keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

70. Spartacus ja uutisia

"Spartacus oli traakialainen gladiaattori, joka johti orjakapinaa Roomaa vastaan vuosina 73 eaa.–71 eaa."

Tämä Spartacus taas on 9v welsh B -ruuna. Siiri (http://skaskinen.blogspot.com) kävi kuvaamassa ponia tässä yksi kaunis päivä ja saimme vihdoin siitä edustuskuvia. Poni on hyväksytty ratsuponijalostukseen ja ruunattu vasta puoli vuotta sitten joten rohkenimme vielä laittaa sille orikuolaimen ilman kamalia tunnontuskia vaikka se ei enää sellaisella kuolaimella esimerkiksi näyttelyissä voisi esiintyä. Tästä ei muuten ole havaittavissa ainakaan enä minkäänlaista orimaista käytöstä joten joko ruunaaminen on tehnyt tehtävänsä tai sitten se ei vain ole ollut ikinä mikään hormonihirmu - vaikka herra Sparta on kyllä päässyt tamman makuunkin, sillähän on kaksi jälkeläistä.

Mutta pidemmittä puheitta siirrytään itse aiheeseen eli kuvien katseluun!






Entä mitäs täällä on? Siellä on kenties tuleva valjakko- tai rallikuski, due 01/17

Meillä siis odotetaan vauvaa syntyväksi tammikuussa 2017 ja siinä suurin syy siihen, miksi olen joutunut valittelemaan blogin hiljaisuutta. Pahoinvointi on ollut tähän asti kovaa ja tietokoneella istuminen viimeisenä mielessä. Nyt onneksi jo helpottaa! Kisat ja parit poninäyttelyt edessä, loppuvuodesta ja 2017 alkuvuodesta on tulossa sitten ponihommissa varmasti vähän taukoa - tai kuka tietää, lähdetäänkö vastaanottamaan uutta tulokasta suoraan ponin vaunuilta, katsotaan kuinka oma olo sallii harrastamisen loppuvaiheissa.

7 kommenttia:

  1. Tämä on niin kaunis! :) ja onnea, toivottavasti olo jo helpottaa! viimeistään tammikuussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä vain, vanhasta kokemuksesta viimeistään muutaman vuoden päästä :'D

      Poista
  2. On kyllä komea poni, etäisesti tutun näköinen joten mietin olenkohan Vermon poninäyttelyissä kyseisen ponin kuvannut joskus :D ja onnittelut sinullekin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sparta on 2-vuotiaana käynyt Loimaalla näyttelyssä ja sen jälkeen vain Virossa, jossa se sai jalostusoikeuden :) Kiitos!

      Poista
    2. Ahaa no sitten se on vain samannäköinen kuin joku muu c: komea otus joka tapauksessa:b

      Poista