23. Ponien juoksutus, osa 1: Piipa

Lauantaina Anniina (http://friisilainen.blogspot.com) tuli kameran kanssa moikkaamaan kahta karvapullaa eli Piipaa ja Elliä ja meitä helli tietenkin paitsi kirpeä pakkanen, myös ihana auringonpaiste! Otollinen sää kuvien ottamiselle - vai mitä mieltä Anniina sormiensa pakkasen kestävyydestä? Noo, poneille ainakin tuli lämmin!

Tässä tulin pohtineeksi myös, voiko postauksessa olla liikaa kuvia? Siis varmasti voi, mutta mikä on liikaa. Näitä kuvia kun tuli valittua Anniinan nettiin laittamista viisikymmentä. Siis VIISIKYMMENTÄ ihanaa kuvaa jotka välttämättä haluaisin jakaa blogissa! Noh, ehkä siis jaan postauksen kahteen ja kerron ensin Piipan lauantaista.

Piipa oli jo lähes valmiina odottelemassa tallissa, koska se oli juuri saanut kengät jalkaansa! Ensimmäiset kengät ja kieltämättä ponin liikkuminen näytti hieman hassulta, kun se ei oikein ollut ihan varma mitä niillä takajaloilla olisi pitänyt kengät jalassa tehdä. Kenkien myötä myös suojat laitettiin ensimmäistä kertaa ponin jalkaan ja jotta uusien asioiden opettelu ei olisi loppunut vielä tähän, laitettiin suuhun myös ajokuolain johon Piipan olisi nyt hyvä alkaa totuttelemaan.

Piipalla oli kovin paljon virtaa, joten annoin sen hetken aikaa juosta ympyrällä ennen kuin kiinnitin toisen liinan. Totesin hyvin pian, että parempi vain laittaa kumpikin liina kiinni jotta sai ponin heiman miettimään liikkumista.

Jännitystähän pitää aina olla pienen poniparan elämässä ja tullessani tallille ohitin monta metsästäjää koiriensa kanssa ja mietin jo silloin, että mitenköhän mahtaa käydä. Ihan siihen juoksutuksen alkuun lähimetsästä kuuluikin monta laukausta peräkkäin komean kaiun saattelemana ja tietenkin Piipa siihen reagoi, vaikkakin hyvin lievästi.

Mutta siinä missä Piipa olisi vielä muutama kuukausi sitten vetänyt aivan täysin herneet nenään tässä kohtaa ja lopettanut kaiken yhteistyön, nyt sillä kesti ympyrän tai kahden ympyrän verran toipua järkytyksestä. Se on kaikin puolin henkisesti kasvanut ja aikuistunut lyhyen ajan sisällä. Jos se tajusi kääntyneensä nyt 6-vuotiaaksi?

Silti välillä Piipalla esiintyy vielä niitä vanhoja vinkeitä. Mutta koskaan ne temppuilut eivät tule ilman syytä, sen on Piipan kanssa kyllä oppinut. Joko vika on juoksuttajassa/kuskissa, joka laittaa painetta liikaa ja väärällä hetkellä tai sitten syy on jossain ulkopuolella. Tällä kertaa suuntaa vaihtaessa Piipa yhtäkkiä vain totesi, että nyt ei sitten onnistu enkä aio liikkua eteenpäin, enkä olisi muuten kyllä tiennyt missä vika mahtaa olla mutta pellon laidalta ponien omistaja huusi, että toisella pellolla menee metsämiehiä koiriensa kanssa. Piipa näki miehet ja halusi pysähtyä ensin niitä katsomaan, ennen kuin voi jatkaa työskentelyä.

Piipan kanssa on alusta asti ja on edelleen tärkeää se, että homma pidetään mukavana. Se on poni, joka heittää nopeasti hanskat tiskiin jos noustaan vaativuustasossa liian nopeasti. Toisaalta nykyään sen itsevarmuus on jo sen verran parempi, että sietokyky on myös noussut, joten ehkäpä se jatkaa kehittymistä myös tälläkin saralla. Sen reaktiot kaikkeen ovat muutenkin jo sen verran lieviä, että niiden kanssa pärjää kyllä.

Juoksutuksen päätteeksi ohjasajan ponit aina suoralla uralla. Ne toimivat kyllä jo joka tilanteessa niin hienosti ja ovat hyväntuntuisia suustaan. Tuntuma on tasainen ja rauhallinen.

Ohja ei ollut tarkoituksellisesti niin rintaremmin ohjasrenkaasta kuin rintaremmin alta, mutta eipä tuo suoritusta haitannut.

 Kiitos Anniinalle ihanista kuvista, näitä palaa katsomaan varmasti uudestaan ja uudestaan <3

22. Vuodenvaihteen mietteitä

Vietimme aivan mahtavan uudenvuodenaaton meillä ystävien ja perheen kanssa, syöden, pelaillen, kuohuvalla kilistellen ja rentoutuen. Parhaan ystäväni kanssa aloimme heti aamusta tehdä ruokaa ja panostus kyllä palkittiin, ruoka oli aivan loistavan hyvää ja sai kehuja kaikilta. Kannatti nähdä vaivaa.

Ruuanlaitto alkoi näin hyvin! Minä ja veitset, ei niin hyvä yhdistelmä...

Muutama rakettikin ammuttiin taivaalle, kun porukassa oli alkuun myös lapsia useampi ja lapsillehan tuo on tärkeää, jokainen odotti innoissaan juuri sitä rakettien ampumista... Tokihan me aikuiset kävimme vielä loput ampumassa silloin keskiyöllä, kuuluu asiaan. Ymmärrän kyllä myös heitä, jotka ovat valinneet tämän perinteen hylkäämisen, onhan tuo vähän järjetön kohde rahan käytölle. Mutta jokainen tyylillään, meillä on muutama kymppi laitettu tähän tarkoitukseen joka vuosi.

Aamulla rentouduimme vielä elokuvaa katsellen ja rääppiäisiä viettäen! Onneksi ruokaa jäi vielä yli, oli himppusen hyvät aamupalat meillä!

Vuosi 2016 vaihtui siis mukavissa merkeissä, mutta vähintään yhtä hyvin se myös alkoi. Ensin Valjakkoajon viemää -blogi julkistettiin Jalustin.netin kuukauden blogiksi ja sitten sain erittäin odotetun yhteydenoton Playsson.netiltä ja eilen 2.1.2016 minusta tuli Playsson.netin tiimibloggaaja. Olen todella otettu ja innoissani tästä tilaisuudesta. Ehdottomasti bloggaajahistoriani merkittävin tapahtuma. Playsson.net on yhdistänyt bloggaajia menestyksekkäästi ja lunastanut paikkansa mielestäni parhaana, aikaansaavimpana blogiportaalina Suomessa. Toivotaan, että blogimaailma alkaisi hiljalleen elpyä ja nousta samalle tasolle kuin se on esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa. Siellä blogeja ja bloggaajia arvostetaan ehkä hieman erilailla kuin Suomessa.

Aina on mukava palata hieman menneeseen ja katsoa myös tulevaan, kun pääosin on pakko elää vain tässä hetkessä. Mitä siis vuosi 2015 piti sisällään? Käsittelin tätä aihetta jo joulukalenterissa, mutta laitan ne pohdinnat nyt myös tälle puolelle.

Alkuvuodesta kävin opastamassa vuonohevosruuna "Popia" kerran viikossa ratsuponin saloihin. Popin kanssa tekeminen loppui minusta riippumattomista syistä ja jatkamme mahdollisesti myöhemmin sen kanssa lisää.

Huhtikuussa aloitin työt Nohkuan Ratsutilalla. Siellä tulikin sitten ratsastettua jonkin verran ja sain myös uudelleen valjakkokärpäsen pureman, kun opetin ajolle yhden c-ponitamman ja aloin haaveilla takaisin valjakkoradoille palaamisesta.

Kesällä tapahtui tietenkin todella iso asia omassa henkilökohtaisessa elämässäni, kun menimme mieheni kanssa naimisiin. Yhteistä eloa on takana yli 5 vuotta ja olemme ehtineet siinä ajassa saamaan myös yhteisen lapsen. Hääpäivä oli yksi elämäni hienoimmista päivistä ja palaan jatkuvasti kuvien kautta muistelemaan tuota päivää...

Kiersin Lillin kanssa näyttelyitä ja Lilli sai myös ensimmäisen SERTinsä! Hieman epätoivoakin meinasi tulla näissä näyttelyasioissa, kun valkeni jälleen kuinka paljon menestyminen niissä on kiinni tuomarista ja tuomarin henkilökohtaisesta mielipiteestä. Yksi sanoo, että koiralla on esim. sopivasti stoppia päässä (ostapenger) ja toinen haluaisikin sitä enemmän. Noh, nämä on näitä asioita, miksi tykkään itse sellaisista lajeista joissa ei tuomarin mielipide vaikuta, esim. valjakkoajossa maratonilla ja tarkkuudessa sijoituksen määrää aika ja virhepisteet...

Jätin Nohkuan Ratsutilan taakseni henkilökohtaisista syistä syksyllä. Paluuta hevosalalle ei enää ole, en halua sitä enää missään muodossa. Hevoset jäävät nyt lopullisesti harrastukseksi ja tavoite on päästä töihin, joka mahdollistaa myös täysipainoisen harrastamisen. Se tulee vaatimaan lisäopiskelua ja siitä lisää vähän myöhemmin.

Samoihin aikoihin laitoin myös nettiin ilmoitusta, että etsin ajettavaa hevosta kaudelle 2016 ja sainkin aika monta tarjousta! Kaikki ennestään ajamattomia, mutta kävin tarjotuista katsomassa niitä jotka blogissakin ovat jo esiintyneet: Elliä ja Piipaa sekä Damia. Näiden kanssa on sitten loppuvuosi touhuttu ja myös edistytty.

Vaikka vuosi on ollut aika... rikkonainen ja sisältänyt paljon epätoivon hetkiä (lähinnä tulevaisuuden suhteen), on ollut paljon hienojakin asioita. Naimisiin meno näistä se suurin, seuraavaksi näiden kolmen uuden toverin ja niiden hienojen ihmisten löytäminen.

Mutta entä vuosi 2016? Mitä muuta vuosi tuo tullessaan? Mitä toiveita ja tavoitteita on?

Opintojen aloittaminen. Alan tammikuussa opiskelemaan sähkö- ja automaatiotekniikkaa ja valmis sähköasentaja minun pitäisi olla joulukuussa 2017. Tavoite opiskelujen osalta on, että vuoden loppuun mennessä asiat olisivat jo suhteellisen selkeät, en esimerkiksi takeltelisi enää yhtään teknisen sanaston kanssa ja kaikki työkalut olisivat tuttuja ja pystyisin panostamaan täysillä opiskeluun ja tehtävien tekoon ilman, että se tuntuisi edelleen vaikealta. Aloitan ihan nollasta. Osaan käyttää porakonetta, ruuvimeisseliä ja vasaraa. Tosi hyödyllisiä työkaluja sähkärille! Mutta aion tehdä kaikkeni ja opiskella ahkerasti. Kotona on onneksi tukiopettajana sähköasentaja-mieheni.

Valmentautuminen ja kilpaileminen ponien kanssa. Ensimmäinen valmennus onkin jo sovittu ja se on tulossa helmikuussa, ei siis ole kaukana! Valmentautumista jatketaan ahkerasti koko vuosi. Ensimmäiset kilpailut ovat varmastikin 1-tason kouluosuus ja/tai tarkkuuskoe, ei siis maratonia heti. Ponien kuntoakin pitää kasvattaa ennen kokonaiseen kolmeosaiseen kilpailuun osallistumista. Realistista voisi olla loppukesästä tai alkusyksystä osallistua kokonaiseen kilpailuun. Mutta maratonesteitä tullaan toki harjoittelemaan niin itsenäisesti kuin valmennuksissakin.

Damin kanssa treenien jatkaminen. Sen tarkempia suunnitelmia ja tavoitteita ei sen kanssa ole, koska se on pääasiassa kuitenkin ratsun hommissa ja valjakkoajo tulee olemaan ainakin toistaiseksi se "kakkoslaji".

Suuria muutoksia perheemme elämässä, positiivisia sellaisia, mutta tästä en voi puhua vielä ollenkaan blogin puolella. Sitten varmasti kerron ainakin jotain, kun kaikki on varmaa.

Lillille kaksi SERTiä. Tämä on tavoite tälle vuodelle. Sen saisi silloin Suomen muotovalioksi.

Blogin aktivoiminen. Tällä tarkoitan sitä, että haluan kasvattaa blogia siihen suuntaan mihin sitä alunperinkin ajattelin: valjakkoajon puolesta puhujaksi, lajin esille tuojaksi. Toiveena on pystyä raportoimaan myös kilpailutuloksia ulkomailta, etenkin suomalaisten osalta, saada tänne mukavia ja hyödyllisiä infopaketteja yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Usempi juttu on jo vireillä, toivotaan että jo alkuvuodesta saisin blogiin hieman esimakua.

Tavoitteet tarkentuvat aina väkisinkin ajan kuluessa, mutta se on ihan ok. En halua laittaa mitään ehdottomia, "nämä on pakko saavuttaa tai vuosi on ollut surkea" -ajatuksia päähäni joten tavoitteenikin ovat aina vähän ympäripyöreät. Loppujen lopuksi kaikista tärkeintä on aina ollut se, että perhe voi hyvin ja kaikki ovat edes suhteellisen terveitä. Kaikki muu on pelkkää plussaa. :)

21. Ponien toiset paritreenit

Keskiviikkona reissasimme ponien kanssa taas Urjalaan treenaamaan. Ponit ovat siis kerran olleet parivaljakossa ja uusille lukijoille voisin siis valottaa taustoja sen verran, että Piipan ajokoulutus on ollut vähän haastava. Se ei oikeastaan ole vielä tälläkään hetkellä yksikössä niin hyvin ajettavissa, että sen kanssa voisi esimerkiksi lähteä yksin kentälle edes kävelemään kärryt perässä. Elli taas toimii kaikissa tilanteissa jo hienosti.

Valjastimme ponit nyt kopin vierellä niin kuin se tultaisiin tekemään monesti valmennuksiin ja kilpailuissakin, kun aina ei ole saatavilla tai ei ole järkeä ottaa karsinapaikkaa. Ponien olisi hyvä oppia seisomaan paikallaan kopin vieressä valjastuksen ajan niin homma helpottuisi huomattavasti kun ei tarvitse olla yksi ihminen pitelemässä niitä ja toinen valjastamassa, voisi vain lyödä valjaat niille niskaan ja antaa mennä.

Kentällä ponien omistaja talutteli niitä ensin hetken aikaa ja saimme todeta, että edellispäivän juoksutuksesta huolimatta Ellillä tuntui olevan runsaasti virtaa kun taas Piipa oli tällä kertaa paljon rennompi ja rauhallisempi näistä kahdesta. Heidi ohjasajoi poneja parin kierroksen verran ja minä + ponin omistaja siis talutimme kumpaakin, mutta aika pian laitettiinkin jo vaunut perään. Hieman oli säätämistä uusien, vielä uutuuttaan jäykkien valjaiden kanssa, mutta nyt ne on säädetty ja jatkossa kaikki menee paljon jouhevammin. Hienosti ponit silti malttoivat olla paikallaan koko valjastuksen ajan! Hyvää odottelutreeniä niille.

Jonkin aikaa taluttelin Piipaa ja edelleen tilanne oli kyllä sama, että Ellillä olisi ollut menohaluja ja Piipa taas lönkytteli menemään vailla mitään huolia tai murheita. Niin fiksu poni, ottaen huomioon että tästä muutama kuukausi taaksepäin se keuli ohjasajossa selälleen ja yksikössä liikkeellelähdöt olivat aikamoista pomppimista.

Piipasta sai siis todellakin olla ylpeä. Ei sen tarvitsekaan onneksi toimia yksikössä. Sen tehtävä on tässä, täyssiskonsa vieressä, ottamassa ja antamassa tukea toinen toiselleen. Lopulta sitten Ellikin rentoutui ja omistaja linan päässä oli lähinnä varmistelemassa tilannetta, mutta kumpikin poni ohjautui kummallakin ohjalla ja Heidi käänteli niitä ihan itse vaunuilta käsin. Ei tarvitse enää montaa kertaa, että niillä voi jo ajaa ilman liinaajia ja kohta varmasti on ohjelmassa myös ensimmäiset ravit.

Seuraava treeni meillä onkin jo tiistaina, eli tässä ei ole enää montaa päivää kun ponit pääsevät taas hommiin!

Pakko kehua vielä noita ponien uusia valjaita, ne on juuri niin hyvännäköiset kuin me omistajan kanssa ajatuksissamme olimme pohdiskelleet ja toivoneet. Ja niin hyvälaatuisen tuntuiset. Ja katsokaa meidän uusia viininpunaisia silatyynyjä! Tiimiväriä alkaa olla kasassa jo muutakin, täytyy esitellä niitä myöhemmin... ;)

20. Kuukauden blogi!

Kyllä sain iloista postia Jalustin.netistä joulun alla. Valjakkoajon viemää -blogi valittiin kuukauden blogiksi!

Käykää lukemassa juttu blogista ja mietteistäni bloggaamisen suhteen Jalustin.netistä!

Valintaan vaikutti esimerkiksi aktiivisuus blogissa ja muualla sosiaalisessa mediassa sekä ylipäätään positiivinen asenne. Kivaa, että työstään saa tunnustusta! Blogiin tulee käytettyä päivässä paljon aikaa ja etenkin ajatustyötä. Vaikka postauksia ei blogin puolelle päivittäin satele, yritän pitää esimerkiksi Instagram-tilin aktiivisena ja suunnittelen paljon materiaalia myös tänne blogin puolelle. Tälläkin hetkellä on monia kymmeniä ideoita, jotka ovat nyt vain toteuttamista vailla.

Bloggaaminen on ollut jo pitkään tärkeä harrastus minulle, joka olin aikoinaan todella innokas tarinoiden kirjoittaja. Suunnittelin vähän nuorempana kirjoittavani romaaninkin. Jostain syystä kuitenkin inspiraatio kirjoittamiseen katosi ihan yhtäkkiä lukion aikoihin eikä tekstiä enää syntynyt. Blogipuolella se into on taas löytynyt ja vaikka tekstit ovatkin olleet kovin lyhkäisiä nyt viime aikoina (syynä se, että en ole vain voinut antaa tälle aikaa kuin puolisen tuntia päivästä, mikä on aivan liian vähän kuvien käsittelylle ja tekstin tuottamiselle) niin se into on kuitenkin koko ajan olemassa. Se tuntuu hyvältä. Voida taas löytää iloa ja onnistumisen tunteita kirjoittamisen kautta.

Valokuvaus on toinen rakas harrastus. Kamera kulkee mukana joka paikassa ja nyt kun jouluna kuusen alta löytyi tuo minijärkkärikin, sen kuljettaminen on entistäkin helpompaa. Opiskelen paljon aiheesta itsenäisesti, pyrin päivittämään kuvauskalustoani säännöllisesti, olen ostanut kalliit kuvankäsittelyohjelmat ja harjoittelen päivittäin niiden käyttöä ja aina löydän jonkin uuden hyödyllisen työkalun. Väitän, että alan olemaan aika harjaantunut jo Photoshopin käytössäkin. Vielä pitäisi tutustua RAWien maailmaan ja Lightroomin käyttöön...

Mitä vuosi 2016 sitten tuo tullessaan Valjakkoajon viemää -blogin puolella? Odotan innolla sitä, että pääsen helmikuussa kertomaan meidän ensimmäisestä valmennuksesta. Vielä enemmän odotan ensimmäisen kisaraportin kirjoittamista. Tavoite on myös avata valjakkoajoa lajina vielä paremmin täällä blogissa. Raportoida kisatuloksista ulkomailta. Haastatella kokeneita konkareita ja toivottavasti saada edes muutama ihminen innostumaan tästä lajista niin, että pian nähdään uusia kasvoja ja valjakoita valmennustapahtumissa ja kisakentillä. Ylipäätään haluaisin blogistani pystyä tuomaan esille sitä jotakin, mikä minut sai innostumaan valjakkoajosta niin kovasti. En tiedä itsekään ihan tarkalleen mikä se jokin on, mutta jokainen joka sen saman kokee tai on kokenut, tietää mistä puhun. Se vain on.

Toivotaan, että vuosi 2016 on antoisa niin ponien kuin bloginkin kanssa. Kova usko siihen kyllä on.

19. Energianpurkua uusien valjaiden kanssa

Juhlapyhät on nyt melkein lusittu, vielä viikon katkaisee yksi vuoden vaihtumiseen liittyvä juhla mutta sitten on todellakin paluu arkeen. Johan sitä toki on tälläkin viikolta pientä paluuta suoritettu, mies on palannut töihin ja itse olen yrittänyt laittaa kotia ojennukseen, koska tänä vuonna uutta vuotta vastaanotetaan pienellä ystäväporukalla täällä meillä. Tänään suuntasin myös tallille palauttamaan ponit takaisin työn pariin! Piipan kaviopaise on alkanut paranemaan todella hyvin ja klinikalta ohjeeksi tuli, että jos on ontumaton, niin tiukkaa treeniä vaan. Se kuitenkin arkoo kaviotaan vielä kovalla pohjalla joten tänään ponit pääsivät juoksemaan pellon pehmeälle pohjalle.

Utelias silmäpari katseli menoani tallia kohti...

Huppueläimet värjöttelivät loimiensa alla, varsin tyytyväisen oloisina!

Piipalla tossu jalassa vielä. Kohta ponit saavatkin kengät...

Sovittelimme ensin valjaat poneille ponien omistajan kanssa. Vähän lisää reikiä häntäremmiin ja parin remmin kiristys, mutta nopeasti oli laitettu valjaat ojennukseen! Kovin jäykät ne on vielä, mutta varmasti käytössä pehmenevät nopeasti. Tykkään kyllä kovasti tuosta synteettisestä materiaalista! Hyvännäköinen ja helppohoitoinen, käy! Viininpunaiset silatyynytkin tulivat, ne on tilattu Hevarista. Kuvista puuttuu nyt vetoliinat ja mäkivyöt, koska juoksutuksessa tai ohjasajossa niillä ei ole mitään virkaa...

Kummallakin ponilla oli virtaa reilusti, joten oli ihan hyvä suunnitelma käyttää ne purkamassa energioitaan pellolla tänään ja myös hieman aivojumppaa tekemässä ohjasajon merkeissä, kun huomenna suuntaamme Urjalaan paritreeneihin. Jännittävää! Hienoa nähdä taas kumpikin yhdessä vaunujen edessä. Toivotaan, että saisin napattua muutaman kuvan tänne bloginkin puolelle! Palataan siis toivottavasti huomenissa. :)

18. Meidän joulu

Ihana, ihana joulu tuli taas ja meni yhtä nopeasti kuin aina kaikkina aikaisempina vuosinakin. Olen niin jouluihminen, että tuntuu raskaalta ajatella kuinka pitkästi on aikaa seuraavaan jouluun. Saisikohan juhannuksesta tehtyä yhtä tunnelmallisen ja ihanan juhlan, jos oikein yrittäisi? Sitten saisi tavallaan siinä noin puolessa välissä vuotta toisen perinteikkään juhlapyhän. Kyllähän se varmasti onnistuisi kun tekisi vain. Laittaisi ruuat, kutsuisi perheen juhlistamaan ja voisihan siinä vaikka juhannuslahjatkin jakaa juhannuskoivujen alla? Heh, kaikkea voi ainakin ideoida...

Ajattelin, että blogin lukijat saavat pienen kurkistuksen meidän jouluunkin. Poneja kävin moikkaamassa nopeasti aatonaattona, mutta muuten tallilla ei ole tullut käytyä. Huomenna olisi tarkoitus käydä juoksuttamassa kumpikin, koska keskiviikkona pakkaamme ponit traikkuun ja suuntaamme Urjalaan paritreeneihin... Sieltä toivottavasti saa sitten vähän hevospainoitteisempaa matskua tännekin puolelle! Ilmoittauduimme myös ensimmäiseen "oikeaan" valmennukseen, kääk! Pieni deadline siis siihen, että ponit kulkisivat edes kohtalaisesti eli käytännössä ilman taluttajia vaikka sitten vain käynnissä...

Mutta pidemmittä puheitta, tältä näytti meidän joulu. Aloitetaan jouluaaton tunnelmakuvilla.

Joulupäivänä vaihdoimme paikkaa ja pukki oli jättänyt lahjoja toiseenkin joulunviettopaikkaamme!

Tämän joulun odotetuin lahja... :)

Joulupäivän iltana maistui jo pizza, kun kolmatta päivää söi jouluruokia...

Tapaninpäivänä poikkesimme Helsingissä juhlimassa syntymäpäivillä. Illalla miehen sisko perheensä kanssa (tai osan perheestään) tuli sitten meille viettämään peli-iltaa ja se menikin sitten pikkutunneille asti, kun Yatzi koukutti meidät pöydän äärelle. :)

Likka sai mönkkärikypärän ja lasit :)

Miehen siskon perheeseen kuuluu myös tälläinen landseer, aika herttainen tapaus! 

Yatziii!!

Tämän postauksen kuvat otettu uudella rakkaudellani, Olympuksen minijärkkärillä! Tämä on aivan ihana ja kulkee helposti mukana nyt kaikkialla. :)