten vain odotellaan.
Kirjoittelen alkuviikosta sitten hollantilaisvalmennuksista joissa olimme taas Spartan kanssa! Lisäksi ensi viikolla olisi vielä Keilakunkku jonne kyllä kovasti aion vielä mennä kisaamaan...
Viisi viikkoa menee hujauksessa. Niin on mennyt tämä koko yhdeksän kuukauttakin. Olen pysynyt niin positiivisin mielin mielestäni ainakin lähes koko raskauden, että ajattelen selvinneeni aika vähällä ja raskausaika taaksepäin katsottuna on ollut aika helppo. Vaikka onhan niitä vaivoja ollut sitten kun alkaa oikein miettiä! Mutta positiivisuus on kantanut eteenpäin - enkä todellakaan ole jaksanut olla joka päivä iloinen ja ajatella vain hattaroita ja vaaleanpunaisia ruusuja, ehei. On ollut päiviä, kun en ole halunnut nousta ylös sängystä, olen ollut kärttyinen, kipeä, huonovointinen jne. Silti koen selvinneeni hyvinkin helpolla.
Loppuvaiheen pahimmat vaivat ovat nyt alkanut jalkojen turvotus joka aiheuttaa aika kovia särkyjä, lisäksi luultavasti tietynlaisesta löystymisestä johtuvaa lantion alueen jäätävää kipua joka vaikeuttaa nukkumista, närästys on ihan yhtä pahana kuin tähänkin asti ja nyt ylipäätään alkaa olo olla vain jo tukala. Vauva on jo hyvinkin alhaalla joten hengitys ei ole vaikeaa, mutta muuten olo on kuin muumilla joka kantaa keilapalloa jalkojensa välissä...
Perheeni ja ystäväni kokoontuivat juhlistamaan kanssani tulevaa vauvaa babyshowereiden muodossa. Tapa on tuolta Jenkkilästä kantautunut myös Suomeen (kuin myös muualle Eurooppaan toki) samoin kuin Halloweenin ym. vietto. Ihana tapa kokoontua vielä mahdollisesti viimeisen kerran ennen "tissitakiaisen" syntymistä ;) Sen jälkeen meneekin tovi, ennen kuin pystyy vapaammin lähtemään ystävien kanssa istumaan iltaa. Kutsut koostuivat juttelusta niin vauva-asioiden ympärillä kuin kaikesta mahdollisesta muustakin, hyvästä ruuasta, kivoista leikkimielisistä kilpailuista ja ihanista, tarpeellisista lahjoista.
Laitoin meille kotiin joulun jo heti ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Pakko saada tehdä raskaammat asiat nyt, kun vielä jaksaa ja pystyy. Ikinä ei voi tietää a. kuinka tukalaksi olo lopulta menee ja b. koska vauva lopulta päättää syntyä. Kahden viikon päästä vauvasta puhutaan jo täysiaikaisena, jos hän päättäisi syntyä.
Lisäksi kävimme äitini kanssa tekemässä joululahjaostokset. Kaikki on paketissa ja valmiina joulua varten... Vielä kun saisi tehtyä ne muutamat oleelliset hankinnat vauvalle, kuten esimerkiksi turvakaukalon! Eli vielä en huokaise ja nosta jalkoja ilmaan (tosin nyt on turvotuksen takia pakko tehdä se monta kertaa päivässä...) vaan vielä loppupuristus ja sitten vain odotellaan.
Kirjoittelen alkuviikosta sitten hollantilaisvalmennuksista joissa olimme taas Spartan kanssa! Lisäksi ensi viikolla olisi vielä Keilakunkku jonne kyllä kovasti aion vielä mennä kisaamaan...
tiistai 22. marraskuuta 2016
89. Pre-baby bucket list
Postauksen ihanien kuvien © Mirella Ruotsalainen / hertjekker.net! <3
Mutta jotain sentään pystyn suunnittelemaan - nimittäin mitä haluaisin tehdä ennen vauvan syntymää! Oletusarvona tietenkin se, että a. vauva pysyttelee yksiössään ainakin lähelle laskettua aikaa ja b. pysyn itse hyväkuntoisena loppuun asti. Vuodelevossa on hankala tehdä mitään muuta kuin tuijottaa Netflixiä... Mutta oletetaan siis, että kaikki menee vielä parin kuukauden ajan vallan loistavasti!
Pre-baby bucket list
2. Käydä kampaajalla. Olisi mukavaa edes hieman päästä siistimään kuontaloaan ennen vauvan syntymää.
3. Nähdä ystäviä, ilman kiirettä ja aikatauluja. Väsymykseltä ei meinaa aina jaksaa, mutta nyt pitäisi tavata ystäviä, koska vauvan kanssa ei välttämättä ihan hetkeen liikuta minnekään - ainakin hyvä varautua siihen.
4. Valmentautua Spartalla. Ainakin pari valmennusta haluaisin ottaa vielä, kun se on mahdollista. Ei pääsisi ihan ruostumaan...
5. Hemmotella esikoista. Käydä hänen kanssaan vaikka shoppailemassa ja syömässsä, viettää leffailtoja kahden kesken, käyttää ratsastamassa... Antaa erityishuomiota vielä, kun hän saa olla meidän "maailman napa" ihan yksinään.
6. Valvoa myöhään ja nukkua pitkään. Vielä olisi ainakin yhdet pikkujoulut edessä, kun tulee varmasti valvottua hieman myöhäisempään. Pitkään nukkuminen, noh, tätä toteutan lähes koko ajan ja otan lisäksi päiväuniakin. Olisikin hauskaa jos voisi nukkua koko yön putkeen, mutta sitä tuskin tulee tapahtumaan piiiiiiitkään aikaan :D
7. Käydä mieheni kanssa treffeillä, ihan vain me kaksi! Syömässä, leffassa, mitä tahansa.
8. Tehdä äidin kanssa koko päivän shoppailureissu oikein pitkän kaavan mukaan, eli välillä vähän kahvia ja toisessa välissä vähän ruokaa, useampi lepotauko kun on pakollista ottaa joka tapauksessa.
9. Syödä mitä mieli tekee! Eroon raskauskiloista -projekti alkaa sitten keväällä.
10. Nauttia siitä, että SAAN tehdä perheelle vaikkapa ruokaa oikein kunnolla siihen keskittyen, vaikka aamusta asti sitä valmistaen. Ja ylipäätään siitä, että on aikaa ja jaksaminenkin on vielä kohtalaisella tolalla.
maanantai 21. marraskuuta 2016
88. Laukkatreeniä kurakelissä
Tässä on ollut pieni tauko omassa valmentautumisessa, syynä se että nyt on tärkeää saada myös Spartan omistajalle valmennusta jotta ponin treenaaminen sujuu sitten, kun itse pidän väkisinkin pientä breikkiä koko ajamisesta. Lisäksi ponilla on ollut myös vähän kevyempää jaksoa välissä, sillä on ollut jopa ensimmäinen ihan oikea lomaviikko jolloin se ei tehnyt mitään muuta kuin söi ja tarhaili.
Itse olen käynyt ajamassa viikottain, mutta en montaa kertaa viikon aikana. Sparta on liikkunut ahkerasti ratsain ja tulos alkaa olla nähtävissä myös vaunuille. Siispä tänään kokeiltiin Heidin valmennuksessa miltä se laukka tänä päivänä tuntuu vaunut perässä!
Alkuun toki työskentelimme käynnissä ja ravissa. Spartassa on havaittavissa nyt ihan selvästi myös se, että toispuoleisuus näkyykin nyt ihan toisinpäin kuin alkuunsa. Alkuun oikea kierros oli sille heikompi ja vasen selvästi helpompi, nykyään tilanne on toisinpäin. Tämä kuuluu asiaan, kun kyseessä on nuori hevonen tai tässä tapauksessa poni, jonka kanssa lihastenkasvattaminen on aloitettu lähestulkoon nollasta. Ero ei ole todellakaan niin merkittävän suuri kuin alussa oli, mutta havaittavissa silti.
Ongelmat tulevat siinä, että välillä poni kääntyy vasemmalle todella näppärästi. Sitten seuraavalla kerralla se asettuu ja taipuu mutta ei käänny... Oma ulkokäsi ei myöskään ole näissä tilanteissa tarpeeksi nopea suoristamaan ja pyytämään kääntymään eikä vain taipumaan, osaksi sen vuoksi että edellinen kulma on saattanut mennä vallan hienosti ja helposti ja seuraavan kulman ongelma tulee vastaan ihan yllättäen. Tämä oli huomattavissa myös viimeksi tarkkuusradalla, kun kääntyvyys saattui muuttua kahden portin välillä niin merkittävästi.
Kun oma ulkokäsi alkoi olla tarkempi ja tilanteissa nopeampi niin ponikin alkoi kääntyä eikä vain taipunut mutkalle. Teimme paljon kolmikaarista kiemurauraa kumpaankin kierrokseen, koska tässä tehtävässä tuo kyseinen ongelma tuli hyvin vahvasti ilmi. Sitä täytyy treenata nyt kotiajossakin paljon...
Kuraa uhmaten otimme tosiaan myös laukan mukaan treeniin ja pääty-ympyrällä pyysimme vain rentoa laukkaa ja laukan jälkeen rentoa ravia. Kierrokset ponilla jää laukan jälkeen helposti päälle, mutta mukavaa oli huomata, että laukka oli mahdollista pitää jo paljon lyhyempänä ja se oli rentoa. Spartan omistaja sanoi myös huomaavansa nyt sen eron, että ratsain poni ei kykene vielä yhtä lyhyeen laukkaan kuin vaunujen kanssa. Ehkä ratsastajan paino tällä hetkellä on sille ns. häiriöksi laukan kanssa ja kun sitä ei ajossa ole, on sen helpompi pitää oma tasapaino yllä. Mutta tämä kertoo vain siitä, että ratsain tehty laukkatyö alkaa tehdä tulosta, se vain näkyy nyt ehkä ensimmäisenä ajossa.
Vielä olisi hollantilaisvalmennukset edessä, ajan ainakin yhtenä päivänä itse, toivottavasti kahtenakin mutta katsotaan nyt kuinka tässä kaikki menee, sinnekin on vielä kuitenkin yli kaksi viikkoa aikaa. Lisäksi olisi mukavaa valmentautua vielä Heidinkin kanssa kerran tai parikin, pyrin pysyttelemään vaunuilla niin pitkään kuin olo siellä on varma ja hyvä. Nyt tarvitsen jo ihan tosissani kyllä penkkiä vaunuille nousemiseen, enää ei jalka vain yksinkertaisesti nouse, hah!
Itse olen käynyt ajamassa viikottain, mutta en montaa kertaa viikon aikana. Sparta on liikkunut ahkerasti ratsain ja tulos alkaa olla nähtävissä myös vaunuille. Siispä tänään kokeiltiin Heidin valmennuksessa miltä se laukka tänä päivänä tuntuu vaunut perässä!
Alkuun toki työskentelimme käynnissä ja ravissa. Spartassa on havaittavissa nyt ihan selvästi myös se, että toispuoleisuus näkyykin nyt ihan toisinpäin kuin alkuunsa. Alkuun oikea kierros oli sille heikompi ja vasen selvästi helpompi, nykyään tilanne on toisinpäin. Tämä kuuluu asiaan, kun kyseessä on nuori hevonen tai tässä tapauksessa poni, jonka kanssa lihastenkasvattaminen on aloitettu lähestulkoon nollasta. Ero ei ole todellakaan niin merkittävän suuri kuin alussa oli, mutta havaittavissa silti.
Ongelmat tulevat siinä, että välillä poni kääntyy vasemmalle todella näppärästi. Sitten seuraavalla kerralla se asettuu ja taipuu mutta ei käänny... Oma ulkokäsi ei myöskään ole näissä tilanteissa tarpeeksi nopea suoristamaan ja pyytämään kääntymään eikä vain taipumaan, osaksi sen vuoksi että edellinen kulma on saattanut mennä vallan hienosti ja helposti ja seuraavan kulman ongelma tulee vastaan ihan yllättäen. Tämä oli huomattavissa myös viimeksi tarkkuusradalla, kun kääntyvyys saattui muuttua kahden portin välillä niin merkittävästi.
Kun oma ulkokäsi alkoi olla tarkempi ja tilanteissa nopeampi niin ponikin alkoi kääntyä eikä vain taipunut mutkalle. Teimme paljon kolmikaarista kiemurauraa kumpaankin kierrokseen, koska tässä tehtävässä tuo kyseinen ongelma tuli hyvin vahvasti ilmi. Sitä täytyy treenata nyt kotiajossakin paljon...
Kuraa uhmaten otimme tosiaan myös laukan mukaan treeniin ja pääty-ympyrällä pyysimme vain rentoa laukkaa ja laukan jälkeen rentoa ravia. Kierrokset ponilla jää laukan jälkeen helposti päälle, mutta mukavaa oli huomata, että laukka oli mahdollista pitää jo paljon lyhyempänä ja se oli rentoa. Spartan omistaja sanoi myös huomaavansa nyt sen eron, että ratsain poni ei kykene vielä yhtä lyhyeen laukkaan kuin vaunujen kanssa. Ehkä ratsastajan paino tällä hetkellä on sille ns. häiriöksi laukan kanssa ja kun sitä ei ajossa ole, on sen helpompi pitää oma tasapaino yllä. Mutta tämä kertoo vain siitä, että ratsain tehty laukkatyö alkaa tehdä tulosta, se vain näkyy nyt ehkä ensimmäisenä ajossa.
 |
| Mamma ja diskopallo pikkujouluissa viime viikonloppuna :) |
sunnuntai 6. marraskuuta 2016
87. Hormonihöpötyksiä
 |
| Vielä vähän syksyistä maisemaa, seuraavat kuvat ovat toivottavasti aika paljon lumisempia... :) |
 |
| Rakkaustuoli <3 |
Spartaa olen käynyt ajamassa kerran - pari kertaa viikossa. Se kulkee hyvin, kuten tähänkin asti on tehnyt. Olemme ottaneet mukaan taas laukan, joka oli hetken aikaa ns. "pannassa" kun haimme tuntumaa käyntiin ja raviin. Laukkaan on kyllä tullut huomattava parannus nyt, kun poni on päässyt liikkumaan säännöllisesti myös taitavan ratsastajan alla. Myös hyppytreenit ovat nyt mukana! Siitä se tykkää kuin hullu puurosta. Vähän sillä on laukan kanssa työtä ratsastajankin kanssa, laukka ei tule vielä takaisin kovinkaan hyvin vaan voimanpuutetta on korvattava tempolla. Mutta ajan kanssa kaikki, koko ajan poni vahvistuu ja lihakset kehittyvät.
Vielä ei ole ollut havaittavissa joskus näihin aikoihin vuodesta tapahtuvaa selkeää nousua vireystilassa. Tarkoitan sitä, kun jotkut hevoset ensimmäisten vähänkin kylmempien kelien aikaan löytävät jostain sellaisen energianappulan itsestään, että siinä on omistaja/ratsastaja/kuski helisemässä. Sparta on ainakin toistaiseksi pysynyt omana mukavana, leppoisana itsenään eikä ole alkanut esittää ajossakaan mitään ylimääräisiä joulujuhlaliikkeitä.
Koko ajan lähenee se hetki, että minä joudun luovuttamaan ponin ajamisen kokonaan sen omistajalle ja odottelemaan kevyempiä oloja. Tässä istuskelen nytkin ja odotan kyytiä synnytyspäivystykseen ja väkisinkin mietin, onko nyt jo se hetki, kun joudun sanomaan että seuraavat kaksi kuukautta on tälle mammalle koppihoitoa? Tässähän olisi vielä hollantilaisvalmennukset ja yksi osakilpailu Keilakunkkuakin, ei nyt vielä, jooko... Mutta lapsi menee toki kaiken edelle. Hänen ei soisi syntyvän vielä ainakaan seitsemään viikkon, mieluiten voitaisiin mennä tällä tavoin yhtenä yksikkönä kahdeksan-yhdeksänkin viikkoa...
Lisäys seuraavana päivänä: päivystyksessä ei mitään hälyttävää havaittu, joten rauhallinen odottelu jatkuu.
Mutta ainakin lastenhuone on nyt rempattu. Kalusteet on kasattu, mutta huone kaipaa vielä verhoja, mattoja, sängyntekstiilejä, uutta valaisinta ja kaikenlaista pientä. Pikku hiljaa... Odottavan aika on vain niin tuskaisen pitkä.
Mutta enää kaksi kuukautta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)