maanantai 28. joulukuuta 2015

18. Meidän joulu

Ihana, ihana joulu tuli taas ja meni yhtä nopeasti kuin aina kaikkina aikaisempina vuosinakin. Olen niin jouluihminen, että tuntuu raskaalta ajatella kuinka pitkästi on aikaa seuraavaan jouluun. Saisikohan juhannuksesta tehtyä yhtä tunnelmallisen ja ihanan juhlan, jos oikein yrittäisi? Sitten saisi tavallaan siinä noin puolessa välissä vuotta toisen perinteikkään juhlapyhän. Kyllähän se varmasti onnistuisi kun tekisi vain. Laittaisi ruuat, kutsuisi perheen juhlistamaan ja voisihan siinä vaikka juhannuslahjatkin jakaa juhannuskoivujen alla? Heh, kaikkea voi ainakin ideoida...

Ajattelin, että blogin lukijat saavat pienen kurkistuksen meidän jouluunkin. Poneja kävin moikkaamassa nopeasti aatonaattona, mutta muuten tallilla ei ole tullut käytyä. Huomenna olisi tarkoitus käydä juoksuttamassa kumpikin, koska keskiviikkona pakkaamme ponit traikkuun ja suuntaamme Urjalaan paritreeneihin... Sieltä toivottavasti saa sitten vähän hevospainoitteisempaa matskua tännekin puolelle! Ilmoittauduimme myös ensimmäiseen "oikeaan" valmennukseen, kääk! Pieni deadline siis siihen, että ponit kulkisivat edes kohtalaisesti eli käytännössä ilman taluttajia vaikka sitten vain käynnissä...

Mutta pidemmittä puheitta, tältä näytti meidän joulu. Aloitetaan jouluaaton tunnelmakuvilla.





Joulupäivänä vaihdoimme paikkaa ja pukki oli jättänyt lahjoja toiseenkin joulunviettopaikkaamme!


Tämän joulun odotetuin lahja... :)


Joulupäivän iltana maistui jo pizza, kun kolmatta päivää söi jouluruokia...
Tapaninpäivänä poikkesimme Helsingissä juhlimassa syntymäpäivillä. Illalla miehen sisko perheensä kanssa (tai osan perheestään) tuli sitten meille viettämään peli-iltaa ja se menikin sitten pikkutunneille asti, kun Yatzi koukutti meidät pöydän äärelle. :)

Likka sai mönkkärikypärän ja lasit :)
Miehen siskon perheeseen kuuluu myös tälläinen landseer, aika herttainen tapaus! 
Yatziii!!
Tämän postauksen kuvat otettu uudella rakkaudellani, Olympuksen minijärkkärillä! Tämä on aivan ihana ja kulkee helposti mukana nyt kaikkialla. :)

2 kommenttia:

  1. Ostaisin tytölle isommat lasit! Noi on liian pienet! Ei nää kunnolla ja menee vaaralliseks..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olin minäkin ja vaihtoon on menossa :)

      Poista