87. Hormonihöpötyksiä

Vielä vähän syksyistä maisemaa, seuraavat kuvat ovat toivottavasti aika paljon lumisempia... :)

Tässä olisi enää kaksi kuukautta niin sanotusti h-hetkeen. Olo on odottava, levollinen ja kaikin puolin hyvä. Tai onhan niitä vaivoja kyllä. Närästys muuttui refluksiksi ja se vaivaa etenkin öisin, jos erehtyy iltaisin syömään jotain jugurttia raskaampaa... Mutta mekanismituoli on pelastanut jonkin verran <3 Jos herään yöllä siihen, että maistelen suussani illalla syömääni leipää uudemman kerran (jep, täällä märehditään!) niin kipittelen peittoineni ja tyynyneni tuolille, nostan jalat ylös ja lasken selkänojaa vain hieman alemmas, kuitenkin niin että selkeä pystyasento säilyy. Siinä tulee sitten nukuttua pari tuntia jonka jälkeen voikin jo herätä tai sitten tallustella takaisin sänkyyn jatkamaan unia. Asento ei ole ihan tarpeeksi hyvä, jotta siinä voisi viettää koko yönsä... Peffa puutuu!

Rakkaustuoli <3

Lisäksi kuvioihin ovat tulleet taas supistelut ja muut mieltä vaivaavat merkit siitä, että synnytys lähenee - ainoa vain, että nämä merkit voisivat tulla toki vasta vaikka lähempänä vuodenvaihdetta tai edes vähän lähempänä joulua. Olen yrittänyt vain ottaa rennosti ja levätä paljon.

Spartaa olen käynyt ajamassa kerran - pari kertaa viikossa. Se kulkee hyvin, kuten tähänkin asti on tehnyt. Olemme ottaneet mukaan taas laukan, joka oli hetken aikaa ns. "pannassa" kun haimme tuntumaa käyntiin ja raviin. Laukkaan on kyllä tullut huomattava parannus nyt, kun poni on päässyt liikkumaan säännöllisesti myös taitavan ratsastajan alla. Myös hyppytreenit ovat nyt mukana! Siitä se tykkää kuin hullu puurosta. Vähän sillä on laukan kanssa työtä ratsastajankin kanssa, laukka ei tule vielä takaisin kovinkaan hyvin vaan voimanpuutetta on korvattava tempolla. Mutta ajan kanssa kaikki, koko ajan poni vahvistuu ja lihakset kehittyvät.

Vielä ei ole ollut havaittavissa joskus näihin aikoihin vuodesta tapahtuvaa selkeää nousua vireystilassa. Tarkoitan sitä, kun jotkut hevoset ensimmäisten vähänkin kylmempien kelien aikaan löytävät jostain sellaisen energianappulan itsestään, että siinä on omistaja/ratsastaja/kuski helisemässä. Sparta on ainakin toistaiseksi pysynyt omana mukavana, leppoisana itsenään eikä ole alkanut esittää ajossakaan mitään ylimääräisiä joulujuhlaliikkeitä.

Koko ajan lähenee se hetki, että minä joudun luovuttamaan ponin ajamisen kokonaan sen omistajalle ja odottelemaan kevyempiä oloja. Tässä istuskelen nytkin ja odotan kyytiä synnytyspäivystykseen ja väkisinkin mietin, onko nyt jo se hetki, kun joudun sanomaan että seuraavat kaksi kuukautta on tälle mammalle koppihoitoa? Tässähän olisi vielä hollantilaisvalmennukset ja yksi osakilpailu Keilakunkkuakin, ei nyt vielä, jooko... Mutta lapsi menee toki kaiken edelle. Hänen ei soisi syntyvän vielä ainakaan seitsemään viikkon, mieluiten voitaisiin mennä tällä tavoin yhtenä yksikkönä kahdeksan-yhdeksänkin viikkoa...

Lisäys seuraavana päivänä: päivystyksessä ei mitään hälyttävää havaittu, joten rauhallinen odottelu jatkuu.
Mutta ainakin lastenhuone on nyt rempattu. Kalusteet on kasattu, mutta huone kaipaa vielä verhoja, mattoja, sängyntekstiilejä, uutta valaisinta ja kaikenlaista pientä. Pikku hiljaa... Odottavan aika on vain niin tuskaisen pitkä.

Mutta enää kaksi kuukautta!