Tämän postauksen kuvat ovat ihanan IDA Photographyn käsialaa!
Vielä pitää hetki odotella hollantilaisviikonlopun postausta, koska odottelen kuvien toimitusta. Blogi siis on hieman jäljessä, mutta vain hieman, koska hollantilaisten lisäksi sillä rintamalla ei ole tapahtunut oikein mitään. On treenattu, mutta nyt jo paljon vähemmän ja poni on saanut aika paljon kevympää jaksoa tähän väliin. Muutenkin talvi tulee olemaan aika paljon ratsastuspainotteista ja lisäksi ponia suoristellaan juoksuttamalla (Klaus Schöneichin kehittämä vinon hevosen suoristus juoksutusmenetelmän avulla) ja vain hieman ajoa pitämään tason yllä. Se on tähän väliin ansainnutkin pienen hengähdyksen vakavamielisestä treenistä ja itse alan koko ajan vain hidastumaan ja kankeutumaan, joten jossain välissä voi olla, että on pakko todeta ettei vaunuille enää kykene nousemaan. Mutta vielä ei ole se tilanne. Vielä on tulossa yhdet tarkkuusajokilpailut, aluevalmennukset ja jos vain vielä kykenee niin joulukuussa uudestaan hollantilaisetkin... Ehkä turha luulo, mutta voihan sitä suunnitella!
Nyt kuitenkin on se hetki, kun pää on täynnä vauvaa. Olen sellaisessa tiiviissä vauvakuplassa, että sieltä pois lähteminen edes hetkeksi tuntuu kamalan vaikealta. Vauvakuplassa kaikki on vauvaa. Tietokoneella selailen Facebookin vauvaryhmiä tai teen listoja asioista joita pitää vielä hankkia tai tehdä ennen vuodenvaihdetta ja mielellään jo ennen joulukuuta. Shoppailen (tai lähinnä tässä kohtaa "ikkunashoppailen") verkkokaupoissa kaikkea tarpeellista ja vähän turhaakin.
Lisäksi pesänrakennusvietti on jo iskenyt. Nyt olen järjestellyt olohuoneen uusiksi ja hankkinut uusia huonekaluja, siivonnut kaappeja ja tyhjentänyt niistä monta jätesäkkiä tavaraa ja nauttinut siitä tunteesta, kun kaapit ovat siistejä ja sisältävät vain tarpeelliset tavarat. Etupihalle on ilmestynyt uusi syyskukkapenkki (tämä tosin mieheni aloitteesta!) ja kovasti olisi suunnitelmia tehdä lisääkin. Tontilla on käyty haaveilemassa ja suunnittelemassa ja jotain siellä on jo tapahtunutkin, mitä enemmän kaivinkone saa tasoitettua siellä maastoa, sitä paremmin alkaa näkemään tulevan kotinsa nousevan siihen parin vuoden sisällä. Olen myös istunut tulevassa vauvanhuoneessa joka vaatisi tyhjennyksen ja remontin ja stressaan siitä, että se ei ole vieläkään valmis. Heh, vieläkään... Onhan tässä vielä kuukausia aikaa.
Ensimmäisen kanssa tämä kupla ja pesänrakennusvietti tulivat vasta paljon myöhemmin. Tai en muista, että tälläistä olisi oikein ollutkaan. Ehkä se iski nyt, kun on paljon paremmin tiedossa mitä tulee tapahtumaan. Se fakta, että tuo mahassa potkiva tyyppi syntyy mahdollisesti jo kolmen kuukauden päästä (iik!) on ihan täyttä totta jo omassa mielessänikin. Ensimmäisestä varmaan oli niin pihalla eikä uskonut koko asiaa ennen kuin vauva oli oikeasti siinä sylissä.
Tästä blogista ei koskaan tule vauva-, perhe- tai lifestyle-blogia, mutta tulen varmasti nyt loppuvaiheissa aihetta sivuamaan vähän enemmän kuin tähän asti. Yksinkertaisesti siksi, että tämä on nyt arkeani. Lisäksi blogi hiljenisi varmaan ainakin pariksi kuukaudeksi kokonaan, jos päättäisin kirjoittaa täällä vain valjakkoajosta. Joten varautukaa kuulemaan loppuvuoden ajan myös hieman vauvahöpötystä. :)
Varmaan hyvä jakaa blogissakin heti myös nämä kuvat, ennen kuin täällä taas laahataan kovastikin jäljessä. Viikonlopuksi menemme hollantilaisvalmennuksiin Hessi-tallille ja sieltä on tulossa ensi viikolla materiaalia, lisäksi muutama postausidea odottelee toteuttamistaan... Joten pidemmittä puheitta tässä vähän kevyempää asiaa eli lähinnä kuvien ihailua!
Raskauskuvasession jälkeen siis päästettiin poni vielä kentällekin kirmailemaan ja tuli kyllä ihania näistäkin otoksista! Yhdessä poni jopa näyttää ensimmäistä kertaa ihan aidolta welshiltä ;) Näidenkin kuvien ottaja siis Marle Muuronen.
En ole juurikaan blogin puolella käsitellyt tätä puolta tämän hetkisestä elämästäni kuin hieman sivulauseissa mainiten. Nyt kuitenkin ajattelin hieman valottaa täälläkin missä oikein mennään ja mitä tuleman pitää. Ollaan nimittäin jo vähän yli puolessa välissä raskautta! Laskettuun aikaan on enää 17 viikkoa, kun takana on jo 23 viikkoa. Nuo 23 viikkoa ovat kyllä menneetkin niin hujauksessa, että meneeköhän loppukin yhtä nopeasti?
Näin toista lasta odottaessa mikään ei ole enää kovinkaan ihmeellistä, mutta silti kaikki tavallaan tulee ihan yllätyksenä. Nyt tietää jo, että kivut, säryt ja kaikki kummallisimmatkin oireet kuuluvat asiaan. Silti ne tulevat aivan yllätyksenä. "Ai niin tälläistäkin voi olla!". Meidän 5-vuotiasta tyttöämme odottaessani kivut säikäyttivät joka kerta ja saivat ramppaamaan päivystyksessä. Tätä vauvaa odottaessa päivystyskäynnit ovat jääneet (mitä nyt tytön kättä käyty kipsauttamassa, mutta raskauteen liittyviä ylimääräisiä käyntejä ei ole ollut) mutta tästäpä raskaudesta on tullut kaksi oiretta joita ei ollut likkaa odottaessa: aamusta iltaan jatkuva närästys ja aivan kammottava, petiin vetävä, täysin lamaannuttava väsymys.
Närästys on ollut jotain ihan kamalaa, mutta siedettävää silti. Lähinnä se tekee olon vain epämukavaksi lähes 24/7. Mutta tuo nyt uutena oireena tullut väsymys on aivan kamala. Syykin on löytynyt ja nyt pitää käydä tankkaamassa B12-vitamiinia ja rautaa. Jospa tästä saataisiin veriarvoja vähän kuntoon ennen synnytystä, koska siihen mennessä niiden olisi syytä kyllä korjaantua. Siihen asti ei auta muu kuin antautua väsymykselle. Teen sen verran kuin vain suinkin jaksan. Toistaiseksi olen jaksanut kyllä käydä treenaamassa Spartan kanssa, koska tallilla minun ei tarvitse juurikaan fyysisesti itseäni rasittaa. Menen sinne, hyppään vaunuille, ajan ja joko lähden suoraan vaunuilta kotiin tai istuskelen tallissa ponia vahtien, kun se seisoo solariumissa. Ei kovinkaan rasittavaa hommaa, ei henkisesti eikä fyysisesti.
Koulu taas on nyt jäänyt. Oli kyllä todellakin tarkoitus käydä koulua ihan loppuun asti, mennä siellä koulukavereiden keskellä maha pystyssä sisäjohtoasennuksia harjoitellen, mutta nyt oli pakko luovuttaa. Neljä tuntia kolmena iltana viikosta oli liikaa keskittyä täysillä ja koska väsymys on niin kova, ei noista tunneista oikein jäänyt edes mitään päähän vaikka ne olisikin jaksanut hereillä pysytellä.
Fyysisesti olen voinut kohtalaisesti. Ainahan kaikkia jomotuksia ja muita tuntemuksia tulee, vatsa alkaa tuntua koko ajan raskaammalta ja nahka kiristää, mutta ei mitään maata mullistavaa eikä tässä puolessa toistaiseksi mitään yllätyksiä (niin, paitsi se närästys). Ajaminen on siis sujunut tähän asti hienosti. Tässä muutaman kerran ponin omistajaa groomatessani olen huomannut, että tietyt groomausasennot eivät enää onnistu tai eivät tunnu mukavilta. Vaunu täristää groomin tilassa paljon enemmän kuin kuskin penkiltä ja siksi mielummin groomatessani seison kyydissä kuin istun, jotenkin jaloillaan pääsee joustamaan paremmin ja tärinä ei tunnu niin kovasti mahaan asti. Kuskin penkillä kuitenkin kyyti on todella tasaista ja sen suhteen ei ole ollut mitään ongelmaa. Olen jopa pystynyt keskittymään sen 30-40min ajan hienosti ja saamaan jotain jäämään päähänkin vaikka muuten tuntuu, että menen ihan sumussa.
Suojien laittaminen ponin jalkaan ja pois ottaminen vaatii jo nyt mitä kummallisimpia asentoja jos haluan tehdä sen niin, etten aiheuta itselleni hetkeäkään epämukavaa oloa. Samoin kuin kavioiden puhdistus, ylipäätään kaikki jotka vaativat kumartelua tai kyykistelyä. Tämähän tulee vain vaikeutumaan tästä eteenpäin joten kohta se suojittaminen sun muu on jonkun muun tehtävänä. Mitään raskasta en ole enää tehnyt, koska vielä kuukausi-pari sitten kärsin ennenaikaisista supistuksista. Ne ovat loppuneet nyt, mutta toisaalta en ole tehnyt mitään mikä niitä aikaisemmin aiheutti. En siis kanna puomeja tai muita painavia tavaroita, nosta vaunuja auton kyytiin tms. Saattaisin niitä voidakin tehdä, mutta koko talliporukan kanssa on ollut kyllä hyvin selvät sävelet tämän suhteen. Kukaan ei oleta, että tekisin enää mitään raskasta vaan ennemminkin jos joku huomaa, että kävelen kohti puomia, sanoo joku "STOP" ja toteaa, että Emmi menee nyt sitten tekemään jotain muuta.
Raskaus ei ole sairaus, mutta tietyt oireet kyllä "sairastuttavat". Menen mielummin tästä eteenpäinkin omaa kroppaani kuunnellen. Lopulta tärkeysjärjestyksessä mahassa kasvava vauva on nyt ykkösenä ja sitä kautta myös oma vointini on ihan siellä kärkipäässä. Perhe tulee siinä rinnalla, mutta joutuu valitettavasti välillä esimerkiksi väsymykseni vuoksi väistämään ja antamaan hieman periksi, toteamaan että äiti ei nyt tänään osallistu mihinkään aktiviteettiin. Tyttömme on onneksi jo niin iso, että ymmärtää todella hyvin, toteaakin välillä sukulaiselle tai hoitotätilleen, että "Vauva väsyttää äitiä nyt, mutta kyllä se siitä helpottaa". Hyvin on jäänyt päähän se mitä on sanottu...
Ajotreenit jatkuvat niin kauan kuin ne tuntuvat hyvältä - fyysisesti ja henkisesti. Toistaiseksi ne pitävät mielen virkeänä ja ovat näin ollen vain hyvästä. Ensi viikonlopuna on kolmen päivän valmennusviikonloppu (hollantilaiset tulevat taas, en malta odottaa!) ja lokakuulle on aluevalmennus katsastukset joihin olemme myös menossa. Vielä marraskuulleki olisi tarjolla valmennusta yhden viikonlopun verran, mutta tätä vielä pohdimme... Olen muutenkin todennut, että heti jos alkaa tulla epämukava olo vaunuilla, treenit loppuvat siihen ja jatkuvat sitten ensi vuonna. Tässä on onneksi pitkä talvi välissä ennen kisakauden starttia (toukokuussa!) ja sinne kyllä kovasti tähtäämme. Aika näyttää minkälainen tyyppi uusi tulokas on ja kuinka nopeasti pystyn palaamaan treeniin ja onnistuuko tavoitteemme olla toukokuussa kisaterässä. Ainakin tuleva vauva on kova liikkumaan jo nyt vatsassa, joten mahtaakohan olla tulossa vilkas lapsi ;)?
Nämä ihanat kuvat on ottanut Marle Muuronen <3 Tästä kuvaussessiosta on tulossa lisääkin kuvia myöhemmin :)
Tallilla järjestettiin taas irtohypytyspäivä tämän viikon alussa. Spartan viikko-ohjelmaan tämä sopi paremminkin kuin hyvin, sillä on nyt kisojen jälkeen ollut kevyempi viikko: vähän irtohypytystä, juoksutusta ja pari kertaa kevyttä ajoa. Sen mieli pysyy levollisena kun saa tehdä mielummin töitä säännöllisesti, vaikka sitten vähän kevyemminkin.
Nyt shettistammatkin pääsivät kuvattaviksi! Kumpikin oli hyvinkin kartalla nyt siitä, mitä kujassa tulee tehdä ja napakasti sekä hyvällä innolla suorittivat niille annetun tehtävän. Täpäköitä tyttöjä ;)
Pidemmittä puheitta saatte siirtyä ihailemaan tämän kerran kuvasaldoa!
No niin. Nyt varmaan alkaa olla viimeisiä hetkiä, kun pystyn kirjoittamaan kisoista niin, että muistankin viikonlopusta vielä jotain. Toisaalta tässä on ehtinyt analysoimaan suorituksiaan mukavasti muutaman päivän ajan ja nyt on ehkä mahdollista saada suollettua ulos sellaista tekstiä, jota kestää lukea joskus myöhemminkin. Ehkä. Vaikka tästä pitkä tuleekin, aion ympätä koko viikonlopun samaan postaukseen. Onnea sille, joka jaksaa lukea ;)
Jäi tosiaan kirjoittelematta tänne blogin puolelle sellaista kilpailuita edeltävää, alustavaa postausta. Olisi ehkä ollut aihetta, säätöä nimittäin oli! Viimeisen ilmoittautumispäivän koittaessa totesimme, että luokassamme on vain kaksi lähtijää. Ei kun valmistautumaan siihen, että tuomariston puheenjohtajalta tulee pian puhelua siitä, mitä haluamme kohdallamme tehdä. Säännöt sanovat, että alle kolmen valjakon luokkaa ei järjestetä - luokan määrittelemät ohjelmat saa kyllä ajaa ja ne arvostellaan kyllä, mutta tulosta niistä ei saa. Käytännössä siis olisimme voineet ajaa helppo B -luokan "kilpailun ulkopuolella". Pohdimme jo valmiiksi mitä vastaamme. Osallistummeko helppo C -luokkaan, jäämmekö kisaamaan kilpailun ulkopuolella helppo B -luokkaan vai teemmekö valtavan loikan tasossa ja siirrymme kisaamaan helppo A -luokkaan?
Heidi kävi läpiajamassa Spartan kerran kisoja edeltävällä viikolla.
Kvaalien puolesta kaikki mahdollisuudet olivat meille avoinna. Helppo C -luokka on rajattu nuorille hevosille (4-6v), juniorikuskeille ja ensimmäistä tai toista kauttaan kisaaville valjakoille (osallistumisoikeus päättyy, kun valjakko on saavuttanut yhden
voiton tai kaksi sijoitusta). Huomio nyt kun sääntöjä lukee. Puhutaan kuskista, puhutaan hevosesta ja puhutaan valjakosta. Kuski tarkoittaa yksinomaan kuskia, hevonen yksinomaan hevosta ja valjakko tarkoittaa sekä kuskia että hevosta yhdessä! Tämä on ehkä välillä vähän vaikeaa havaita sääntöjä lukiessa . Tämä kausi on luonnollisestikin minulle ja Spartalle ensimmäinen yhteinen kausi. Vaikka kyse olisikin kuskikohtaisesta rajoituksesta niin siltikin rajaus pitäisi, koska tämä oli minulle vasta toinen kilpailukausi!
Helppo A -luokkaan osallistuakseen kuskilla ja hevosella täytyy olla kvaalit. Säännöt sanovat:
"Ennen vuotta 2015 saavutettu helpon luokan tulos antaa osallistumisoikeuden
vaativiin luokkiin ja vaativan luokan tulos vaikeisiin luokkiin. Hyväksytyllä tuloksella tarkoitetaan
kolmiosaista kilpailua." Ja tämä oikeuttaa minut kilpailemaan jo vaativissa luokissa, koska tarvittava kvaali löytyy vuodelta 2013. Tämä sääntö nimenomaan kuskikohtainen, eli valjakolla ei tarvitse olla yhteistä kvaalia. Spartalta kvaalit löytyvät vaikka vaikeisiin luokkiin.
Mutta aluemestaruuksiin taas on ihan oma rajauksensa ja se sanoo näin: "Avoin valjakoille, jotka ovat saavuttaneet hyväksytyn tuloksen vähintään valjakkoajon 2-
tason luokasta (vuonna 2015, aiemmin helposta luokasta), vuonna 2016 helppo B -luokasta
(sis. kaikki osakokeet) ja jotka eivät kuluvalla tai edellisellä kaudella ole osallistuneet valjakkoajon 4-tason luokkaan (2015); 2016 vaikeaan luokkaan."
Suomeksi sanottuna? Meillä oli kvaalit kyllä helppo A -luokaan, mutta ei aluemestaruuteen.
Keskustelimme Heidin (Sinda) kanssa, samoin kuin muutaman tutun kokeneen valjakkokuskin kanssa ja päädyimme lopulta siihen, että otamme haasteen vastaan ja hyppäämme mielummin tasolla reilusti ylöspäin kuin meille ehkä liiankin helppoon luokkaan tasolla alaspäin. Puhelukin tuli sitten ja kerroimme, että haluamme siirtyä kilpailemaan helpossa A:ssa. Tämä puhelu tuli lopulta 19.8 illalla eli tasan viikko ennen kisoja. Ei kun opettelemaan uutta ohjelmaa johon tuli jo meille vaikeiden lisätyn ravin ja peruutuksen lisäksi myös koottu ravi.
Teimme vähän kuolainmuutosta ja poni tuntui lopulta viimeisenä ajopäivänään kotona (tiistaina) aivan loistavalta.
Torstai
Suurin osa tavaroista oli jo pakattu, kun torstaina laitoimme kaappiin vielä viimeiset tavarat, puunasimme valjaat ja "paketoimme" ponin lähtökuntoon. Tavaraahan sitten riittää neljälle päivälle, mutta meillä oli onneksi runsaasti tilaa niin autossa kuin kopissakin.
Paikan päällä ensimmäisenä poni karsinaan heiniensä kanssa ja sitten selvittelemään minne sen kaiken tavaramäärän oikein saisi purettua... Teltta ja meidän ihmisten henkilökohtaiset tavarat löysivät onneksi nopeasti paikkansa, samoin ponin varustekaappi. Heinät jäivät traileriin, niitä sitten roudattiin sieltä traileriparkista kottikärryillä.
Meillä ei ollut eläinlääkärintarkastusta, koska se oli määritelty vain mestaruuksiin osallistuville. Osallistuimme kyllä aluemestaruusluokkaan eli siihen helppo A -luokkaan, mutta koska emme osallistuneet mestaruuteen vaan kisasimme vain luokkapalkinnoista, ei meitä tarkastukseen vaadittu. Hyvä näin, koska nyt meille jäi enemmän aikaa purkaa tavaroita ja lähteä liikuttamaan ponia.
Onneksi olimme varautuneet ajamaan ponin kisapaikalla torstaina. Se sai uuden lempinimen, "Lohikäärme", koska se todellakin syöksi suustaan tulta koko ajon ajan. Se otti ihmeellisiä pultteja muista valjakoista ja teki syöksyjä eteenpäin. Suunniteltu noin vartin ajo muuttui puolen tunnin ajoksi, koska aina kun olisin halunnut lopettaa ja siirtää ponin käyntiin, se jännittyi, syöksähti ja kesti taas hetken että sen sai rennoksi. Ja taas uudelleen, juuri kun luulin että se on hieman rentoutunut. Kun sain tehtyä sillä lopulta kaksi ympyrää kumpaankin suuntaan ilman syöksyjä, lopetin ja siirsin ponin käyntiin. Kyllä mietitytti seuraavan päivän kouluradan ajo... Poni joka on takuulla nähnyt muita valjakoita olikin nyt sitä mieltä, että ne olivat järkyttäviä. Mitenhän seuraavan päivän verkassa käy?
Mutta ponin hoidon jälkeen olikin edessä uusi haaste, eli teltan kasaaminen. Nälkäisenä, väsyneenä ja jännittyneenä en meinannut itse saada millään otetta tehtävästä ja onneksi päädyimmekin siihen, että minä lähden Loimaan keskustasta hakemaan ruokaa koko porukalle ja groomi + ponin omistaja jäivät kasaamaan telttaa. Takaisin päästessäni teltta oli koossa ja pääsimme viimein ruokailemaan. Kaikilla olikin aivan huutava nälkä...
Ponin iltapuuhien (eli väkirehut, iltakävely ja yöheinät) jälkeen pääsimme nukkumaan ja vaikka olin teltassa nukkumista jännittänyt kaikista eniten (hormonitoiminta ei salli nukkua kovin montaa tuntia putkeen vaan herättää tasaisesti 2-3h välein, kuten vauvakin sitten synnyttyään varmasti) nukuin lopulta yllättävänkin hyvin. Vettä satoi melkein koko yön kaatamalla.
Perjantai
Perjantai koitti ja itse lähdin aika pian aamupalan jälkeen silmäilemään koulukenttää. En ollut päässyt ajamaan ohjelmaa kertaakaan oikean kokoisella, isolla kentällä joten tein kuten MM-ponikuski Leena Vähä-Erkkilä neuvoi ja lähdin kävelemään rataa. Totesin kävellessä, että sateet olivat tehtävänsä tehneet nurmikentälle ja se oli vähän liukas sekä hieman pehmeäkin. Olimme todenneet, että ponille paras vaihtoehto oli laittaa nyt koulusuorituksen ajaksi vain kantahokit. Neljä hokkia per jalka pitää kyllä hyvin pystyssä, mutta laajaliikkeinen poni kolhaisee nopeasti takajalan kärkihokilla etujalan kantoja ja varmasti vetää myös herneet nenään sellaisista kolhuista. Lisäksi neljä hokkia jalassa kavio uppoaa mahtavasti pehmeään nurmeen ja saattaa olla jopa hankalaa nostaa se sieltä napakasti ylös. Ei muuta kuin iisisti vain. En ollut sinänsä olosuhteista pahoillani tai huolissani, ne olivat kaikille samat ja erilaisiin pohjiin pitää vain tottua ja asennoitua niin, että näillä mennään!
Onneksi tuli käveltyä rataa, tajusin muutamia linjoja vasta siinä kohtaa kunnolla ja luulen, että ilman kouluradan kävelyä en olisi saanut tehtyä parista kaarteesta ollenkaan oikean kokoisia.
Minun kävellessäni koulukentällä oli ponin karsinassa menossa hokitus ja letitys. Ponin omistaja teki mahtavaa työtä sykeröiden kanssa ja saimme niihin tietenkin myös blingblingiä... Pitää olla säihkettä, heh!
Olimme laskeneet meille verryttelyajaksi 15-20min sisältäen paljon käyntiä. Verryttelimme ensin hiekkakentällä ja lähempänä omaa suoritustamme siirryimme nurmelle, jotta poni tottuisi ennen suoritusta myös toisenlaiseen pohjaan. ONNEKSI se tuntui vihdoin taas omalta itseltään! Muut valjakot saivat verkkailla ympärillämme ihan rauhassa ja poni ei välittänyt niistä tuon taivaallista. Edellisenä päivänä ei vain pienen welshin mielestä tähtien asennot olleet kohdallaan... Pakko yrittää vain ymmärtää ;)
Lähdin hyvillä mielin ja luottavaisena radalle. Poni tuntui hyvältä. Se tuli hyvälle tuntumalle ja liikkui hyvässä tahdissa. Alkutervehdykseen jännittyneenä, kuten vielä herkästi Spartan kanssa käy, mutta siitä eteenpäin taas hyvässä tahdissa ja tuntumalla. Ensimmäinen kaarre hyvin. Toisen kaarteen kohdalla tehdessäni pidätteen, tajusin että poni tulee pidätteestä vain kuolaimen taakse turpa kohti ryntäitä. Tässä kohtaa ymmärsin, että raskas pohja teki jo nyt vielä voimattomalle ponille tehtävänsä ja se ei enää jaksanut kantaa itseään. Koottua ravia emme tästä syystä saaneet oikein esitettyä, koska pidätteestä poni vain lyhensi muotoa, mutta ei saanut kannettua itseään läpi kropan niin että olisi voinut lyhentää myös askelta. Ensimmäinen lisätty ravi hieman jännittyen. Toinen koottu ravi vähän paremmin kasassa, mutta ei siltikään tarpeeksi. Lisätty ravi hieman edellistä parempi. Ensimmäiseen käyntiin en meinannut saada pidätettä läpi tarpeeksi napakasti ja siirtyminen hieman valui pitkäksi. Pysähdys jännittyen, mutta hyvin paikallaan ja peruutuksessa askeleet taaksepäin napakat, mutta hieman vinoon. Silti todella hyvin, koska tässä oli yksi kohta mitä etukäteen olin jännittänyt. Viisikaarinen hyvässä tahdissa, mutta kuolaimen takana ajoittain. Toinen käynti parempi ja viimeinen koottu ravi edellisiä paremmin, vaikka varsinaisesta kokoamisesta ei voinutkaan vielä puhua. Mutta viimeinen lisätty ravi! Ihan uskomaton. Eihän se vielä paljon eteenpäin vie, mutta ensimmäistä kertaa poni polki kunnolla takajaloillaan eikä noussut pois tuntumalta vaan pidensi muotoaan ja harppoi hyvässä tahdissa! Saimmekin tästä ihan hyvät pisteet. Pysähdys taas jännittyneesti - ja poni nyökkäsi TAAS tuomareille ;) Jännä nähdä jatkossa tekeekö se sen aina.
Olin todella tyytyväinen suoritukseemme. Todella tyytyväinen poniin ja toki myös itseeni, koska olin saanut hermoni hallittua aika hyvin. Radalta ulos ajaessani olin todella lähellä pillahtaa ihan täyteen itkuun, sen verran suoritus oli jännittänyt ja niin tyytyväinen olin siihen, mitä olimme saneet tehtyä radalla.
Pohdiskelin myöhemmin, että hieman sellaista kiirehdintää oli, jonka voisi ensi kaudelle korjata. Pitäisi tehdä asia kerrallaan ajatuksen kanssa, ihan rauhassa, ilman että pitää päästä nopeasti tehtävästä pois. Kiire näkyi lähinnä siinä, että kaikki tiet eivät olleet ajatuksella tehtyjä vaan lähinnä tuurilla sinne päin. Mutta joka tapauksessa, prosentteja 62,3% eli virhepisteitä 60,2. Todella hyvin, hyppäys helposta C:stä oli kuitenkin aikamoinen. Sijoitus tässä kohtaa 5/12.
Tästä lähti sitten kunnon urakka käyntiin. Lähdimme groomin kanssa opettelemaan maratonesteitä. Esteitä oli enemmän kuin mihin olimme tottuneet ja samoin portteja per este.
Este 1, portit A, B, C, D ja F
Este 2, portit A-E
Este 3, portit A-E
Este 4, portit A-E
Este 5, portit A-E
Este 7, portit A, B, C, D ja F
A-osuutta emme lähteneet lopulta kävelemään, koska saimme kisakumppaneiltamme tietoa että se on todella hyvin matkalla ohjeistettu, eksyä ei voi. Totesimme, että esteissä on niin paljon muistettavaa, että keskitymme pelkästään niihin.
En millään meinannut oppia estettä 1. Lopulta istuin sen portilla yksin, katselin estettä ja yritin miettiä pääni puhki. Lopulta muutin reittiä sille esteelle ainakin kolme kertaa ja vasta sitten se alkoi olla niin järkevä omassa mielessäni, että uskoin muistavani reitit. Viimeiset esteet eli 5 ja 7 olivat ehdottomat lempparini jo kävellessä niitä. Tilaa oli reilusti ja portit mukavissa paikoissa.
Päivän aikana tuli käveltyä varmasti yli 20km (samaa luokkaa kisaava ystäväni kertoi, että askelmittari oli näyttänyt 33t askelta eli noin 23km). Illalla tuntuikin sitten selässä todella kovaa kipua ja mietin jo kauhuissani, pystynkö ajamaan seuraavana päivänä. Kirjoittelimme vielä illan pimeällä nuotteja, teippailimme vaunuun tarvikkeita (varapiiska, puukko, pikalukkoja, erilaisia remmejä, nuotit ja muita ohjeistuksia matkan varalle, varasekuntikello ja tietenkin se jesari teipattiin mukaan myös).
Minä kävin pulahtamassa myös paljussa, koska totesin sen olevan varmasti kipeälle selälle paikallaan. Sainkin kyllä polskia aika mahtavassa seurassa, kun ensin seurassani oli MM-kisoissa tänä vuonna viidenneksi tullut suomalaiskuski ja myöhemmin monta KV-sijoitusta omaava ponikuski (mm. SM-mitaleja, PM- ja MM-sijoituksia) - joka muuten teki aika huikean suorituksen Loimaalla kuitaten koulukokeesta alle 40vp (yli 75%) tuloksen... Valjakkoajopiireissä ehkä parasta on se, että siellä me istuimme ja juttelimme keskenämme, minä 2-tason kuski ja he KV-tason huipulla olevat. Kaikki kannustavat toisiaan ja pystyvät istumaan saman pöydän ääressä keskustellen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä.
Uni tulikin kyllä aika nopeasti tuon pulahtamisen jälkeen ja yö tuli nukuttua yllättävän rauhallisesti, mitä nyt kävelin unissanikin vielä esteitä.
Lauantai
Aamu koitti ja lähdin heti aamupalapöydästä groomin kanssa kävelemään jälleen esteitä. Portit olivat hyvin hallussa ja yön jälkeen pää oli vihdoin vähän selkempi ja muutimme parin esteen reittejä hieman selkeämmiksi.
Sparta suojitettiin ja hokitettiin. Sen häntä paketoitiin, koska häntä nousee helposti ohjan päälle maratonin kurveissa ja sitä ei sieltä välttämättä niin helposti saakaan pois. Pahimmassa tapauksessa poni voisi panikoida hännän alla kulkevaa ohjaa. Siksi siis tuo patukka. Noin 15min ennen A-osuudelle (eli ns. maasto-osuus) lähtöämme valjastimme ponin reippaasti ja lähdimme kohti A-osuuden lähtöpaikkaa kävelemään. Stewardi tarkisti ponin, valjastuksen, varusteet ja ettei vaunuista löydy mitään "kiellettyä" mutta löytyy kaikki vaaditut (mm. heijastimet). Tietenkin tarkisti myös, että meillä groomin kanssa oli turvaliivi, kypärä ja terveyskortit (teipataan vas. käteen tai jalkaan).
Sitten lähdimme liikkeelle. Seurasimme nuolia ja nuottejamme. Pysyttelimme koko A-osuuden alun ihanneajan alarajalla, koska tarkoitus oli kävellä lopussa. Tuuli oli TODELLA kova! Rauli-myrsky raivosi jo aika kovasti ja peltoaukealle tullessamme tarrasin piiskaan kiinni kaksin käsin, koska se vain meinasi lentää tuulen mukana. Sparta säpsähti matkan aikana vain kerran, koska parin metrin päässä tien reunasta törröttävä valkoinen puun kanto nyt tietenkin syö poneja. Sitten lähellä A-osuuden maalia tiellä seisoi sarvipäinen peura! Se seisoi ja tuijotti, kun me ravasimme sitä kohti. Poni katsoi peuraa korvat hörössä. Peura katsoi ponia korvat hörössä. Jatkoimme ravissa, koska kyllähän peura nyt väistää ennen kuin olemme törmäysetäisyydellä (ja koska ravissa ponilla ei ole niin paljon aikaa keksiä esimerkiksi kääntyä ympäri...) mutta mitä teki peura? Lähti kävelemään uteliaana meitä kohti! Tässä kohtaa mietin kyllä jo mitä selitämme maalissa... "Ajoimme peurakolarin!" No onneksi ei sentään tarvinnut kertoa tätä, koska viimein peura loikkasi metsään pois edestämme ja me jatkoimme matkaa. Suunnitelmaa se hieman sekoitti, koska tässä kohtaa meidän oli tarkoitus jo kävellä mutta en uskaltanut siirtää ponia heti peuran kohdalla käyntiin vaan jatkoimme parikymmentä metriä eteenpäin ravissa. Sitten näkyikin jo A:n maali. Kello näytti sen verran, että otin ponin hitaaseen käyntiin ja käveleskelimme rauhassa maalilinjan yli.
A-osuuden maaliin siis tulimme ajassa ja ilman peurakolareita, heh! Tästä siirryimme eläinlääkärin tarkastukseen joka tällä kertaa oli 30m pakollinen ravipätkä ja sen perään eläinlääkäri laski ponin sykkeen ja tarkasti sen muuten päällisin puolin. Kaikki oli hyvin joten saimme siirtyä taukopaikalle. Koska olimme tulleet maaliin sen verran haipakkaa, meillä oli pakollisen 10min tauon lisäksi 5min niin sanotusti ylimääräistä aikaa seisoskella taukopaikalla ja poni sai näin ollen hieman pidemmän huilitauon. Poni hörppäsi hieman vettä ja samoin me groomin kanssa, mutta muuten kelin ollessa niin tuulinen ja viileä ei kukaan tarvinnut sen enempää viilennystä.
B-osuudelle eli ns. esteosuudelle lähdimme aikataulumme mukaisesti. Groomin sekuntikello ei lähtenyt käyntiin joten unohdimme sen olemassa olon ja minä vilkaisin kelloani säännöllisin väliajoin.
1-este meni hitaasti, koska kuski meinasi mennä yhden kerran väärästä välistä (sinänsä tästäkään ei olisi virheitä tullut koska kyseisessä välissä ei ollut mitään porttia, mutta aikaa se olisi vienyt) ja sen korjaaminen ei tapahtunutkaan ihan tuosta noin vain. Kuitenkin virheittä ja 1km kohdalla kelloa katsoessa totesimme, että menemme reilusti ihanneajan alapuolella.
Este 4 oli lopulta todella kiva ajaa vaikka se sisälsikin yhden todella tiukan "S-mutkan" - jonka toki olisi voinut ajaa laajemmallakin kaarteella, mutta nyt en osaa arvioida olisiko laajempi kaarre isommassa vauhdissa kannattanut vai voitimmeko aikaa ottamalla pienen tien pienemmässä vauhdissa. Nämä ovat niitä asioita joita pitäisi itse vielä harjoitella, arvioida eri reittien kannattavuuksia.
Este nro 5 eli vesieste oli etukäteen jo meidän lemppari, koska VESI! Nöpin kanssa oli vaikeuksia veteen menon kanssa ja juuri ennen kuin se vaihtoi omistajaa, olin saanut sen totuteltua veteen ratsain. Emme siis koskaan päässeet vielä ajamaan vesiestettä vaan reitit piti kikkailla sen mukaisesti, että saimme vältettyä kavioiden kastumisen... Mutta Sparta ei vedestä välitä vaan menee sinne innokkaasti. Este menikin oikein hyvin vaikka C-portilla meinasikin tulla ahdasta ja jouduin ottamaan vauhdin lähes kokonaan pois.
Loputkin esteet menivät kuten oli suunniteltu vaikka nyt videolta katsoessa olenkin todennut, että olisin voinut uskaltaa ajaa vielä rohkeammin vauhtia poniin - Sparta olisi kyllä mennyt lujempaakin mielellään. Mutta joka tapauksessa viimeisen esteen jälkeen otimme lyhyen pätkän käyntiä ja sitten hölkkäilimme rauhassa maaliin - ilman virhepisteitä ja ihanneajan sisällä.
Maaliin tullessamme kävimme suoraan eläinlääkärin tarkastuksessa ja ponilla oli ihan loistavat sykkeet joten saimme lähteä purkamaan ponilta vaunuja ja se pääsi juomaan sekä kävelemään.
Tuloksia sai odotella iltaan asti. Tipahdimme kokonaiskilpailussa sijalle 8/12, koska esteet tuli mentyä aika paljon kärkivaljakoita hitaammin. Kuski ruoski itseään koko illan, vaikka pitäisi olla aina tyytyväinen virheettömään suoritukseen joka on vielä ihanneajan sisällä suoritettu. Mutta minkäs sitä kilpailijan mentaliteetilleen mahtaa. Aina pitäisi olla paras tai ainakin lähellä huippua. Ponin omistajan kanssa sai onneksi purkaa näitä tuntojaan. Ponin omistaja oli ihana tsemppari joka sanoi olevansa enemmän kuin tyytyväinen jo hyväksyttyyn suoritukseen. Tähän ajatukseen yritin tuudittautua itsekin. Onneksi loppu päivän sai ottaa rennosti ja ensimmäistä kertaa keskiviikon jälkeen totesin, että puolen tunnin lepo pitkällään olisi paikallaan. Raskauden ajan vaivat eivät hellitä tälläisenäkään viikonloppuna, mutta ne saa sysättyä pois mielestä - kunnes tulee aikaa pysähtyä ja hengähtää. Ei kun telttaan siis ilmapatjalle pötkölleen ja kuuntelemaan ulkona riehuvaa Rauli-myrskyä. Lepo teki hyvää. Lähdimme levon jälkeen vielä illanviettoon muiden valjakkoihmisten kanssa ja nautiskelimme hyvästä ruuasta sekä hyvästä seurasta. Uni kyllä tuli paljon muita iltoja helpommin ja nukuinkin paljon sikeämmin tämän viimeisen yön.
Sunnuntai
Sunnuntaina oli ensimmäinen aamu, kun tunsin ihan tosissani olevani väsynyt. Ponin turnauskunto tuntui kestävän kyllä, mutta kuskin kunto ei niinkään...
Aamupalan jälkeen lähdin kävelemään tarkkuusrataa ja siinä kävellessäni tunsin kuinka painavalta vatsa tuntui, jalatkin tuntuivat jäävän kiinni nyt jo hyvin kuivaan nurmipohjaan ja selkä huusi hoosiannaa. Ja rata oli vaikea. Vaikeampi kuin mitä olin koskaan ennen ajanut. Otetaan nyt huomioon, että edellinen kokonaiskilpailuni oli vuonna 2013. Silloinkin kilpailin nuorten hevosten helpoissa luokissa jotka olivat maksimissaan heB-tasoisia. Nyt ajoimme samaa rataa SM-kuskien kanssa - toki tempoa oli meille helpotettu, SM-kuskit saivat painella vieläkin lujempaa. Radalla oli sokkeloinen alku johon suunnittelin todella pienet tiet koska vauhtiennätyksiä siinä ei päässyt rikkomaan. 9. portin jälkeen seuraavat portit olivat laajemmalla alueella joten sitten pääsi ottamaan jo hieman vauhtiakin alle. Meillä oli myös kaksi sarjaa ja yksi sarja sisälsi aina neljä porttia (A, B, C, D).
Suunnittelin ponille hyvin nopean, noin 15min verryttelyn joka sisälsi kävelyä ja verryttelykentällä porttien kääntelyä. Lopulta taisimme kyllä olla jo noin 20min ennen suoritustamme valmiina, mutta osan ajasta kulutin vain seisoskeluun ja muiden suoritusten katseluun. Lähdimme kuudentena liikkeelle ja siinä edellisiä katsellessa tuli koko ajan selvemmäksi se, että radalla sai sitten painella LUJAA jos mieli mennä edes lähelle annettua enimmäisaikaa. Olin jo kävellessä tuumannut, että nyt mennään riskillä. Nyt mennään niin pienet tiet ja mennään niin lujaa kuin vain uskallan itse ajaa ja ponilta pyytää. Nyt kokeillaan minkälaisessa terässä ollaan ensi kautta ajatellen.
Stewardit katsoivat vielä Spartan päivän kunnon ennen suoritustamme ja ajoimme heille kahdeksikkoa ravissa. Tässä tarkastetaan, että poni liikkuu puhtaasti ja hyvin eikä vaikuta edellisen päivän suorituksen jälkeen liian väsyneeltä kolmanteen päivään. Kaikki oli hyvin ja poni virkeä.
Lähdimme liikkeelle laukalla ja 1. portin jälkeen hidastin vauhtia, koska pienet tiet eivät onnistuneet vielä hieman laajassa laukassa. Tein juuri ne reitit jotka olin suunnitellutkin. 9. portin jälkeen poniin hieman vauhtia ja ensimmäiselle sarjalle. Sarjan jälkeen tiukat kaarteet ja taas hieman vauhtia loppuradalle. Poni toimi todella hyvin. Ainoa minkä koin hankalaksi oli tilanteet kun jouduin siirtämään sen laukasta raville. Se ei lähtenyt etenemään ravissa kunnolla siirtymisestä eteenpäin vaan jäi vähän arpomaan paikallaan oikea-vasen-oikea-vasen. Tämä ei videolta näy mutta tuntui vaunuille, se tavallaan oli hetkellisesti ihan kokonaan pois tuntumalta ja arpoi itse suuntaa, eikä niinkään ollut heti samalla sekunnilla valmis kuuntelemaan mitä minä sille olin ohjeistamassa. Tai noh, luultavasti olin vain itse liian hidas sitä ohjeistamaan, Sparta kun on aika nopea ja terävä tuollaisissa tilanteissa.
Maaliin tullessani olin tyytyväinen suoritukseen ja sanoin groomille tässä kohtaa, että kaksi palloa tuli alas. Olin ihan varma, että otin loppuradalla kaksi palloa.
Kuulutus tuli ja tyytyväisyys vain kasvoi. Otimme alas YHDEN pallon. YHDEN! Jos katsoo luokkia jotka menivät saman radan kuin me (eri tempot osassa luokista mutta samat portit siis) oli nollaratoja yksi 26sta valjakosta. Se, että otimme vaikealta radalta vain yhden pallon oli aivan hurjaa. Otimme lisäksi yliaikaa, mutta vain niin vähän, että melkein viimeiseen asti johdimme luokkaa. Lopulta sijoituksemme tarkkuudessa oli 2/11.
Kun sijoitus oli varma, poni sai jalkaansa valkoiset suojat. Muiden päivien palkinnot jaettiin edellisen päivän illanvietossa, mutta näin kilpailun viimeisenä päivänä jaetaan tarkkuuskokeen palkinnot sekä kokonaiskisan palkinnot heti luokkien jälkeen. Mekin siis pääsimme Spartan kanssa pyörähtämään palkintojenjaossa pokkaamassa tarkkuusluokan 2. sijan ruusukkeen! Videolta näkee, että Spartasta ainakin oli todella hauskaa olla siellä palkittavana ja se oli lähdössä kunniakierrokselle vähän joka suuntaan ;) Se on kiva, että sillä on hauskaa.
Tarkkuuden sijoitus nosti kokonaiskilpailun sijoitustamme sen verran, että lopulta olimme sijalla 5/12. Se ei palkinnoille riittänyt, mutta se riitti siihen, että pystyimme toteamaan tavoitteemme todellakin täyttyneen.
Palkintojen jaon jälkeen suoritimme todella nopean pakkausoperaation (onneksi olimme purkaneet teltan jo aamulla herättyämme aikaisemmin kuin aamupalaa oli tarjolla!) ja lähdimme suuntaamaan kotiin.
Tästä tuli nyt tälläinen viikonlopun kertaus -postaus, mutta ajattelin vielä myöhemmin palata analysoimaan hieman tarkemmin sitä missä onnistuimme ja mitä treenaamme tarkasti talven ajan. :)
